100321

Kirkonseutu | No 10 • 2016

22. 21.5.2016 Kirkonseutu 10/2016 3 toukokuuta. Hemminki, Hemmo. Hemminki Maskulaisen virsikirja Kirkonkirjat ilmestyi 1605. Virsikirjassa on Maskulaisen suomentamana Enkeli taivaan. J.S. BACH ja muita mestareita - kiertue on häneltä kunnianosoitus erityisesti J.S. Bachia kohtaan, vaikkakin konsertissa kuullaan muidenkin mestareiden teoksia. Kiviniemi soittaa mm. Bachin mes-tarillisen koraalin Kyrie, Gott heiliger Geist sekä maailman kuuluisimman urkusävellyksen Toccata ja Fuuga d-molli. Näiden lisäksi Kiviniemen ohjelmassa on mm. Mozartin sävellyksiä. Tämä vuosi on Kiviniemellä eri-tyisen vilkas julkaistavien levyjen suhteen, niitä julkaistaan peräti kuusi. Yksi näistä levyistä on Kivi-niemen Tampereen tuomiokirkossa reilu vuosi sitten nauhoittama levy. Levytys näillä uruilla oli jo yli 160 levytystä tehneen urkutaiteilijan 0 vuoden unelmien täyttymys. Tänä vuonna tulee päätökseen myös Kiviniemen suururakka: parinkym-menen levyn Organ Era -sarja. Jat-kossa Kiviniemeltä on tulossa vielä Aulis Sallinen -levy, jonka kanssa hän on tehnyt viime vuosina yhteistyötä. Sallinen on säveltänyt ja omistanut Kiviniemelle kolme neljästä urkute-oksestaan, jotka Kiviniemi on myös kaikki kantaesittänyt.Viime vuonna Kiviniemi soitti liki 100 Sibelius-kon-serttia Suomessa ja ulkomailla. Konsertin yhteydessä myytävänä Kalevi Kiviniemen levyjä Asikkala Kastettu: Anni Lotta Auroora Mutru, Elsa Maaria Vainio-ranta, Kerttu Aino Katriina Vanninen Elimäen srk. Hautaan siunattu: Maija Kyllikki Tamminen 93 v, Salme Hannele Kallio 68 v, Riku Kalervo Ryynänen 42 v, Antero Armas Saukkola 62 v., Tyyne Mirjam Koskinen 88 v., Tuomo Ilmari Kalli-oinen 70 v. Heinola Kastettu: Milja Maya Emilia Hynninen, Noomi Mila Sofia Lokko, Iida Emilia Salminen, Alpo Eemil Sillfors, Sar-mand Amin Hassan, Sofia Alexandra Grönman, Satia Hayak, Satiar Hayak, Sirwan Hayak, Fatime Razavi, Kiira Josefiina Kristiina Saarinen Hautaan siunattu: Heikki Kalervo Kuitunen 89 v, Kaisa Marjatta Stockus 89 v, Maire Kyllikki Numminen 83 v, Pekka Ilmari Virtanen 78 v, Jorma Rudolf Puputti 70 v, Raija Hellin Viitalahti 67 v, Heidi Maria Pulli 34 v Hollola Kastettu: Aarne Sylvester Mäkitalo, Klarissa Kristiina Sofia Sakara, Venla Anni Sofia Lindqvist, Lily Inna- Amanda Martin, Patrik Ville Lennart Perttula, Joona Henri Elmeri Rauhamäki, Helmi Sofia Sipilä. Avioliittoon vihitty: Vesa Kalevi Rantanen ja Raili Anneli Hiilloste. Hautaan siunattu: Meeri Amanda Haukilahti 79 v, Tuomo Ilmari Kallioinen 70 v, Tyyne Marjatta Neva-lainen  69 v, Leila Kaarina Kuittinen  66 v. Kärkölä Avioliittoon vihitty: Satu Kristiina Takala ja Matti Olavi Kurki Keski-Lahti Kastettu: Ilari Elias Rannan-kari, Eliel Väinö Viljami Hei-nonen, Jason Tapio Elfven-gren, Roope Mikael Aukusti Viljakainen, Olivia Erin Alissa Mertsalmi, Onni Veikko Os-kari Vainonen Hautaan siunattu: Liisa Linnea Lähde 92 v, Esko Samuel Harju 79 v, Kaino Silvennoinen 92 v, Kirsti Mirjam Kalli 89 v, Urho Tapio Turhala 85 v, Irja Alinda Wikman 93 v, Terttu Onerva Alaranta 82 v, Raili Esteri Mäkinen 88 v, Asta Kaarina Kontkanen 75 v, Aino Lydia Lumioja 97 v, Onerva Anneli Häggroth 86 v, Ritva Tellervo Ripatti 72 v Laune Kastettu: