25.11.2017 Kirkonseutu 20/2017 11
”Suomalaisen hyvinvoinnin
juuret ovat kansankirkossa”
Laura Visapää Kun Matti Uimonen
syntyi 1925,
Suomi oli nuori
kansakunta. Itsenäisenä
valtiona
oli toimittu vasta kahdeksan
vuotta. Kansalaissodan ruhjeet
olivat näkyvissä, ja jako punaisiin
ja valkoisiin jokapäiväistä.
1920-luvulla elettiin voimakasta
uudistumisen aikaa, oli
modernismin vuosikymmen.
Suomi kaupungistui ja hyvinvointi
lisääntyi, mutta 1930-luku
alkoi talouslaman ja puutteen
vuosina.
1930-luku päättyi Neuvostoliiton
hyökättyä maahan marraskuussa
1939. Matti Uimonen oli
silloin 14-vuotias jyväskyläläinen
koulupoika.
Talvisodassa liikekannallepano
toteutettiin ”ylimääräisinä
kertausharjoituksina”, joihin
kutsut vietiin reserviläisille 6.
lokakuuta 1939 alkaen.
- Isä joutui patteriston huoltopäälliköksi
ja äiti oli lottien
muonituspäällikkönä Jyväskylän
paikallisosastossa. Aamupäivällä
30.11. päivällä rehtori tuli
ilmoittamaan, että nyt kaikki
lähtevät kotiin, koska sota on
syttynyt.
Uimosen perheen lapset
vietiin pommitusten pelossa korpeen
maataloon turvaan, mutta
jouluksi Matti ja hänen sisarensa
tulivat kotiin.
- Joulun tienoilla Jyväskylää
pommitettiin kaksi kertaa,
ja silloin oltiin kotona. Kellari
väestösuojana ei olisi kestänyt
pommeja, mutta meidän kotitalomme
säästyi pommitukselta.
Pommitusten jälkeen koko
perhe oli sotatoimissa: isä
rintamalla, äiti lotissa, Matti
suojeluskuntapiirin lähettinä ja
vuotta nuorempi sisar lottapiirin
lähettinä.
”Ei tämä tähän jää”
- Kun talvisota päättyi 13.3.
1940, ymmärrettiin jo, ettei tämä
tähän jää. Liityin 1940 Jyväskylän
suojeluskuntaan. Ikäraja oli
17 vuotta, mutta pelko uuden
sodan syttymisestä oli niin suuri,
että kaikki mahdolliset ihmiset,
myös vapaaehtoisia poikia koulutettiin
sodan varalle. Saimme
jalkaväen asekoulutuksen.
Minulla oli suojeluskunnalta
saamani kivääri jo 14-vuotiaana
kotona. Meistä tuli vapaaehtoinen
koululaiskomppania. Kun
uusi sota alkoi, meidät alaikäisetkin
suojeluskuntalaiset kutsuttiin
aseisiin ja määrättiin desanttijahtiin,
jossa muutama meistä
kaatuikin. Itse sain vapautuksen
desanttijahdista, koska minä sain
paikan vartijana tykkitehtaalla.
Suojeluskuntalaisina teinipojat
eivät tarvinneet edes aseenkantolupaa.
Syksyllä 1941 Matti Uimosen
äiti lähti tarkastamaan lottien
toimintapisteitä takaisin vallatulla
Kannaksella. Adjutantiksi mukaan
määrättiin juuri 16 vuotta
täyttänyt Matti pistooli vyöllään.
Äiti palasi kotiin, mutta Matti
halusi jäädä rintamalle isänsä
kanssa.
- Yöt nukuin isän kanssa
samassa teltassa. Lokakuussa
alkoivat koulut, ja silloin häädettiin
meidät koululaiset kotiin.
Kun Matti Uimonen täytti
18-vuotta, hän joutui armeijaan
suorittamaan asevelvollisuuttaan.
Keväällä 1943 tuli siirto rintamalle
1943 tulenjohtueeseen,
joka osallistui muun muassa
Siiranmäen taisteluihin.
