101607

Kirkonseutu | No 9 • 2016

Kirkonseutu 9/2016 7.5.2016 Eläkeläiset teatterissa Hädän keskellä ihmiset auttoivat toisiaan. 16 Lahden seurakunnissa toimii eläkeläisten ryhmiä, jotka kokoontuvat joka toinen viikko. Ryh-mien kokoontumisissa on ohjelmaa, mukavaa seuraa sekä edullinen lounas. Ryhmät tekivät alkukeväästä teatterivierailun Lahden kaupunginteatteriin katsomaan Evakkotytön tarinan. Retki mahdol-listui Lahden seurakuntayhtymän ja Lahden kaupunginteatterin yhteis-työnä. Osallistujia oli yhteensä 250 ja vierailu koettiin mieluisana. Evakkotytön tunnelmiin palattiin eläkeläisten ryhmissä, kun teatterialaa opiskeleva Launeen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tytti Jäppinen piti teatteriesityksen ”jälkipuinnin”. Kun Jäppinen kyseli, mikä näy-telmässä kosketti ja mikä kiinnosti, pöydissä alkoi puheensorina. Jokai-sella oli kokemusta evakoista. Osa oli itse joutunut lähtemään evakkoon ja toisille evakot tulivat tutuiksi täällä. Pöydissä pohdittiin esimerkiksi koh-tausta, jossa Sirkka menee naimisiin sodan keskellä. Suru ja ilo kulkivat konkreettisesti käsi kädessä, ja epä-varmoissa oloissa tulevaisuuteen kat-sottiin luottaen ja toiveikkaina. Eläkeläiset muistelivat myös, miten sodan aikana sukupolvet elivät tiiviisti yhdessä ja toisista pidettiin huolta. Miehet olivat rintamalla isänmaatamme puolustamassa, mutta samalla heillä oli huoli, miten perhe pärjää kotona. Kotirintamalla naiset tekivät miestenkin työt, ja samalla miettivät, palaako mies sodasta elä-vänä ja terveenä. Evakkoon lähteneet kertoivat, miten matkaa tehtiin härkävaunulla lämmitellen kamiinan vähäisessä hehkussa. Isä oli rintamalla, äiti yhdeksän lapsen kanssa matkalla Keski-Suomeen. Mielialaa pidettiin yllä laulamalla moniäänisesti. Lapsen laulama laulu Karjalan kunnailla oli herkistänyt monen mielen myös kaupunginteatterilla. Laulu sai pa-laamaan niihin kokemuksiin, joita lapsena oli koettu. Yhdessä ryhmässä kuultiin myös poikkeava tarina, joka oli syntynyt lapsen näkökulmasta. Nyt jo iäkäs kerholainen kertoi kuinka hän tunsi kateutta niitä kohtaan, jotka ”pääsivät” evakkomatkalle. Hän joutui edelleen ”tyytymään” kotioloihin. Tarina kertoo siitä, kuinka surun ja hädänkin kes-kellä elämä näyttää monenlaisia kas-voja. Hädässä läheisten ja turvallisten ihmissuhteiden merkitys korostuu. Evakkotarinat eivät ole saman-laisia. Hädän keskellä ihmiset kokivat tilanteensa kovin erilaisina. Selvää oli, että yhteinen kokemus kodin jättämisestä ja tuntemattomaan läh-temisestä yhdisti. Tämä yhteisöllisyys on jatkunut monin eri muodoin tähän päivään. Kaipuu lapsuuden maisemiin on edelleen olemassa. Tätä yhteisölli-syyttä ja kaipuun jakamista voi kokea myös eläkeläisten kerhoissa. Yhteistyökokeilu seurakuntayh-tymän ja kaupunginteatterin välillä koettiin hyvänä. Tytti Jäppisen vie-railut kerhoissa auttoivat sanoitta-maan vahvaa kokemusta. Kerholaiset toivovat, että yhteistyö teatterin kanssa jatkuu edelleen. Tämä on myös seurakuntayhtymän ja kaupungin-teatterin aikomus. Nyt mietitään sitä, kuinka yhteistyö jatkuu ja millaisia muotoja se saa ensi vuonna. Saa nähdä, lähteekö ensi vuonna Housut pois vai onko jokin muu esitys ohjelmassa. Eva kkotytön tarina jatkuu Evakkotytön tarina on esitys mene-tyksistä ja niistä selviämisestä, sekä uskosta tulevaisuuteen. Näytelmä pohjautuu Eeva Kilven (s.1928) sota-aikaan sijoittuviin muistelma-teoksiin. Teossarjan on kirjoittanut näytelmäksi dramaturgi Aila Lavaste ja sen on ohjannut teatterinjohtaja Ilkka Laasonen. Evakkotyttö on saanut syksyksi 10 lisäesitystä. Evakkojuna LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI 201 000 soittoa KIRKON keskusteluavun Palvelevaan puhelimeen tuli yli 201 000 soittoyri-tystä vuonna 2015. Näistä noin 40 prosenttiin pys-tyttiin vastaamaan. Keskusteluissa pu-hutaan tavallisimmin ihmissuhteista, yksinäi-syydestä, terveyden ja sairauden kysymyksistä sekä elämän mielekkyydestä. Anonyymit keskusteluavun kanavat tarjoavat matalan kynnyksen mahdollisuuden puhua myös sellaisista asioista, joista ei muutoin rohkene puhua. Päivystäjät ovat toisinaan ensimmäisiä, joille puhutaan esimer-kiksi perheväkivallasta. Päivystäjät ovat tärkeänä tukena myös tilan-teissa, joissa soittaja kertoo elämän mielekkyyden kadonneen, ja itsemurha-ajatukset valtaavat mielen. Luottamuksellisissa keskusteluissa etsitään yhdessä ulospääsyä tilanteeseen. Puhelinavun lisäksi päivystäjät antavat keskustelu-apua netissä, chatissa ja kirjeen välityksellä. Palvelut ovat auki jokaisena päivänä, arkena ja pyhänä, suo-meksi ja ruotsiksi. Levon hautausmaalla on opastettu kävelykierros toukokuun lopulla. Kävely hautausmaalla LAHDEN seudun oppaat järjestävät jälleen suosittuja hautausmaakävelyjä. Kävelyt alkavat toukokuussa ja jatkuvat kesän loppuun. Kierroksen hinta on 5 euroa. Alkukesän hautausmaakierrokset järjestetään seuraavasti: LAHTI To 19.5. klo 17.30-19, Kiveen hakatut Mustankallion hautausmaa, hautausmaan pääportti, Huhtakatu 25 To 26.5. klo 17.30-19, Levon hautausmaa, hautausmaan pääportti, Levonkatu 4 To 2.6. klo 17.30-19, Kiveen hakatut Mustankallion hautausmaa, hautausmaan pääportti, Huhtakatu 25 To 9.6. klo 17.30-19, Läntinen hautausmaa, hautaus-maan pääportti, Hämeenlinnantie 57 HOLLOLA Ke 18.5. klo 17.30-19, Hollolan hautausmaa, Kellotapulin kohdalta Rantatie 917 NASTOLA To 9.6. klo 17.30-1, Nastolan hautausmaa, Karhusillantie 10 Oppaina Helli Jalas, Sinikka Koskinen, Jaakko Petäjä, Tuula Santala, Anneli Seppälä, Kyösti Toivonen. Mirja Räty ja Eeva-Kirsti Komulainen Evakkotytössä. LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI


Kirkonseutu | No 9 • 2016
To see the actual publication please follow the link above