34 Moodi 6/2015 TEEMA: PATOLOGIA sa istuvien opiskelijoiden kanssa. Tästä opetusmuodosta voidaan soveltu-vissa avaustapauksissa kehittää edelleen niin sanottu kliinispatologinen konferens-si (KPK), jolloin tilaisuuteen saapuu myös kliinikko-opettajia, useimmiten onkologi, kirurgi tai radiologi. Tällöin voidaan antaa opiskelijoille monipuolinen kokonaiskuva potilaan sairaudesta, sen hoidosta, ja sen aiheuttamista muutoksista elimistössä. KPK-opetuksesta saatu opiskelijapalau-te on ollut innostunutta, ja opetusmuoto tarjoaakin hyvää medisiinistä tietoa kenel-le tahansa. Tällaiset opetukset edellyttävät kuitenkin sekä erityisen mielenkiintois-ta monialaista avaustapausta että tietysti aikataulullisia järjestelyjä kaikkien asian-tuntijoiden saamiseksi mukaan. Tavallis-ten videokonferenssityyppisten opetusten opiskelijapalautteista ilmenee, että niitä pidetään hyvinä, mutta että ne eivät täysin korvaa oikeita ruumiinavauksia “hands-on” -mahdollisuuden puuttuessa. Markki-noille on äskettäin tullut muutamia virtu-aalisia, tietokoneen avulla käytettäviä ope-tusohjelmia, mutta niillä lienee sama puu-te kuin edellä. Patologian opetus on siis ruumiinavaus-ten osalta jo joutunut kärsimään vainajapu-lasta. Voidaan todeta, että korkealuokkai-nen ruumiinavausopetus edellyttäisi sel-västi korkeampia avausmääriä, ja avauksia monipuolisesti eri erikoisaloilta, joilla poti-laita kuolee. Laadukkaaseen avausopetuk-seen olisi silloin mahdollista valita mielen-kiintoisimpia tapauksia kattavasti lääketie-teen eri osa-alueilta. Lääketieteellisen ruumiin- avauksen asema sairaalassa Hoitavalle lääkärille ruumiinavaus tarjoaa tietoa tautien aiheuttamista elinmuutok-sista potilaan kuoleman jälkeen. Sairaa-lassa kuolleiden potilaiden ruumiinavauk-sia suoritettiin suomalaisissa sairaaloissa aiemmin runsaasti, ja yliopistosairaalois-sa pyrittiin vielä noin 30 vuotta sitten sii-hen, että kaikki klinikoissa kuolleet poti-laat avattiin. Lääketieteellisessä kirjallisuudessa on vuosikymmenten varrelta lukuisia raport-teja ruumiinavausten hyödyllisyydestä, eli siitä, kuinka tavallista on, että avaukses-sa löytyy esimerkiksi peruskuolinsyy, jo-ta kliinikko ei ole tiennyt, tai keskeisiä si-vulöydöksiä, jotka eivät tulleet esiin poti-laan elinaikana suoritetuissa sairaalatutki-muksissa. Näissä raporteissa kuvataan mel-ko yhtäpitävästi eri puolilla maailmaa, että 5–10 % avauksista löydetään peruskuolin-syy, jota kliinikko ei tiennyt, ja noin 20 % ta-pauksista merkittäviä sivulöydöksiä. On kiinnostavaa, että nämä luvut ovat pysyneet lähes ennallaan viimeaikaisissa raporteissa huolimatta muun muassa ku-vantamistekniikoiden huimasta kehityk-sestä. »Myös 2000-luvun alussa, modernin molekulaarisen lääketieteen aikana, ruumiinavaus on säilyttänyt asemansa uusien tautien tunnistuksessa.» Hoitavat lääkärit kävivät aiemmin usein itse potilaidensa avauksissa todistamas-sa löydöksiä, ja monta arvokasta keskus-telua käytiin tuolloin kliinikon ja patologin kesken, tavoitteena hyödyllisen tiedon tal-teenotto. Oppia pyrittiin välittämään myös muille klinikan lääkäreille erilaisten avaus-meetinkien ja -seminaarien avulla. Nämä kliinispatologiset kokoukset koettiin mer-kittäviksi opin ja kokemuksen lähteiksi. Sa-mankaltaisella formaatilla järjestettiin klii-nispatologisia opetuksia myös lääketieteen opiskelijoille. Lääketieteellisten ruumiinavausten yleiseurooppalainen taantuminen European Critical Care Foundation järjesti maaliskuussa 2015 Lontoossa poikkitieteel-lisen symposiumin