9.12.2017 Kirkonseutu 21/2017 9
”Oli suuri Jumalan varjelus, että
Suomi sai säilyttää itsenäisyytensä”
ATarja Lappalainen ura Aumo osallistui
lottana
niin talvi- kuin
jatkosotaankin.
Aumon mukaan
sotiemme aikana puhallettiin
yhteen hiileen. Tiedettiin, jos
vihollinen pääsee maahamme
Suomen käy huonosti.
- Suomesta olisi tullut Venäjän
ikeen alla kommunistinen ja
luterilainen uskontomme olisi
hävitetty ja siinä ohessa kirkkorakennuksemme
tuhottu.
Tämän Aumo pääsi itse toteamaan
hänen päästessä käymään
Suomen rauhanehdoissa Venäjälle
luovuttamilla alueilla.
- Kirkkorakennukset olivat
huonossa kunnossa, niissä pidettiin
karjaa ja yhdessä kirkossa
rangaistusvankeja ja he sieltä
ikkunoista kurkistelivat ulos,
sellaista se olisi ollut Suomessakin
sitten.
Aumo toteaa, että nyt vapaassa
Virossa on vieläkin näkyvissä
kommunismin jälkiä.
- Virossa ateismin jäljiltä on
vieläkin paljon väestöä, jotka
eivät ole kristittyjä eivätkä ole
kastettu ja tämä samahan se olisi
nyt meilläkin sitten ja se sama
köyhyys olisi ollut, mikä vallitsi
Virossa venäläisten vallan alla.
Velvollisuudesta
isänmaata kohtaan
Aura Aumo toimi lottana aina
talvisodan alkumetreistä jatkosodan
päättymiseen saakka.
Lotaksi häntä kehotti arvostettu
kapteeni Latikka.
- Otin tehtävän mielihyvin
vastaan tärkeänä velvollisuutenani
palvellakseni isänmaatani.
Liittyessäni sain lottapuvun,
jäsenkirjan ja lottamerkin.
Ensimmäisen lottakomennuksensa
hän sai halkomottimetsään
talvisodan aikana. Hän
suoritti mottitalkoita ankaran
polttoainepulan torjumiseksi.
Tehtävästä Aura sai kunniamerkin,
kirvesmerkin.
- Olen 150-senttinen, ja kun
hyppäsin metsässä suksilta, olinkin
jo kainaloita myöten lumessa.
Talvi oli erityisen luminen.
Puita minun ei tarvinnut kaataa
eikä halkoja hakata, mutta pinosin
niitä. Oli kova pakkanen, ja
tullessani kotiin minulle sanottiin,
että veri naamasta tulee, niin
tulipunainen olin.
Kylmä ei kuitenkaan ollut,
halkomottitouhussa kun pysyi
lämpimänä. Miehet ja riskimmät
naiset kaatoivat isoja puunrunkoja
sahalla ja kirveellä. Niistä
tehtiin metrisiä halkoja. Näitä
Aura latoi päällekkäin pinoiksi.
Tätä ennen puiden kuoria
hieman rikottiin, jotta ne kuivuisivat
paremmin.
Sotilaiden vaatteita
pesemään
Halkometsästä Aura siirrettiin
pesemään sotilaiden vaatteita.
Työtä tehtiin ulkosaunassa, ja
sen suuri muuripata joutuikin
koville pyykkitulvan edessä.
- Meitä oli neljä naista, jotka
teimme pyykkihommaa. Minä
ainoana lottana, muut palkattuina.
Jo edellisenä päivänä laitoimme
sotilaiden vaatteet likoamaan
isoihin puusaaveihin. Sen jälkeen
niitä keitettiin muuripadassa
lipeävedessä. Padasta nostimme
vaatteet takaisin puusaaveihin,
joissa pursuimme niitä puupetkeleillä.
Lipeän lotat valmistivat itse
tuhkasta. Tuhkaa liotettiin kiehuvan
kuumassa vedessä niin,
että kirkas lipeäliemi nousi pintaan.
Tämän jälkeen se otettiin
talteen.
Usein vaatteissa oli täitä.
Niissä oli myös erilaisia rintamaolosuhteissa
syntyneitä tahroja,
kuten verta. Petkeleen lisäksi
vaatteita jouduttiin usein hankaamaan
pyykkilautoja vasten ja
juuriharjoilla.
