30 Moodi 6/2015 TEEMA: PATOLOGIA Mitä oikeuslääkärin tulee tietää diagnostisesta patologiasta? HISTOPATOLOGIA TULEE OSATA. MYÖS MUIDEN, ALATI KEHITTYVIEN MENETELMIEN TUNTEMUS ON HYÖDYLLISTÄ. PEKKA PIKANDER Kirjoittaja on oikeuslääketieteen erikoislääkäri, joka työskentelee patologiaan erikoistuvana lääkärinä Tyks-Sapan patologian yksikössä. Diagnostisella patologialla tarkoite-taan elimistön muutoksia selittä-vää kliinisen lääketieteen erikoi-salaa. Tieteenalana patologia sel-vittää tautien perusmekanismeja: syytä (etiologia), syntymekanismeja (pato-geneesi), kudosten ja solujen rakenteellisia muutoksia (morfologiset muutokset) sekä näiden aiheuttamia seurauksia eli tautien kliinisiä ilmentymiä. Diagnostinen patolo-gia voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen tutkimuksen kohteen mukaisesti: histopa-tologia, sytopatologia ja ruumiinavauspa-tologia. Otsikon aihetta voidaan käsitellä aina-kin kahdesta eri näkökulmasta. Oikeus-lääkärin työhön kuuluu ruumiinavaukses-sa otettujen näytteiden histologinen tut-kimus, minkä vuoksi on tärkeää tuntea eri elimissä tavattavien sairauksien mikros-kooppiset löydökset ainakin tavallisim-pien tautien osalta. Tämä on kuitenkin laa-ja kokonaisuus, joka opitaan lähinnä näyt-teitä tutkimalla ja kirjallisuutta lukemalla, eikä yhteen tai kahteen tautiin paneutu-minen olisi tässä artikkelissa mielekästä. Käsittelenkin tässä yleisemmällä tasol-la diagnostisen patologian mahdollisuuk-sia ja patologin osuutta tautien diagnostii-kassa. Olen jakanut aiheen kolmeen osaan noudattaen edellä mainittua diagnostisen patologian jakoa. Artikkelissa on usein esi-merkkinä kasvainten diagnostiikka, mutta on muistettava, että isossa osassa näytteitä on kyse aivan muista taudeista. Histopatologia Tähän kategoriaan kuuluvat näytteet voi-vat olla suuria, osia eri elinjärjestelmis-tä sisältäviä kudosresekaatteja, kuten rek-tumkarsinooman vuoksi poistettu rektu-min, virtsarakon ja eturauhasen (tai naisel-la kohdun) käsittävä preparaatti. Toisaalta näytteet voivat olla tähystysten yhteydessä otettuja pieniä kudospaloja. Lisäksi erilai-sia karkeaneulanäytteitä voidaan radiolo-gien toimesta ottaa nykyään kohteista, jot-ka ovat varsin kaukana ihon pinnasta. Näin saadaan kudosta histologiseen tutkimuk-seen, mutta toisaalta näytteiden pieni koko voi olla joskus merkittävä diagnoosin var-muuteen vaikuttava tekijä. Patologian laboratorioon näytteet tule-vat yleensä formaliinia sisältävässä pur-kissa, mutta toisinaan myös ilman fiksatii-via tuorenäytteenä. Näytteiden käsittely on melko samanlaista riippumatta siitä mistä näyte on otettu. Tietyt näytteet, esimer-kiksi kovakudosnäytteisiin kuuluvat luus-ta otetut biopsiat ja luuydinbiopsiat, to-sin vaativat erikoiskäsittelyä, kuten dekal-sifikaatiota. Pienet näytteet käynnistetään pääosin bioanalyytikkojen toimesta, mutta kookkaampien näytteiden kohdalla patolo-gi tekee makroskooppisen tutkimuksen ja ottaa sen yhteydessä preparaatista tarvitta-vat näytteet. Prosessin lopputuloksena on parafiiniin valettu kudosnäyte ja siitä tehty muuta-man mikrometrin paksuinen lasille kiin-nitetty ja värjätty kudosleike, jonka pato-logi tutkii mikroskoopillaan. Lasien mää-rä vaihtelee näytteestä riippuen. Pienissä näytteissä niitä voi olla yksi, mutta suuris-sa resekaateissa useita kymmeniä, jolloin mikroskoopilla tehtävä tutkimus vie aikaa. Toiminnan tarkoituksena on muodostaa patologis-anatominen diagnoosi eli PAD. Diagnostiikka ei kuitenkaan esimerkiksi kasvainten kohdalla rajoitu maligni-benig-ni- rajankäyntiin tai edes mahdollisimman yksityiskohtaisen tautinimikkeen löytämi-seen. Yhä useammin merkittävässä roolis-sa ovat erilaiset prediktiiviset eli hoitovas-teeseen vaikuttavat tekijät ja prognostiset eli taudin ennustetta heijastavat tekijät. Käynkin tässä artikkelissa seuraavaksi tar-kemmin läpi juuri histopatologisen näyt-teen tutkimista patologin näkökulmasta. Tämä kuitenkin käsittää käytännössä suu-rimman osan patologin diagnostisesta työs-tä. Kudosvärjäyksiä ja immunohistokemiaa kuvataan jäljempänä. Näytteen tutkiminen alkaa koko prepa-raatin makroskooppisella tutkimuksella, otetaan huomioon preparaatin koko ja muo-to sekä sen mahdollisesti sisältämät elimet tai niiden osat. Tässä vaiheessa voidaan ot-taa näytteet katkaisupinnoista tai merkitä marginaalit hopealla tai erilaisilla tussivä-reillä. Seuraavaksi tarkastellaan preparaatis-sa olevaa varsinaista tautimuutosta, esimer-kiksi kasvainta tai tulehdusmuutoksia. Kas-vaimen osalta huomioidaan sen sijainti ko-ko preparaatin suhteen, konsistenssi ja vä-ri. Suoliresekaateissa esimerkiksi karsinoo-ma ja lymfooma ovat ulkomuodoltaan usein sen verran erilaisia, että näitä voidaan epäil-lä jo pelkästään ulkonäön perusteella. Makroskooppisen tarkastelun perusteel-la tehdään myös päätös histologisten näyt-teiden otosta. Tässä on tärkeää ottaa näyt-teet oikeista kohdista, jotta esimerkiksi kasvaimen invaasiosyvyys saadaan arvioi-tua. Yhden kasvaimen eri alueiden histo-logiset kuvat voivat olla hyvinkin erilaisia, joten myös riittävä määrä näytteitä kuu-luu asiaan. On syytä huomioida, että kym-menenkään näytettä nekroottisesta osas-ta kasvainta ei auta diagnoosin teossa, kun taas yksi näyte hyvin säilyneestä osasta voi olla riittävä. Histologisessa tutkimuksessa määrite-tään ensinnäkin kasvaimen histologinen tyyppi tai muun tautiprosessin laatu. Kas-vaimen histologia voi hoitomuodon valin-nan lisäksi vaikuttaa myös ennusteeseen. Esimerkiksi rintasyövästä tunnetaan erilai-sia alatyyppejä, joista toisilla on huomat- 198 Moodi 6/2015
Moodi No 6 / 2015
To see the actual publication please follow the link above