LOVIISAN PÄSSISTÄ Z-JUNAN KYYTIIN | 21 tysten (joita Suomessa toteutetaan kovin harvoin) tulos on nyt vain neuvoa-antava. Pitäisi ajatella, että demokratiassa kansalainen ei neuvo, hän päättää. Lainsäädännön tulisi olla sen mukainen. Eikö tässä ole ristiriitaa, kun edellä olevan totean ja palaan kuvaamiini ja hiukan kritisoimiini Orimattilan lähihistorian päätöksiin? Kuntalaisten selkeä tahto on ollut, että tänne ei tuoda ongelmajätelaitosta tai perusteta hevosaiheista matkailu- ja toimintakeskusta. Eipä siihen ole vastaan panemista. Suoran demokratian ongelma on kuitenkin kahtalainen. Kansalaisilla ei suinkaan ole, vaikka kuinka hyvin tiedotettaisiin, samanlaisia edellytyksiä päätösten erilaisten taustojen ja vaikutusten selvittämiseen kuin esimerkiksi valtuutetuilla tai kunnanhallituksen jäsenillä. Siksi luottamushenkilöillä asioihin vihkiytyneinä on suurempi vastuu. He eivät saa vetäytyä perusteetta äänekkäimpien tahojen edessä. Toiseksi: kun kansa päättää, kuka silloin päättää? Ainakin esimerkkitapauksissa liikkeellepanevina voimina oli pari kolme aktiivista, jotka saivat vastustajat liikkeelle. Seuraava kysymys on, kuka vastaa suoran demokratian muodossa tehtyjen päätösten seurauksista. Jos valtuusto päättää tyhmästi, tiedämme vastuulliset. Jos sen sijaan päätös tehdään esimerkiksi kansanäänestyksen perusteella (tai kuten Orimattilan esimerkeissä, suuren kuntalaisjoukon tosiasiallisessa painostuksessa), ei vastuuta ota kukaan. Tällä kritiikillä en vedä mattoa sen vaatimuksen alta, jonka mukaan tarpeen on laajentaa suorien osallistumis- ja vaikuttamiskeinojen käyttöä. Mutta se on toteutettava oikeassa tasapainossa edustuksellisen demokratian elementtien kanssa. Uudet mahdollisuudet edessä Palataan takaisin Orimattilan tilanteeseen. Miksi kaivella menneitä? Kuluneen sanonnan mukaan historiasta voi ja pitää oppia. Tilanteet eivät kuitenkaan toistu, mahdollisuudet eivät uusiudu, niihin on tartuttava aikanaan. Päätöksentekoon liittyy aina epävarmuutta siitä, miten asiassa tulee käymään. Aina on myös viisaita varoittelijoita, jotka muistuttavat, että ei tästä mitään tule. Mutta kummat muuttavat maailmaa ja asioita: rohkeasti mahdollisuuksia hyödyntävät vai kaikkea uutta kammoavat varoittelijat? Osuvan sanonnan mukaan tulevaisuutta ei pidä ennakoida, vaan tehdä se mahdolliseksi. Edellä kuvattujen esimerkkien kaltaisena mahdollisuutena Orimattilalle on nyt tarjoutunut Hennan alue oikoradan varressa. Sen mahdollisuuden viisas hyödyntäminen on nyt käsillä. Hiiri ei juokse nukkuvan kissan suuhun, kissankin pitää tehdä jotain. Sama koskee kaupunkikehittämistä. Omaakin panosta tarvitaan. Alkuvaiheen investoinnit maahan ja kunnallistekniikkaan on hyödynnettävissä, jos ei heti huomenna niin vähitellen. Henna on yhä selkeämmin osa laajenevaa metropolialuetta. Vuonna 2013 metropolialueelle tuli muuttajia runsaasti myös kotimaasta. Maassamuuton muuttovoitto nousi 4 300 ihmiseen. Se on korkein luku koko 2000-luvulla. Suomen väestönkasvu keskittyykin nyt vahvasti metropolialueelle. Peräti 75 prosenttia koko Suomen kasvusta kertyi vuonna 2013 Helsingin seudulle. Edellisvuoteen verrattuna seudun kasvu vain voimistui samaan aikaan kun muun maan kasvu hidastui. Eniten kasvua tuli Helsinkiin, jossa asukkaiden määrä kasvoi 8 600 ihmisellä. Espoossa kasvua oli 3 750, Vantaalla 2 600 ja kehysalueellakin 2 800 ihmistä. Kun pääkaupungin asunto-ongelmat jatkuvat, on juuri kehysalueelle muuttavien virrasta ohjattavissa esimerkiksi Hennaan. Hennan idea on uusi. Jörn Donner kirjoittaa (Uusin maammekirja, 1992): ”Mietin
Orimattila 150 vuotta
To see the actual publication please follow the link above