- Tässä käytettiin apuna suopasaippuoita.
Teurastusten jäljiltä
saatiin teurasjätteitä. Niistä keitettiin
suopaa, joka jäähdytettiin
ja paloiteltiin. Valkoisempi
osa käytettiin saunasaippuana
ja mustemmalla, jota sanottiin
suovaksi, pestiin pyykkiä. Se oli
kyllä aika rankkaa käsille, Aumo
muistelee.
Lipeäveteen solahtivat niin
sotilaiden takit, housut kuin
sukatkin – kaikki, mitä vain
rintamalta tuli. Myös jalkarättejä
oli runsaasti pyykin joukossa, ja
ne olivat tärkeä osa sotilaiden
varustusta.
- Jalkarätit olivat harmaasta
flanellista ja neliskanttisia, noin
puoli metriä kanttiinsa. Flanelli
keräsi hyvin kaiken kosteiden,
kun sen alla oli vielä villasukka.
Niistä oli sekin hyöty, että
villasukat eivät hankautuneet
sotilaiden nahkakengissä rikki,
Aura kertoo.
Jalkarätti-villasukkayhdistelmä
piti suomalaisten sotilaiden
jalat lämpiminä. Toisin oli venäläisten
laita. Heidän varusteensa
olivat huonokuntoisempia ja
heppoisempia kuin suomalaisten.
Pesun jälkeen pyykit vietiin
saaveissa hevosten vetämänä
jäälle, jossa ne huuhdottiin.
Naiset hakkasivat yhteisvoimin
ensin jäähän suuren avannon.
- Paljain käsin huuhdoimme
niitä ja puristimme vedet pois
ja nostimme takaisin saaveihin.
Hommaa teimme pakkasen
noustessa toisinaan yli kolmeenkymmeneenkin.
Luppopäiviä ei
tunnettu. Omatkin vaatteet tuppasivat
kastumaan ja jäätymään.
Kun kaikki tämä oli tehty,
pyykit vietiin kuivumaan lähellä
olevan suuren rakennuksen ullakolla
oleville pyykkinarulle.
Mitään vaatteista ei heitetty
pois, vaan kaikki säästettiin, niin
kaatuneiden sotilaiden vaatteet
kuin hyvin rikkinäisetkin.
- Lotissa oli ryhmä, joka
korjasi vaatteita. Rikkinäisistä
vaatteista saatiin paikkoja. Irronneiden
nappien tilalle laitettiin
uudet. Kaikki huollettiin. Tämän
jälkeen pestyt ja korjatut vaatteet
kuljetettiin takaisin rintamalle.
Niin puusavotassa kuin pesutyötä
tehdessään Auralla oli
jalassaan pitkävartiset nahkakengät.
Ne pitivät ankarankin
pakkasen hyvin loitolla.
- Kenkiä tervattiin ja rasvattiin,
ja tällä tavalla niistä tuli
vedenpitävät ja kestävät. Halkometsällä
minulla oli hiihtohousut,
samoin huuhtoessani jäällä
pyykkejä. Saunassa meillä oli
lisäksi essut edessä.
Jatkosodassa Aura Aumo
palveli lottatehtävissä Viteleen
esikunnassa ja sen lähistöllä.
Vuoden 2015 lotta
Lotta Svärd Säätiö valitsi Aura
Aumon vuoden 2015 lotaksi.
Valinta on kunnianosoitus kaikille
lotille ja pikkulotille, jotka
ovat toimineet yhteiskuntamme
hyväksi. Aumo sai kutsun Linnan
juhliin, jonne ei kuitenkaan
päässyt osallistumaan sydänvaivojensa
vuoksi.
- Nyt sydänvaivatkin ovat
jo tasaantuneet ja voin hyvin.
Mieheni Holger Aumo kuoli
vuonna 2000. Lapset onneksi
pitävät minusta kyllä huolta,
kertoo omakotitalossaan asuva ja
puutarhastaan vielä itse huolehtiva
pirteä ja liikkuvainen Aura
Aumo toteaa.
Muonituslotat työn touhussa laittamassa ruokaa isossa padassa sotilaille jatkosodan aikana Viteleessä elokuussa 1941.
SA-KUVA
Lotta Aura Aumo toimi velvollisuudesta isänmaata kohtaan niin talvi- kuin
jatkosodassakin.
Aura Aumo
TARJA LAPPALAINEN