
mahdollisin keinoin. Yhdistyksen hallitukseen kuulumalla olen
mukana tärkeässä vapaaehtoistoiminnassa, joka on osa
omaishoitotyön tukemista alueellamme. Asun Porvoossa ja tulin
hallitukseen mukaan kesken kauden keväällä 2018 ja minut valittiin
uudelle kaksivuotiskaudelle viime syyskokouksessa. Minulla ei ole
lemmikkejä mutta pidän eläimistä, niiden hoitaminen ja katselu on
mukavan rentouttavaa, joten käyn kerran viikossa Porvoon
löytöeläinkodilla avustamassa.
Mervi Heikkinen, hallituksen jäsen
Olen mieheni omaishoitaja ja lupauduin hallitukseen
jäseneksi 2019 kevätkokouksessa. Asumme Porvoossa.
Olen koulutukseltani mm. sairaanhoitaja, sosionomi
(YAMK) ja olen nyt opiskellut myös työnohjaajaksi.
Olen ikuinen opiskelija ja varmasti vielä opiskelen
näidenkin koulutusten jälkeen jotain.
Omaishoitotilanteeni on erittäin raskas, joten en pysty
työskentelemään tällä hetkellä kodin ulkopuolella. Mieheni käy
säännöllisesti vuorohoidossa, jolloin ehdin hieman levätä ja ”ladata
akkuja”. Harrastan laulamista ja olen yleensä mukana siellä, missä
Porvoosta löytyy tilaisuus laulaa.
Tuula Tuutti, hallituksen jäsen
Olen eläkkeellä oleva mieheni sopimusomaishoitaja
Askolasta. Tulin mukaan hallitukseen viime
syyskokouksessa, olen siis hallituksen toiminnassa
mukana tämän vuoden alusta. Aiemmin olin ahkerasti
mukana kunnallispolitiikassa ja useissa järjestöissä,
mutta nyt omaishoitotilanteemme on sellainen, että
olen jättänyt taakseni useampia luottamustehtäviä.
Tässä toiminnassa haluan olla mukana, koska omaishoidon asiat
ovat minulle tärkeitä ja haluan tuoda niistä tietoa mahdollisimman
monelle omaishoitajalle. Olen huomannut, että kovinkaan moni ei
tiedä Omaishoitajaliitosta tai meidän paikallisyhdistyksen
toiminnasta vielä. Toivon arvostusta tekemällemme työlle myös
kunnan ja valtion taholta. Yhdistyksessä on parasta vertaistuki ja
toivon, että saamme yhteistyötämme laajemminkin tunnetuksi.