Page 29

Tyoterveyshoitaja | 2017 No1

VERKOSTOITUMINEN MAHDOLLISUUTENA TOIMINTAKYVYN JA TERVEYDEN ETEEN TEHTÄVÄSSÄ TYÖSSÄ TARVITAAN KAVEREITA” mukaisesti. SEITTI-hankkeissa on rakennettu maakunnallisia hyviä käytäntöjä sekä vahvistettu työterveystoimijoiden maakunnallista yhteistyötä. Kokemukset SEITTI-työskentelystä ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Arviointien mukaan alueelliseen verkostoitumiseen perustuva SEITTImäinen toiminta sopii erinomaisesti työterveyshuollon ja terveydenhuollon eri tasojen kehittämiseen. Lisäksi toimintaan osallistuneet arvioivat SEITTI-hankkeen tuoneen mukanaan verkoston lisäksi muun muassa vaikuttavampaa työterveysyhteistyötä, hyviä toimivia käytäntöjä arkeen, kehittämismallin työterveysyksikköön sekä laatua työterveystoimintaan. Verkoston koettiin tuoneen vahvuutta työterveyshuollon asemaan ja rooliin sekä alueelliseen ajatteluun. Alueellinen yhteistyö ja verkosto vahvistavat työterveyshuollon asemaa ja asiantuntemusta muuttuvassa työelämässä ja terveydenhuollossa. Ne eivät synny itsestään, tarvitaan alueen tuntemusta, yhteistä kehittämishalua ja ennen kaikkea sitoutumista. SEITTI-toiminta on myös osoittanut, että työterveyshuollon roolia työkyvyn edistäjänä ja ylläpitäjänä yhteistyössä niin asiakasyritysten kuin alueen terveydenhuollon ja kuntoutuksen toimijoiden välillä tulee kehittää edelleen. Terveydenhuollon toimijoiden yhteistyössä tulee kaikilla osapuolilla olla yhteinen käsitys työterveyshuollon asemasta ja tehtävästä yhteistyössä työkyvyn tuen alueellisessa toiminnassa. SEITTI-toiminta auttoi myös uusien valtakunnallisten linjausten viemistä käytäntöön. Yhteisen käsityksen muodostaminen ajantasaisen tiedon ja yhteisen keskustelun kautta antaa pohjan, jolle hyvän käytännön mukaiset, paikalliset olosuhteet huomioivat ratkaisut voidaan rakentaa. TYÖTERVEYSHUOLTO KIINTEÄNÄ OSANA SOTEVERKOSTOA – YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien vastuulle vuodesta 2019 lukien. Muutos tuo eri toimijat nykyistä lähemmäksi toisiaan. Sote-muutosta rakennetaan yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa. Toistaiseksi työterveyshuollon rooli muutoksessa on ollut vähäinen, vaikka työterveyshuolto vastaa melkein 2 miljoonan työssäkäyvän terveydenhuollosta. Tulevaisuudessa työterveyshuolto on nykyistä tiiviimmin osa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää ja kuntoutusjärjestelmää. Työterveyshuoltoon liittyen sote-uudistuksessa on todettu, että (1) työterveyshuollon nykyiseen asemaan ja perustehtävään ei tehdä muutoksia, mutta (2) palvelut pitää sovittaa yhteen muun sosiaali ja terveydenhuollon kanssa, ns. ”toiminnallinen integraatio”. Lisäksi on linjattu (Vnk 29.6.2016) että (3) työterveyshuollon toiminnan painopistettä siirretään ennaltaehkäisyyn. Tämä tarkoittaa, että työterveyshuolto painottuu jatkossa enemmän ennaltaehkäisevään ja työkykyä tukevaan toimintaan ja työterveyshuollossa tehtävä sairaanhoito suunnattaisiin tätä perustehtävää tukemaan. Tavoitteena on, että työterveyshuollon sairaanhoitoa voidaan hyödyntää ja palveluja täydentää mahdollisimman saumattomasti muussa terveydenhuollossa ja näin toimien välttää sekä tarpeettomia viiveitä että päällekkäisiä tutkimuksia. Tehokkaan yhteistyön tueksi tarvitaan arjessa sujuvan tiedon kulun rinnalle tiedontuotantoa palveluiden tarpeesta, käytöstä ja yhteistyöstä. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä tulee vaikuttamaan sekä työterveyshuollon toiminnan sisällön painotuksiin että palvelurakenteeseen. Kuntasektorin työnantajien ratkaisut työterveyspalvelujen järjestämisestä tulevat vaikuttamaan siihen, millaiseksi maakunnan työterveyspalvelun tuottajien kenttä muodostuu. Erityisesti kunnallisen työterveyshuollon toimintaan jo nyt ja tulevassa sote-muutoksessa vaikuttaa kilpailuneutraliteetin perusteella vaadittava yhtiöittämisvelvoite. Työterveyshuollon etu on, että alueen työterveystoimijat pystyvät mahdollisimman yhtenäisenä moniammatillisena verkostona tuomaan asiantuntemuksensa maakunnan sote-ratkaisuihin työikäisen väestön työkyvyn hyväksi. Edellä kuvatut verkostoitumisen hyödyt ja SEITTI-verkostotoiminnan kokemukset osoittavat, että kansalliset ja alueelliset verkostot voisivat muodostua yhdeksi työterveyshuollon nivojaksi osaksi sotea. Sote-muutoksen tueksi olemme Työterveyslaitoksen koordinoimana suunnitelleet TYÖKE - Verkostoilla tehoa soteen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen -hankkeen. Olemme saa- Hanna Hakulinen Maire Laaksonen Työterveyshoitaja 1/17 29


Tyoterveyshoitaja | 2017 No1
To see the actual publication please follow the link above