Aapo Oliver Koi-vunen, Elias Eero Olavi Salila, Hilma Mirjami Päivärinta, Olga Vezikko Hautaan siunattu: Kirsti Marjatta Paakala 70 v, Raili Sylva Soilikki Musku 86 v, Minna Liisa Matilainen 50 v Joutjärvi Kastettu: Samuli Armas Nikolai Virtanen, Iikka Johannes Pajamäki, Mila Isabella Hakala, Taavetti Olavi Heiskanen, Neea Ester Aurora Knihtilä, Lilja Lyydia Mäkelä Hautaan siunattu: Ossi Onni Kakko 86 v, Helmi Hilkka Inkeri Salminen 87 v, Ritva Anneli Varjola 70 v, Saara Gunilla Martikainen 85 v, Aini Leila Birgitta Sula 65 v, Markku Juhani Heikkinen 69 v Salpausselkä Kastettu: Oskari Eemil Kohonen, Isabella Desirèe Manolio, Oscar Reino Michael Falleti Avioliittoon vihitty: Tero Markus Täppinen ja Petra Pauliina Karvonen Hautaan siunattu: Lahja Lemmitty Jukka 79 v, Pertti Niilo Olavi Ahonen 78 v, Eelis Antero Eronen 74 v, Seppo Antero Tanninen 60 v, Toini Tellervo Parijoki 94 v, Jenny Hillevi Aalto 94 v, Eeva An-nikki Jousila 86 v, Ella Kyllikki Koponen 86 v, Eila Mirjami Pirhonen 86 v Nastola Kastettu: Verneri Juhani Lotila, Lauri Otto Sakari Palmu, Henni Mari Mi-kaela Kanerva, Eevi Aurora Peltonen. Kuollut: Kauko Kalervo Saa-risalmi 88 v, Hilkka Annikki Heinonen 86 v, Asta Annikki Mallinen 92 v, Jouni Vesa Veikko Kauranen 53 v, Matti Kalervo Korkeamäki 75 v VANHA Mestari mestareiden parissa Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemeä kuullaan Nastolan kirkossa toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Kiitosjuhla Liipolassa KEVÄÄN viimeisessä Lähdemessussa vietetään Launeen seu-rakunnan vastuunkantajien kiitosjuhlaa ja siunataan kesän isoset tehtäviinsä. Mukana Liipolan seurakuntakodilla on seu-rakunnan työntekijöiden lisäksi Thaimaasta palanneet nimik-kolähetit Anne ja Pauli Rantanen. Messun jälkeen ilta jatkuu kirkkokahveilla ja makkaranpaistolla seurakuntakodin pihalla. ➜ Lähdemessu 29.5. kello 16 Lähdemessu Liipolassa Pauliina Hatakka, Anu Toivonen, Sonja Tissari, Johanna Suomala, Anne ja Pauli Rantanen. Kalevi Kiviniemi J.S. BACH JA MUITA MESTAREITA Kalevi Kiviniemi, urut Su 29.5. klo 18 Nastolan kirkko, ohjelma 10 €, osa tuotosta Nastolan seurakunnan musiikkityölle Ristinkirkon kevätkonserttisarja päättyy komeasti HELSINGIN YLIOPISTON ylioppilaskunnan sekakuoro Akateeminen Laulu saapuu konsertoimaan Lahden Ristinkirkkoon touko-kuun 29. päivä. Klo 18 alkavassa konsertissa kuullaan kaksi Johann Sebastian Bachin motettia ja italialaisen Ildebrando Pizzettin harvemmin kuultu Requiem. Jesu meine Freude -motetissa ääneen pääsevät myös kuoron sisällä toimivat lauluyhtyeet. Akateeminen Laulu on vuonna 1953 perustettu noin 50 laulajan sekakuoro, joka esittää pääasiassa a cappella -musiikkia. AL esittää säännöllisesti myös suurteoksia eri orkestereiden kanssa. AL toimii Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla, mutta on vieraillut eri puolella Suomea ja Eurooppaa. Akateemisen Laulun johtajana toimii Ruut Kiiski. Konsertissa kuoron kanssa musisoivat myös Anna Pulakka (sello) ja Lauri Honkavirta (urut). Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelmat 10 €.  Ristinkirkossa kuullaan Akateemista laulua. ESA HAKALA


Kirkonseutu | No 10 • 2016
To see the actual publication please follow the link above