Page 29

Moodi No 6 / 2015

SEIJA LESKELÄ Neuropatologisessa tutkimuksessa aivojen makroskooppinen tarkastelu ja systemaattinen näyt-teenotto 1/2013 Moodi 29 vosairaudet. Neurodegeneraatiodiagnos-tiikka on käytännössä vielä nykyään post mortem –diagnostikkaa. Myös silmäpato-logia ja aivoselkäydinnesteen sytologinen tutkimus voidaan lukea neuropatologian toimintaan. Kliinis-patologinen yhteistyö on yhtä merkittävää kuin muillakin diag-nostisen patologian osa-alueilla. OYSin neuropatologia palvelee pohjois-ta erva-aluetta. Neurokirurgista toimintaa on vain OYSissa, mutta lihasbiopsioita tu-lee erva-alueen keskussairaaloista. Neu-ropatologisten ruumiinavausten tarvet-ta on usein myös alueen terveyskeskuksil-la. OYSin neuropatologian tilanne on hy-vä. Meitä neuropatologeja on kaksi, ja kol-mas on erikoistumisessaan jo pitkällä. Pi-ka- eli jääleiketutkimuksia on lähes päi-vittäin, minkä takia olemme pyrkineet lo-mien ja poissaolojen suunnittelussa sii-hen, että neuropatologi olisi aina paikalla. Aivokasvaimen jääleiketutkimus voi tun-tua melko dramaattiselta – kasvaintyyp-pejä WHO:n luokituksessakin on satakun-ta – ja dramatiikkaa voi lisätä ajatus siitä, että kaikki pään sisällä oleva ylimääräinen on pahasta. Neurokirurgi on kuitenkin mo-nesti vähään tyytyväinen: pelkästään muu-toksen tunnistaminen jääleikkeestä kasvai-meksi voi riittää, tai gliooman kyseessä ol-len arvio kasvaimen graduksesta voi auttaa neurokirurgia päätöksenteossa. Primäärin aivolymfooman tunnistaminen toisaalta voi joskus olla haastavaa, samoin metastaa-sin diagnosoiminen. Valikoiduissa tapauk-sissa erotusdiagnostiikkaa helpottaa jää-leikemateriaalista tehty pikaimmunohis-tokemiallinen värjäys. Kaikki OYSin neuro-patologit ovat peruskoulutukseltaan myös yleispatologeja. Työviikkoomme yleensä kuuluu paljon muutakin kuin pelkkää neu-ropatologista diagnostiikkaa. Neurodegeneraatioiden post mortem -tutkimuksessa aivokudoksen makros-kooppinen tutkimus, muutosten digitaali-kuvaus ja systemaattinen näyttenotto ovat tärkeitä. Oulussa systematiikkaan kuu-luu näytteiden otto 15:ltä eri aivoalueelta, ja tarvittaessa pesäkemuutoksista. Prioni-tautiepäilyissä tehdään rajoitettu obduktio asianmukaisin varotoimenpitein. Immuno-histokemiaa apuna käyttäen voidaan osoit-taa eri tautityypeille tunnusomaiset poik-keavien proteiinien kertymät eri alueilla. Alzheimerin taudissa nämä poikkeavat pro-teiinit ovat beeta-amyloidi ja tau-proteiini. Tulevaisuuden biopankkien maailmassa ja tekniikoiden kehittyessä systemaattisesti kerätyt näytteet ovat arvokkaita, kun näi-den löydökset voidaan yhdistää kliinisiin esitietoihin, tauti- ja sukuhistoriaan. Keskushermostolöydökset auttaneet harvinaisten tautien jäljille Neuropatologian historia on paljolti uu-sien ja harvinaisten tautien historiaa ja löy-tämistä. Myös suomalaisen tautiperinnön monet sairaudet ilmenevät keskushermos-to- oirein ja –löydöksin. Osin neuropatologi-sen tutkimuksen kautta löytyneitä tauteja ovat muun muassa Hervan tauti, neuronaa-liset seroidilipofuskinoosit, pohjoinen epi-lepsia ja Sallan tauti. Monet mitokondrio-taudit aiheuttavat muutoksia, joita voidaan neuropatologisilla menetelmillä todentaa. WHO:n luokitteluun pian molekyylipatologiset tekijät Neuropatologian tieteellinen tutkimus on maailmalla tiivistä. Uusien hoitojen kehit-täminen vaatii entistä parempaa ja tarkem-paa aivokasvainten ja neurodegeneraati-oiden luokittelua. Kuten muidenkin elin-ten syövissä, myös aivokasvainten, lähinnä glioomien, seuraava WHO:n mukainen luo-kittelu tulee täydentymään molekyylipato-logisilla tekijöillä. Nimenomaan täsmähoi-toihin pyrkiminen vaatii tarkempaa diag-nostiikkaa. Alan nopeaa kehittymistä voi pitää mielenkiintoa ylläpitävänä haasteena. Kansainvälinen yhteistyö, kuten osallis-tuminen neuropatologian maailman, Eu-roopan ja Skandinavian tason kokouksiin sekä henkilökohtaisten kontaktien muo-dostaminen, on välttämätöntä diagnostii-kan ajan tasalla pitämisessä. Yhteiskun-nan tasolla myös taloudellinen näkökulma puoltaa paneutumista aivosairauksien tut-kimiseen. Aivosairauksien aiheuttamat ko-konaiskulut ovat jopa nelinkertaiset verrat-tuna syöpään ja sydän- ja verisuonisairauk-siin. ovat tärkeitä. 6/2015 Moodi 197


Moodi No 6 / 2015
To see the actual publication please follow the link above