KISE_20170114_09

Kirkonseutu | No 1 • 2017

14.1.2017 Kirkonseutu 1/2017 9 Kuvat kertovat vaietusta Marian Kammarin kahvilassa on parhaillaan esillä valokuvanäyttely, jonka aiheena on ihmiskauppa. Kolme tamperelaista valokuvataiteilijaa havahtui siihen todellisuuteen, että ihmiskauppaa on myös Suomessa ja päätti tutustua aiheeseen syvemmin. Tutkimusten seurauksena heille syntyi halu olla mukana vaikuttamassa tilanteeseen taiteen kautta. ”Vaiettu” – valokuvaprojekti on kuvaus ihmiskaupan eri muodoista ajassamme. Projekti kuvaa koskettavien henkilökuvien kautta ihmiskaupan uhrien taivalta uhriksi ajautumisesta vapauden valonpilkahduksiin saakka. Kuvaajat halusivat luoda kuvia, jotka herättäisivät ajatuksia ja kannustaisivat ihmiskaupan vastaiseen työhön. Projekti on tuotettu yhteistyössä V.A.L.O. –yhdistyksen kanssa. Näyttelyn valokuvaajat ovat Kaisu Ojansivu, Emilia Nieminen ja Veera Katto. Aiheen haastavuuden vuoksi kuvaajat pyysivät malleiksi suomalaisia ja näin he pääsivät kertomaan vaikeitakin tarinoita anonyymisti. Kuvissa esiintyvillä henkilöillä ei siis ole taustaa ihmiskaupan uhreina. Näyttely koostuu kuudesta noin A3 kokoisesta pinnoitetusta kuvasta. Näyttely on kiertänyt vuoden 2016 aikana eri puolilla Suomea, muun muassa Joensuussa ja Tampereen elokuvafestivaaleilla. Valon päivänä 3.2. kuvat huutokaupataan Huuto. netissä ja varat lahjoitetaan ihmiskaupan vastaiseen työhön. > VAIETTU –VALOKUVANÄYTTELY avoinna 31.1. saakka ma – pe klo 9 – 15 Marian Kammarin kahvila Vapaudenkatu 6, Lahti ”Vaiettu” – valokuvaprojekti on kuvaus ihmiskaupan eri muodoista ajassamme. KAISU OJANSIVU Laura VisapääU uden vuoden ensimmäisenä sunnuntaina 1.1. otettiin Launeen kirkossa käyttöön uusi kastepuu. Jo kolmena vuonna kirkon takaseinällä on ollut paperinen kastepuu. Nyt sen tilalla on tukevampi koivuinen kastepuu, johon kiinnitetään kastettujen nimet vuoden mittaan. Kastepuun ensimmäisessä puunlehdessä lukee Leo Aaron Mikael. Kastettujen nimet luetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa. Silloin rukoillaan uuden seurakunnan jäsenen ja hänen läheistensä puolesta. Kastepuun käyttö on yksi tapa vahvistaa kasteen asemaa ja seurakuntaan liittymisen merkitystä. - Puun lehdet kertovat kasteen lahjasta. Vuoden mittaan puuhun puhkeaa yhä uusia lehtiä, kun kasteen kautta tulee uusia jäseniä seurakuntaan. Kaste liittää meidät seurakuntaan ja Kristuksen maailmanlaajuiseen kirkkoon. Kasteessa saamme Pyhän Hengen oppaaksemme ja uskon vahvistamiseksi, sanoo pastori Riitta Särkiö. - Kastepuun eteen voi pysähtyä rukoilemaan kastetun, kummien, vanhempien ja muiden läheisten puolesta. Kastepuun luona voi myös palata omaan kasteeseensa ja muistaa niitä lahjoja, joita Jumala antoi kasteessa. Suurin osa kastettavista on lapsia, mutta kastettava voi olla myös nuori tai aikuinen. Henkilö voidaan kastaa vain kerran. Aikuiskasteen saa kastamaton aikuinen, joka haluaa liittyä kirkon jäseneksi. Lapsi kastetaan yleensä kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Alle 12-vuotias voidaan kastaa kirkon jäseneksi, jos ainakin toinen hänen vanhemmistaan tai yksi hänen huoltajistaan on kirkon jäsen. 12-14 -vuotiaan lapsen kastamiseen tarvitaan hänen oma suostumuksensa. Kun haluat tuoda lapsesi kasteelle, tai haluat itse liittyä kirkkoon eikä sinua ole vielä kastettu, ota yhteys seurakuntasi kirkkoherranvirastoon. Lahdessa järjestetään 23.4. kolmannen kerran koko kaupungin yhteinen kastepäivä. Se on matalan kynnyksen kastejuhla 0-14 -vuotiaille lapsille. Launeen uusi kastepuu Lahden Lasten Talvi- karnevaalit LAHDEN Lasten Talvikarnevaalit järjestetään 28.1.–12.2.2017 jo 34. kerran. Teemana karnevaaleilla on 100 tarinaa yhdessä. Talvikarnevaalit on otettu osaksi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa. Festivaalin ohjelmisto tarjoilee musiikkia, teatteria, tanssia, työpajoja, elokuvia ja paljon muuta mukavaa ohjelmaa koko perheelle. Talvikarnevaalien ohjelmistossa nähdään kantaesityksenä mm. Lahden Nuorisoteatterin toteuttamana näytelmä Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja MM-tason tehtävä. Talvikarnevaaleilla on mukana yli 50 yhteistyötahoa ja ohjelmia on yli 100. Ohjelmaan voit tutustua: www. talvikarnevaalit.fi Seurakunnilla on Talvikarnevaaleilla myös paljon omaa ohjelmaa. Esimerkiksi Liipolan seurakuntakeskuksessa on 29.1. kello 16 perhemessu ja sunnuntaiolkkari. Leppoisan perhemessun jälkeen jatkuu kaikenikäisten yhteinen iltapäivä, jossa leivotaan, askarrellaan, leikitään ja vietetään mukavaa. Lopuksi nautitaan kunnon iltapala. Talvikarnevaalien lopulla Keski-Lahden seurakunta järjestää 11.2. kello 10.30 Mukkulan talvitapahtuman eli mukavaa toimintaa lapsille ja perheille ulkona ja sisällä. Ohjelmassa on mm. askartelua, kasvomaalausta, arpajaiset, ulkoliikuntaa, makkaranpaistoa, keittoa ja kahvia. > Ohjelmaan voit tutustua: www.talvikarnevaalit.fi LAURA VISAPÄÄ Kauniin koivuviiluisen kastepuun on valmistanut Keijo Järvinen. Monien työtuntien ja kuviosahan tuloksena on syntynyt runsasoksainen puu, joka odottaa lehtiä oksilleen.


Kirkonseutu | No 1 • 2017
To see the actual publication please follow the link above