2 Kirkonseutu 19/2017 11.11.2017
Blogi
>
LUE LISÄÄ
KIRKONSEUTU.FI
JOKAINEN voi luoda naisille ja tytöille mahdollisuuksia saada ääntään
kuuluviin. Seurakunnassa, kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa
on valtavasti myönteisiä toimintamalleja, jos ne vaan halutaan
ottaa käyttöön. Voimme kuunnella ja tukea tuttuja tyttöjä tai naisia
heidän asioissaan tai kiinnostua kehitysmaiden naisten kokemuksista ja
liittyä halutessamme kummeiksi.
Virve Valkeavuori blogissaan Omalla äänellä
Pyhänseutu Pääkirjoitus
Virsi
Hyvä paimen |
ITSE olen uskovainen ihminen ja olen iloinen siitä, että minulla on Isä,
joka huolehtii ja ohjaa minua, joskus kovastikin. Uskallan sen näin julkisesti
kertoa, enkä näe siinä mitään ongelmaa.
Elämääni kuitenkin mahtuu ajanjaksoja, jolloin kaikki ei ollut niin
selvää minullekaan suhteissani Yläkertaan, vaan rimpuilin vastaan ja
hairahduin.
Asko Raita blogissaan Uskon tunnustus on vaikeaa?
SUNNUNTAI 12.11.
Antakaa toisillenne
anteeksi
Tämän sunnuntain sisältönä
ovat anteeksiantamus ja siitä
avautuva keskinäinen rakkaus.
Elämämme perustuu anteeksiantoon,
jonka saamme Kristuksen
ristinkuoleman ansiosta. Se
velvoittaa meidät kohtaamaan
lähimmäisemme ystävällisesti ja
anteeksiantavasti.
Liturginen väri: Vihreä
Tekstit: Ps. 119:162-168, 1. Moos.
13:5-11, 14-16, 1. Piet. 3:8-12, Matt.
18:15-22
SUNNUNTAI 19.11.2017
Valvokaa!
Sunnuntain sanoma korostaa
hengellistä valvomista ja Kristuksen
paluun odotusta. Ihminen
kotiutuu helposti tähän maailmaan
ja unohtaa, ettei hän elä
täällä pysyvästi. Kristityn tulisi
olla joka hetki valmis lähtemään
tästä elämästä. Valvominen ei ole
voimia kuluttavaa jännitystä vaan
turvallista luottamusta siihen,
että Jumala vie meissä aloittamansa
hyvän työn päätökseen.
Liturginen väri: Vihreä
Tekstit: Ps. 90:1-6, 12-15, Mal. 3:13-
18, Hepr. 3:12-15 tai Ilm. 22:10-17,
Mark. 13:33-37-
LAURA VISAPÄÄ
Ah, kaikki kaataa kuolema,
näin täyttyy tahto Herran.
Ei ketään kuolo armahda,
vie jokaisen se kerran.
Me teemme tänne majoja,
vaan niistä täytyy luopua
ja haudan majaan muuttaa.
Virsikirja 610:1
ENNEN isänpäivää päiväkodeissa ja kouluissa monet
lapset ovat askarrelleet isälleen erilaisia lahjoja. Myös
monet aikuiset ovat miettineet, mitä isälle antaisin,
miten häntä kiittäisin.
Isät ovat erilaisia, jokainen omanlaisensa. Toiset tulevat
isäksi nuorempana, toiset vanhempana. Kaikki eivät
tule koskaan isäksi, vaikka haluaisivatkin. Isyys on lahjaa,
ja se on vastuullinen tehtävä. Tuota vastuuta täytyy
kantaa, vaikka ei jaksaisi. Pienelle lapselle täytyy asettaa
rajoja, vaikka hän kapinoisi vastaan. Ehkä juuri rajojen
asettamisen ja noudattamisesta kiinnipitämisen jälkeen
isän ja lapsen yhteys ja luottamus kasvaa sekä syvenee.
Isomman lapsen kanssa pääsee pitkälle keskustelemalla.
Se voi olla isälle avain lapsen ymmärtämiseen, mutta
myös lapselle avain isän ymmärtämiseen. Siihen, että
lapsen ja isän yhteydestä kasvaa läheinen, lämmin ja
avoin, ja suhde voi pysyä läheisenä koko elämän ajan.
Tänä isänpäivänä osa meistä kaipaa isää, joka on jo
edesmennyt. Ehkä joku kaipaa isäänsä, jota ei ole koskaan
tavannut. Isänkaipuuta voi kantaa sisimmässään läpi
elämänsä.
