ADVOK A AT T I / 1-2 017 25 laajakulma Hän on Asianajajaliiton luottamustehtävissä osallistunut liiton lausuntojen laatimiseen lukuisten erilaisten lakihankkeiden yhteydessä. – Ja koska konnilla ei ole etujärjestöä, asianajajat saavat arvioida asioita myös syytetyn oikeusturvan kannalta, Fredman tähdentää Liitossa on juridiikan eri alojen asiantuntijaryhmiä, joiden asiantuntemusta etenkin oikeusministeriö hyödyntää lakien valmisteluprosessin eri vaiheissa. Mitenkään automaattisesti asianajajien puoleen ei kuitenkaan aina käännytä, eikä edes silloin, kun se olisi hyvin olennaista. – Teemme paljon työtä saadaksemme asianajajien näkemyksiä esiin. Oikeusministeriössä on aika hyvä tuntuma siitä, mihin lainvalmisteluihin meidät kannattaa pyytää mukaan. Muilla ministeriöllä ei ehkä ole sellaista traditiota, että asianajajia kannattaa kuulla, joten välillä joudumme soittamaan ministeriöön ja muistuttamaan asianajajien näkemyksen tärkeydestä jossain tietyssä asiassa, Fredman kertoo. SOME MUUTTAA DEMOKRATIAA | Sosiaalinen media on muuttanut demokraattista päätöksentekoa niin, että valta on siirtynyt yhä enemmän niin kutsutulta eliitiltä kansalle. Somessa kuka vain voi saada äänensä kuuluviin ja näppinsä poliittiseen peliin. Suomen ja ylipäänsä länsimaiden demokraattinen järjestelmä elää somen takia vahvaa murrosta. – Sosiaalisessa mediassa käydyt keskustelut vaikuttavat kansanedustajien ja hallituksen päätöksiin, toteaa etiikan tutkija Henrik Rydenfelt, joka toimii tutkijatohtorina Oulun yliopistossa. – Aiemmin lehdet kirjoittivat ja somessa keskusteltiin siitä, mitä lehdet kirjoittivat. Ihan muutamassa vuodessa tilanne on kääntynyt niin, että lehdissä kirjoitetaan siitä, mistä somessa keskustellaan, Rydenfelt luonnehtii. Hänen mukaansa lehdistössä ihmetellään ja jopa ivataan populistisiksi leimattuja päänavauksia, mutta kritiikki ei ole tuottanut toivottua tulosta vaan ivatut näkökulmat ovat saaneet yhä enemmän kannatusta. – Leimaaminen johtaakin helposti vastareaktioon: ihmisille herää ajatus valtaeliitistä, jota pitää vastustaa, Rydenfelt selittää. Sosiaalisessa mediassa käytävät keskustelut kirvoittavat monesti ääripäitä rajuihin mielipiteisiin ja siksi ne teilataan yleensä laadultaan huonoiksi, vaikka somessa käydään myös hyviä keskusteluja. – Usein valitetaan, että tietyt kovaääniset ihmiset saavat aina ajatuksensa kuuluviin. Mutta vastuu on meillä kaikilla eli myös niillä hiljaisilla, jotka eivät osallistu keskusteluun. Vähän niin kuin kaikkien pitäisi äänestääkin, jos haluaa edes yrittää vaikuttaa, Rydenfelt huomauttaa. – Ihmisten kannattaisi osallistua myös niihin keskusteluihin, jotka eivät ole itselle kaikkein intohimoisimpia, koska sillä tavalla saataisiin vuoropuheluun muitakin sävyjä kuin mustaa ja valkoista. Kaikilla on ongelmia ja kaikilla on ratkaisuja. Mutta ovatko ongelmat todella yhteisiä ja ratkaisut oikeita, onkin jo toinen kysymys. Rydenfelt kummastelee koko kansalaisten osallistamisen käsitettä. – Ihan kuin kansalainen olisi passiivinen toimija, jota ylhäältä liikutellaan osallistumaan eli häntä osallistetaan. Ei sellainen toimi. – Poliitikkojen, virkamiesten ja asiantuntijoiden pitäisi mennä sinne, missä ihmiset aidosti puhuvat heidän asiastaan. Onnistunuttakin vuoropuhelua tapahtuu sellaisissa paikoissa, joita kansalaiset ovat itse synnyttäneet: erilaisten yhteisöjen, kuten vaikka taloyhtiöiden, järjestöjen ja asuinalueiden luomat Facebook-ryhmät ovat erittäin aktiivisia ja useimmiten asiallisia keskusteluryhmiä. Lähteet: Eduskuntavaalitutkimus 2015, oikeusministeriö (Kimmo Grönlund ja Hanna Wass toim.), Demokraattiset innovaatiot Suomessa – Käyttö ja vaikutukset paikallisella ja valtakunnallisella tasolla, Turun yliopisto (Maija Setälä ja Maija Jäske), Kuka pääsee mukaan? Miten järjestöjen ääni kuuluu lakien valmistelussa, Helsingin yliopisto, (Juho Vesa ja Anu Kantola) KANSA NOUSEE ELIITIN RINNALLE OULUN YLIOPISTON tutkijatohtori Henrik Rydenfeltin mielestä eriäviä mielipiteitä ei kannattaisi leimata, kuten usein esimerkiksi lehdistössä tehdään, vaan kuunnella. – Esimerkiksi jytky-vaalien aikaan monet lehdet ja ihmiset päivittelivät, että mistä näitä perussuomalaisten äänestäjiä oikein tulee, vaikka harva myöntää kannattavansa puoluetta. Samaa oli nähtävissä Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä: kummasteltiin, että mikä näitä amerikkalaisia oikein vaivaa. Mutta teilaamisen ja kummastelun sijaan kannattaisi itse kunkin miettiä, mistä näissä valinnoissa oikein on kyse. Voisi miettiä, miksi niin moni haluaa muutosta. Monista kysymyksistä saadaan riitaa ja vastakkainasettelua aikaan, vaikka lopulta oltaisiinkin melko samaa mieltä. Eroja halutaan korostaa, vaikka lopulta puolueiden ohjelmat isoista peruskysymyksistä eivät eroa kovin dramaattisesti toisistaan. – Maahanmuuttopolitiikka on hyvä esimerkki, koska siitä on tehty suuri poliittinen kysymys ja se herättää kansaa keskustelemaan. Mutta eihän kukaan meistä halua Suomeen maahanmuuttajia, jotka raiskaavat ja ovat terroristeja, vaan sellaisia, jotka haluavat maksaa veroja ja olla kunnon kansalaisia. Tunteikas väittely antaa vaikutelman jyrkästi jakautuneista mielipiteistä ja siitä, että maahanmuutto olisi jotenkin yhteiskuntamme suurin kysymys, vaikka näin ei taida olla, Rydenfelt huomauttaa.
Advokaatti 1 | 2017
To see the actual publication please follow the link above