Kuva 2. Näytteen laadun arviointitilanne. Väärään näyteastiaan otettu gonokokkiviljelynäyte. Asia vaatii selvityksen näytteen ottajan kanssa: uusi näyte vaiko toinen tutkimuspyyntö? »Poikkeamat pitää havaita, korjata ja tilastoida, jotta niiden laatuun ja määrään voidaan puuttua.« teastioiden käsittelyohjeet ja näytteiden otto-ohjeet ovat asiakkaille erittäin hyödyllisiä. 16 Moodi 1/2015 TEEMA: P R EANALY T I I K KA 12 Ohjeistukset kannattaa laatia yhteistyössä kliinisten yksiköiden edustajien kanssa, jotta ne ovat riittävän yksityiskohtaiset ja selkeät sekä vastaavat käytännön tilanteita. Niitäkään ei saa unohtaa päivittää määrävälein. Kun samasta kohtaa tai samalla kertaa otetaan useita samanlaisia näytteitä, ne on eriteltävä selvästi toisistaan. Esimerkiksi leikkauksen yhteydessä voidaan ottaa kymmenenkin kudosnäytettä leikkausalueen eri kohdista. Tutkimuksen pyytäjän pitää merkitä ne siten (esimerkiksi numeroimalla), että vastauksen saaja osaa yhdistää ne (muun muassa leikkauskertomuksen tietojen perusteella) ja niiden löydökset oikeaan epäillyn infektioalueen kohtaan. Tutkimuksen tekevän laboratorion on neuvoteltava tästä asiakkaidensa kanssa toimiva yhteneväinen käytäntö. Tässä näytteiden keskinäinen sekaantumisvaara on suuri. Näyteastiaan liimattavassa viivakoodillisessa potilastietotarrassa pitää olla lähetteen kanssa yhteneväiset tiedot. Mikrobiologian tutkimuksen näytteenottokohta ja näytteen laatu ovat usein niin monisanaiset, että ne on parempi kertoa lisätarrassa. Tarroja ei saa liimata toistensa päälle. Viivakooditieto pitää olla lukijalla luettavissa. Kun tarrat tulostetaan ennen näytteiden ottamista, niihin pitää korjata ja täydentää oikeat tiedot. Näytteiden säilyttäminen on kerrottava selvästi. Yleensä mikrobiologian näytteitä säilytetään viileässä (jääkaapissa) ennen toimittamista laboratorioon. Näytteen pilaavista olosuhteista, kuten auringossa kuumenemisesta, jäätymisestä, pitkittyneestä säilytyksestä ja kuljetuksesta, on näytteen ottajaa varoitettava. Kun tutkimus edellyttää seurantanäytteen ottamista, sen ajoittaminen on kuvattava riittävän tarkasti infektion kulkuun nähden tutkimuskohtaisesti. Infektioserologiassa yleisohjeena on, että ensimmäinen näyte otetaan taudin akuutissa vaiheessa ja toinen näyte 2-3 viikon kuluttua. Lapsilla mitattavan vasta-ainetason muodostuminen voi kestää aikuisia kauemmin. Yksittäisen seerumin mitattava vasta-ainetaso voi olla osoitettavissa vasta viikon, jopa kuukausien kuluttua taudin alusta. Menetelmä(t). Asiakkaille kerrotaan yleisesti, minkä tyyppisellä ja tasoisella menetelmällä tutkimus tehdään ja mitä kaikkia mitataan. Kun tutkimus sisältää useammalla eri menetelmällä saatavia tuloksia, ne mainitaan. Esimerkiksi: Tutkimus sisältää bakteerivärjäyksen ja –viljelyn. Tai: Entsyymi-immunologinen menetelmä. Kaikista näytteistä tutkitaan IgG- ja IgM-luokan vasta-aineet. Lisäksi kerrotaan, jos tehdään lisätutkimuksia. Tekotiheys / tulokset valmiina. Oleellista MARKKU KOSKELA on kertoa, kuinka usein tutkimusta tehdään ja kuinka pian alustava(t) ja lopulliset tulokset saadaan. On harhaanjohtavaa todeta, että tulokset ovat valmiina viikon sisällä, jos ne useimmiten saadaan kahdessa vuorokaudessa ja vain joskus vasta viikon kuluttua. Pelkkä tekotiheyskään (esimerkiksi: 2-3 kertaa viikossa) ei anna riittävää tietoa, jos tutkimuksen kesto vaihtelee useampia päiviä. Tulkinta on kliinisen mikrobiologian tutkimusten ohjekirjasivun haastavin osa. Kliinisen mikrobiologian tulokset ovat yleensä kvalitatiivisia tai semikvantitatiivisia. Normaali tulos on yleensä negatiivinen. Positiivinen löydös vaatii monipuolisen tulkinnan, jossa myös mahdolliset virhelähteet on huomioitava. Tulkinta on helppo, kun tutkimuksen tulos on numeroarvo ja tutkimukselle on biologinen viiteväli. Teksti on osattava kirjoittaa niin hyvin, että sitä ei käsitetä väärin. Myös potilaat seuraavat www-sivuja. Huomautukset. Virhelähteet. Potilaasta, taudin aiheuttajasta, näytteestä ja/tai menetelmästä johtuvat tekijät voivat vaikuttavat tulokseen haitallisesti, joko aiheuttamalla väärän negatiivisen tai positiivisen tuloksen. Tällaiset mahdollisuudet on ohjekirjassa kerrottava, jotta kliinikko osaa arvioida tutkimuksen tulosten tulkintariskit suhteuttaessaan tuloksia muihin samanaikaisiin laboratoriotutkimustuloksiin. Virhelähteet eivät ole laboratorion häpeä vaan luonnollisia diagnostiikan epävarmuustekijöitä, joten tietoa niistä ei saa pimittää. Ohjekirjan sivun lopussa on syytä olla tieto, milloin se on päivitetty. Aktiivinen päivittäminen antaa laboratoriosta edullisen kuvan. Laboratoriotiedotteet Asiakkaita informoidaan muutoksista la-
Moodi | 1/2015
To see the actual publication please follow the link above