LOVIISAN PÄSSISTÄ Z-JUNAN KYYTIIN | 55 ta, ei myöskään terveydenhuollon tulevaisuudesta. Puolueet eivät ole löytäneet konsensusta kehittämisen suunnasta. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on ajopuun asemassa. Sekä valtio että kunnat ovat velkaantuneet vakavasti. Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta ylitti 22 miljardia euroa vuonna 2018. Samana vuonna Suomen valtion luottoluokitus alennettiin kategoriasta AA+ kategoriaan AA-. Kolmen A:n status kadotettiin jo. Vuonna 2030 kunnat maksavat lainarahastaan tuntuvasti kovempaa hintaa kuin vuonna 2015. Patoutuneita infrainvestointeja on jonossa. Julkissektorin korjausvelka kasvaa. Kuntien eriytymiskehitys jatkuu. Kuntaliitoksia on syntynyt vapaaehtoiselta pohjalta, mutta monilla strategisesti tärkeillä kaupunkiseuduilla toimitaan edelleen erilaisten yhteistyökuvioiden varassa. Maakunta on yhä ”paha sana”, eikä kuntayhtymiä ole saatu kootuksi kansanvaltaisen toimijan alaisuuteen. Suurimmat kunnat vastaavat itse terveydenhuollosta, valtaosa kunnista järjestää kuitenkin palvelut yhteistoiminnan kautta. Kuntien ohjauskyky on heikko ja palvelukustannukset ovat karanneet käsistä. Valtio ei ole kyennyt uudistamaan terveydenhuollon rahoitusta. Kela on pitänyt kiinni rahoistaan ja kunnat omistaan. Terveydenhuollon monikanavainen rahoitus tuottaa tuloksenaan eri organisaatioiden kallista osaoptimointia, joiden maksumies on kansalainen. Kunnat ovat korottaneet tuloveroprosenttejaan: keskimääräinen tuloveroprosentti on 24. Kunnilla ei ole keinoja suitsia markkinoita terveydenhuollon tasapuolisiksi kumppaneiksi. Terveydenhuolto on kriisiytynyt osalla alueista. Suuret kansainväliset lääkärifirmat sanelevat kunnille palveluiden hinnan. Muutamat yksittäiset maakunnat ovat liittyneet yhteen, mutta valtaosin maakunta ja aluerakenne muistuttaa vuoden 2011 aluekarttaa. Valtio on pitänyt kiinni keskushallinnon sekä ELY-keskuksien vallasta. Koulutuselämän rakenteet ovat uudistuneet vain vapaaehtoiselta pohjalta. Lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia on lakkautettu opiskelijoiden puutteessa. Toisen asteen koulutuksen verkko harvenee hallitsemattomasti. Valtioneuvosto on käynnistämässä vuoden 2021 alussa Paras 3 -hankkeen tavoitteenaan ohjata kuntauudistus viimein maaliin. Hanketta on perusteltu voimakkaasti myös tarpeella vahvistaa kansanvaltaa. Merkittävin osa kansalaisten palveluista on ajautunut suoran kansanvallan ohjauksen ulkopuolelle. Ulos poteroista Edellä luonnostellut tiiviit skenaariot ovat vain välähdyksiä siitä, millaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia maakunnilla voi olla: elinvoimainen palvelumaakunta tai toisaalta kuihtuva kotiseutuliitto vailla painavia vaikutusmahdollisuuksia. Yksikään skenaarioista ei toteudu itsestään. Jokaiseen tarvitaan päätöksiä tai pahimmassakin tapauksessa päätöksiä olla päättämättä. Suomalainen poliittinen keskustelu maakuntien tulevaisuudesta on vähäistä ja hahmotonta. Käytäväparlamenttien kuntaliitoskeskusteluissa maakunta on pahanmakuinen sana. Epäluuloja riittää: maakunta on suurten kaupunkikeskuksien kiistakumppani resursseja jaettaessa ja kuntapäättäjien keskinäisen kiistelyn kerho. On toivottavaa, että suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurimmissa uudistustalkoissa kyetään arvioimaan ennakkoluulottomasti maakuntien roolia ja uudistumiskykyä. Onko pelko uuden hallinnontason syntymisestä aiheellinen ja relevantti ajankohtana, jolloin kunnat ovat siirtäneet yhä enemmän valtaa erilaisille
Orimattila 150 vuotta
To see the actual publication please follow the link above