- Siiranmäen jälkeen tuli siirto
laskijaksi Vuosalmelle. Meitä
oli siellä vanhempi ja nuorempi
laskija. Vanhempi laskija kaatui
kaksi päivää tuloni jälkeen 10
metrin päässä minusta. Kuulin
ammuksen vihellyksen ja ehdin
sujahtaa korsuun, mutta hän sai
ison sirpaleen päähänsä. Rintamalla
hengissä säilyminen oli
sekuntipeliä ja onnesta kiinni.
- Kun rintamalla oli oikein
tiukka paikka, ajattelin, ettei
mitään tämän kamalampaa voi
siviilissä tapahtua.
Jos rintamalla selviän hengissä,
selviän kaikesta siviilissäkin.
Kun sota päättyi, Uimonen
opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa,
meni naimisiin, menestyi
yrittäjänä, perhe kasvoi viisilapsiseksi,
nyt neljättä polveakin on
jo viisi.
Uimosen muisti on terävä
kuin partaveitsi. Tietokone avaa
92-vuotiaallekin ovet moniin
kiinnostaviin asioihin, ja ajokortti
on yhä taskussa. Samassa
talossa Jalkarannassa on asuttu
puoli vuosisataa, avioliitto on
kestänyt 65 vuotta, viime vuodet
Uimonen on ollut vaimonsa
omaishoitaja. Toisaalta korkea
ikä on tuonut pöydälle ison pinon
sairauksiin liittyviä papereita.
Kirkon rooli
yhteiskunnassamme
Uimonen on pärjännyt elämässään
hyvin: osa on omaa ahkeruutta
ja osaamista, mutta suuren
kunnian hän antaa sille suomalaiselle
yhteiskunnalle, jossa hän
on opiskellut, tehnyt työtä ja
kasvattanut lapsensa.
Uimonen muistuttaa, että
hyvinvointiyhteiskuntamme
juuret ovat kansankirkossa ja sen
arvoissa. Siitä hyvästä kannattaa
maksaa kirkollisveroa niidenkin,
jotka eivät paljon kirkon palveluita
käytä.
- Kansalaiset eivät yleensä
tiedosta, mikä on kirkon rooli
yhteiskunnassamme. Kuitenkin
ihmiset noudattavat pääsääntöisesti
kirkon oppeja elämässään
edes tiedostamatta, mistä ne
ovat peräisin. Meidän turvallinen
ja vakaa yhteiskuntamme on
suurelta osin kirkon ansiota, ja
kirkko aktiivijäsentensä välityksellä
vastaa sen säilymisestä.
- Kirkon sosiaalinen työ kattaa
elämänkaaremme lapsesta
hautaan asti. Se on niin laajaa,
ettei voi edes ajatella valtion tai
kunnan korvaavan sitä. Se on
pääosin kutsumustyötä ja erittäin
kustannustehokasta jäsentensä
vapaaehtoistyön vuoksi. Jokaisen
kansalaisen etu on, että tämä
jatkuu vähintään nykyisissä
puitteissa. Sen vuoksi kannattaa
tukea kirkon toimintaa pysymällä
sen jäsenenä.
- Vaikka tilanne on nyt hyvä,
se ei ole kuitenkaan pysyvä.
Opetukset unohtuvat. Moraalia
on ylläpidettävä jatkuvasti ja sen
tekee kirkko. Uudet sukupolvet
on myös koulutettava kansakuntamme
tavoille. Jokaisen
edun mukaista on tukea kirkon
toimintaa. Kirkollisvero on oikeastaan
vakuutusmaksu siitä, että
saa asua tässä ihannemaassa.
Matti Uimonen sanoo, että vakaa yhteiskuntamme on suurelta osin kirkon ansiota.
MARKKU LEHTINEN
Rintamalla Matti Uimonen, 92, ajatteli, ettei mitään sen kamalampaa
voi siviilissä tapahtua.