otsikolla “Decline of au-topsy in Europe”. Kokoonkutsujana oli ar-vovaltaisen Royal College of Pathologists presidentti Peter Furness, ja osallistujina oli patologian, oikeuslääketieteen, ensi-hoidon sekä anestesiologian, kirurgian, si-sätautien, radiologian ja laboratoriolääke-tieteen edustajia sekä aiheeseen liittyvien eurooppalaisten seurojen edustajia. Sano-ma oli, että lääketieteellinen ruumiinavaus on muuttunut harvinaisuudeksi Englannin sairaaloissa, ja järjestäjät pyrkivät kiinnit-tämään tiedotusvälineiden, poliitikkojen ja suuren yleisön huomiota merkittävän lää-ketieteellisen tutkimusmuodon taantumi-sen tilaan, ennen kuin sen osaaminen ka-toaa maasta kokonaan. Symposiumin esityksissä käytiin läpi muun muassa kuvantamismenetelmien ja muiden diagnostisten tutkimusten viimeai-kaista kehitystä ja asemaa kliinikon apuna pyrittäessä kuolinsyyn ei-invasiiviseen to-dentamiseen. Todettiin, että vaikka merkit-tävää kehitystä on tapahtunut, jättävät nä-mä menetelmät kuitenkin edelleen toivo-misen varaa kuolinsyyn arvioinnissa ver-rattuna lääketieteelliseen ruumiinavauk-seen. Viimeksi mainittujen määrät ovat vä-hentyneet merkittävästi useimmissa Eu-roopan maissa, niin että muun muassa Vä-limeren maissa ja Englannissa tehdään vain harvojen suurtenkaan kaupunkien sairaa-loissa enempää kuin muutamia kymme-niä avauksia vuodessa. Useimmissa Eng-lannin sairaaloista tehdään vain muutamia yksittäisiä avauksia vuosittain. Tilanne on hieman parempi saksankielisellä alueella, pohjoismaissa ja Hollannissa, mutta näis-säkin lääketieteelliset ruumiinavaukset ovat vähentyneet alle kolmasosaan aikai-semmasta tasosta noin 30 vuoden aikana. Britanniassa useat tahot ovat nyt heränneet huolestuneina tapahtuneesta kehitykses-tä, ja lääketieteellisiä ruumiinavauksia py-ritään siellä elvyttämään monin eri toimin. Ruumiinavaus lääketieteen kehityksen edistäjänä Lääketieteelliset ruumiinavaukset ovat his-toriallisesti edistäneet tautien synnyn ym-märtämistä ja niiden aiheuttamien elin-muutosten tuntemusta. Valistusajalla 1800-luvulla monen aiemmin tuntemat-toman taudin tunnistus ja elinmuutos-ten kuvaus sai alkunsa ruumiinavauksis-sa tehdyistä havainnoista. Tällaisia olivat muun muassa monet syöpätaudit, keskus-hermostosairaudet ja sidekudossairaudet. 1900-luvulla kehitys jatkui ja valomikros-kopian laaja soveltaminen lisäsi merkittä-västi ymmärrystä niin uusien kuin jo tun-nettujen tautienkin syntymekanismeista ja luonteesta. Myös 2000-luvun alussa, modernin mo-lekulaarisen lääketieteen aikana, ruumiina-vaus on säilyttänyt asemansa uusien tau-tien tunnistuksessa. Muun muassa HI-vi-ruksen aiheuttama immunopuutostau-ti kuvattiin ruumiinavauksissa oireiden ja löydösten määriteltynä kokonaisuutena jo 1970-luvulla, ja sen virusalkuperä selvisi vasta myöhemmin. Myös monia uusia kes-kushermostotauteja on kuvattu ruumiina-vauksissa viime vuosina. Lopuksi Voidaan todeta, että lääketieteellinen ruu-miinavaus ei ole menettänyt ajankohtai-suuttaan opetus- ja tutkimusmenetelmänä molekulaarisen lääketieteen aikakaudel-la. Se palvelee patologian ja myös yleisem-min lääketieteen opetuksessa, valttinaan havainnollisuus ja opiskelijan mahdolli-suus saada ensikäden informaatiota muu-ten abstrakteiksi jäävistä prosesseista. Lääketieteellisen ruumiinavauksen elvy-tys opetuksen ja tutkimuksen apuvälinee-nä on toivottavasti tulossa myös meillä Bri-tannian viitoittaman esimerkin mukaan. 202 Moodi 6/2015
Moodi No 6 / 2015
To see the actual publication please follow the link above