Moni tuntee kaipuuta myös taivaallisen Isän puoleen.
Muistammeko kiittää myös taivaallista Isää hänen hoidostaan,
huolenpidostaan ja johdatuksestaan? Hänen
lahjaansa on myös oma isämme.
Raamatussa käytetään Jumalasta nimeä Isä. Raamatun
eri lehdillä Jumalaan liitetään monia sellaisia
määreitä ja kuvauksia, joita me käytämme myös puhuessamme
omasta isästämme. Jeesus opetti aikanaan
hyvinkin radikaalisti, kun hänen opetuksessaan Isä ei ollut
vain kaukainen ja etäinen, vaan läheinen ja tuttavallinen,
jota tervehdittiin, kuten omaa iskää tai isiä.
Tuo Isä tuntee jokaisen lapsensa nimeltä, vaikka heitä
on valtava määrä. Taivaan Isä muistaa lapsiansa, hän
muistaa myös isiä. Aina emme huomaa hänen vaikutusta
elämässämme.
Taivaan Isän syli antaa lapselleen turvaa. Hänen hartiansa
jaksavat kantaa, vaikka omat meinaavat väsyä. Hän
kutsuu luoksensa ja yhteyteensä myös heitä, jotka ovat
jättäneet Isän kodin taakseen. Hän rohkaisee ”Ole rohkealla
mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
(Matt. 9:2)
Leevi Ruonakoski
Seurakuntapastori
Hämeenkosken
kappeliseurakunta
Isä
”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen,
omantunnon ja uskonnon
vapaus; tämä oikeus sisältää
vapauden uskonnon tai vakaumuksen
vaihtamiseen sekä
uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen
yksin tai yhdessä toisten kanssa,
sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla
sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia
menoja.”
Tämä teksti on 18. artikla YK:n
ihmisoikeuksien julistuksessa. Todellisuutta
on kuitenkin se, että uskonnon
perusteella ihmisiä vainotaan eri puolilla
maailmaa. Kansainvälisen Pew-tutkimusinstituutin
julkistaman raportin mukaan
vuonna 2015 maailman ihmisistä 79
prosenttia asuu maissa, joissa uskonnonvapautta
rajoitetaan.
Uskonnollinen vaino on
asenteita ja vihamielisiä sanoja
ja tekoja. Voidaan rajoittaa tai
kieltää uskonnon harjoittamista
ja uskonnollisten
juhlien viettoa. Pahimmillaan
vaino on väkivaltaa
kuten murhia tai
kotien ja kirkkojen
polttamista.
Yksi ajankohtainen
esimerkki
vainosta on
rohingya-kansaan
kohdistuvat väkivaltaisuudet
Myanmarissa.
Rohingyat ovat
muslimeita, mutta he
asuvat Myanmarissa,
jossa valtauskonto on buddhalaisuus.
Joukossa on kuitenkin myös kristittyjä,
joiden asema on olla vähemmistön vähemmistö.
Heihin kohdistuu vainoa sekä
buddhalaisten että muslimien taholta.
Kristinusko onkin maailman vainotuin
uskonto. Kansainvälisen Open
Doors –järjestön tämänvuotinen World
Watch List –raportti kertoo, että viime
vuonna yli 350 miljoonaa kristittyä joutui
vainon kohteeksi. Kristinusko on myös
laajimmalle levinnyt uskonto. Kristittyjä
on kaikkiaan 2,5 miljardia, muslimeja 1,8
miljardia ja hinduja noin 1 miljardi koko
maailman 7,6 miljardista ihmisestä.
Kaikkein pahimpia paikkoja kristityille
ovat Pohjois-Korea, Somalia ja
Afganistan. Listan mukaan kristittyihin
kohdistuneet vainot ovat lisääntyneet
erityisesti Etelä- ja Kaakkois-
Aasiassa, esimerkiksi Intiassa.
Kun näihin tilastoihin tutustuu,
ei voi olla kuin kiitollinen
omasta mahdollisuudesta uskoa
vapaasti. Tästä vapaudesta on
pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa.
Sitä ei edistä se,
että uskonnot häivytetään
julkisesta tilasta tai kristillisyys
vaikkapa joulusta.
Omien uskonnollisten
juurien tunteminen edesauttaa
myös ymmärrystä
muista uskonnoista ja
rauhanomaista rinnakkaiseloa.
Maritta Roslakka
Vihattu uskon tähden