Page 25

Moodi No 5 | 2016

KUVA: SHUTTERSTOCK 5/2016 Moodi 25 MPR-rokotteen vihurirokkokomponentti on havaittu todella tehokkaaksi, ja viime vuonna tapauksia oli enää murto-osa vuosituhannen alun määrästä. Vain pieni osa Euroopassa raportoiduista tapauksista on laboratoriovarmennettuja, joten vihurirokkona raportoitujen tapausten joukossa saattaa olla muitakin samankaltaisia oireita aiheuttavia tauteja. Kahdesti rokotetuilla ei ole raportoitu vihurirokkoinfektioita, joten rokotukset antanevat elinikäisen suojan vihurirokolle. Sikotautirokotteen on todettu olevan kolmesta rokotekomponentista vähiten suojaava. Euroopankin epidemioissa tartunnan saaneista jopa puolet on ollut kaksi kertaa rokotettuja. Monet sikotautiepidemioista ovat esiintyneet mm. yliopistoissa, joissa suuria määriä ihmisiä kokoontuu samaan paikkaan. Monilla rokotuksista on kulunut jo melko kauan aikaa, joten tartunnat voivat johtua hiipuvasta immuniteetista. Rokotukset kuitenkin näyttävät suojaavan hyvin sikotaudin aiheuttamilta komplikaatioilta. Pelkkä vasta-ainetaso ei kuitenkaan kerro kaikkea luonnontautien ja rokotusten antamasta suojasta. Soluvälitteisen immuniteetin rooli ei ole vielä täysin selvillä. Diagnostiset haasteet Suomessa kaikki tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkoepäilyt tutkitaan laboratoriossa, kliininen diagnoosi ei yksistään riitä. Meillä MPR-taudit ovat käyneet niin harvinaisiksi, että ne eivät lääkärille välttämättä tule ensimmäisenä mieleen oireiden aiheuttajaa mietittäessä. Myöskään laboratoriotulosten tulkinta ei aina ole täysin yksiselitteistä. Kaikista epäilyistä tulisikin selvittää tutkittavan laboratoriotulosten oikean tulkinnan kannalta välttämättömät taustatiedot, kuten mahdolliset rokotukset ja oireiden alkamispäivä. Tuhkarokon diagnoosi rokottamattomilla on yleensä suhteellisen helppoa klassisten oireiden - ja - selkeiden laboratoriotulosten myötä. Rokotetuilla taas oireet voivat olla epätyypillisiä tai lieviä, ja laboratoriotulokset ovat riippuvaisia näytteenottoajankohdasta. Etenkin liian myöhään oireiden alkamisesta, mutta myös liian aikaisin otettu näyte, voi antaa väärän negatiivisen tuloksen. Koska rokottamattomilla ei ole ollut vihurirokkotartuntoja, laboratoriodiagnostiikka on yleensä selkeää. Sikotaudin seurantaa hankaloittaa suuri määrä oireettomia infektioita. Rokotetuis- Kuva 1. Raportoidut tuhkarokkotapaukset EU/EEA maissa 2015 (tapaukset/miljoona) Kuva 2. Raportoidut vihurirokkotapaukset EU/EEA maissa 2015 (tapaukset/miljoona) Jatkuu seuraavalla sivulla


Moodi No 5 | 2016
To see the actual publication please follow the link above