KISE_20170114_24

Kirkonseutu | No 1 • 2017

24 Kirkonseutu 1/2017 14.1.2017 Laura VisapääM e miehet ollaan vaan rennosti, ja lapset leikkii. Joskus askarrellaan ja jutellaan. Joskus lauletaan, mutta ei tämä ohjelma niin tarkka ole, kuvaavat miesväen perhekerhon isät. Seurakunnassa toimiva miesväen perhekerho on tarkoitettu lapsille ja heidän isilleen, vaareilleen tai vaikka miespuolisille kummeilleen. Miesväen perhekerhossa on rento meininki. Miehet osaavat taidon olla yhdessä hiljaa, mutta silti samassa porukassa. Joskus vaihdetaan muutama sana urheilusta tai viimeisestä punttisalikäynnistä, säästä tai jostain. Lapset leikkivät isiensä silmälläpidon alla omia leikkejään. Puolitoistavuotias Iina Van Zyl istuu turvallisesti isänsä Albien sylissä. Ujostuttaa hiukan. Albie Van Zyl käy miesväen perhekerhossa joka perjantai. - Miska on tuossa viereisessä talossa päiväkerhossa, joten me Iinan kanssa tullaan siksi aikaa tänne. Olen tällä hetkellä kotiisänä. Kerho tuo arkirytmiin mukavaa vaihtelua, ja on kiva tavata toisia isiä. Miesväen perhekerho kokoontuu joka perjantai kello 9 Kirkkokatu 7:ssä. Vaikka meininki on rentoa, pientä kehystä kokoontumisella sentään on. Yhdessä lastenohjaajien Sami Dahlin ja Jarmo Virtasen kanssa aloitetaan, juodaan kahvit ja lopetetaan yhteisiin laululeikkeihin. Siinä välissä voi olla jotain muutakin kuin rentoa olemista. - Yhdessäoloa ja kuulumisten vaihtoa, tiivistää Henrikki Nordman kerhoaamun ohjelman. Nordman käy kerhossa kaksivuotiaan Lenni-pojan kanssa. - Teemme vaimon kanssa kumpikin puolikasta töissä, joten Lenni on kotihoidossa. Perhekerhossa erityisesti lastenohjaaja Sami on Lennille tärkeä: Samin tapaamista odotetaan hartaasti. Miesväen päiväkerho voi olla lapselle silta kotoa päiväkotiin. Eetu Karhunen oli isyyslomalla viime vuoden loppuun, ja reilun vuoden ikäinen Elias aloitti vuoden alusta päivähoidossa. - Elias on ikään kuin harjoitellut muiden lasten kanssa touhuamista syksyn mittaan kerhossa. Täällä on ollut hyvä ja rento meininki. Pari tuntia on mennyt nopeasti, kuvaa Karhunen kerhoa. Eetu Ojanen on 3-vuotiaan Taiston isä. Ojanen on ollut vuoden hoitovapaalla, ja jatkaa nyt opintojaan kadettikoulussa. Kun opinnot antavat myöten, Eetu ja Taisto osallistuvat miesväen kerhoon. - Taisto on päiväkodissa, mutta viikkorytmiin tuo mukavaa vaihtelua, kun saamme yhteistä aikaa ja tulemme tänne miesväen kerhoon. Tavallisesti toisia isiä ehtii harvoin tavata, mutta täällä heitä tapaa. Urheilusta jutellaan, eikä aina siitäkään. Lastenohjaaja Jarmo Virtanen kertoo, että syksyllä startanneessa kerhossa on ollut kerrallaan 4-7 isää lapsineen. Kerhosta on lastenohjaajien mukaan tullut hyvää palautetta. - Paras palaute on, kun ensimmäisellä kerhovierailulla ollut tulee seuraavalla viikolla uudestaan. Keneltäkään kerho ei ole jäänyt kertakäynniksi. > MIESVÄEN PERHEKERHO Vanha seurakuntatalo, Kirkkokatu 7, perjantaisin klo 9–11, lapsi mukaan, ei ilmoittautumista, ei puhumispakkoa, ei maksa mitään Isät ja lapset: etualalla Henrikki ja Lenni, takana Taisto ja Eetu, Eetu ja Elias, Iisakki ja Tuomo sekä Iina ja Albie. LAURA VISAPÄÄ Rennosti miesväen tapaan Syvemmälle Raamattuun Laura BVisapää ibliodraama on vuorovaikutusta raamatuntekstien, oman itsen ja ryhmän kesken. Draamaa tehdessä oppii ymmärtämään Raamattua ja ehkä myös itseään paremmin, sanoo seurakuntapastori Pauliina Hatakka. Hatakka on bibliodraaman ohjaajakoulutuksessa. Koulutukseen kuuluva harjoittelu on bibliodraamaryhmän vetäminen. Lahdessa bibliodraamaa ei ole aiemmin ollut tarjolla. - Nyt etsin bibliodraamasta kiinnostuneita osallistujia kevätkaudelle kolmeksi sunnuntai iltapäiväksi. Bibliodraaman tekeminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta eikä erityistaitoja, ja se sopii kaikenikäisille, kuvaa Hatakka. Draama-sanasta huolimatta osallistujat eivät valmista näytelmää tai esitystä ulkopuoliselle. Bibliodraama on luovaa raamattutyöskentelyä, joka avaa uuden lukutavan tai näkökulman Raamattuun. Keskiössä ovat raamatuntekstit, joita luetaan, kuunnellaan ja joihin eläydytään PAULIINA HATAKKA Tämän bibliodraamatyöskentelyssä valmistuneen alttarin aiheena oli loppiainen. Jeesukselle on tuotu lahjoja, jotka kuvaavat lahjan antajaa. eri tavoin. Apuna voidaan käyttää liikettä, värejä, muotoja, kuvia, esineitä, musiikkia tai avata tekstejä roolihahmojen kautta. - Bibliodraama on myös aikamatka raamatunkertomuksiin. Samalla tekstistä löytyy kosketuskohtia nykyhetken maailmaan ja usein myös omaan elämään. Raamatuntuntemus lisääntyy, ja samalla syntyy omaa henkistä ja hengellistä kasvua, sanoo Hatakka. - Bibliodraaman avulla olen itse oppinut tosi paljon uutta Raamatun ihmisten elämänkohtaloista ja kokemuksista ja löytänyt paljon sellaista, joka on tuttua omassa elämänpiirissänikin. Työskentelyyn kuuluu omien löytöjen ja oivallusten jakaminen toisten kanssa. Periaatteena on, että kukin puhuu vain omasta näkökulmastaan, eikä toisten näkemyksiä arvioida. > BIBLIODRAAMA Launeen kirkko 19.2., 9.3., ja 9.4. klo 16-20 Ilmoittautuminen 6.2. mennessä pauliina.hatakka@evl.fi, p. 044 719 1407. Yhteisymmärrystä LAHDEN uskontojen välinen työryhmä järjestää Uskonnot Lahdessa kierroksen keskiviikkona 1.2. kello 17 alkaen. Kierros alkaa kello 17 Ristinkirkosta, josta siirrytään linja-autolla seuraavaan paikkaan. Kierroksella tutustutaan Helluntaiseurakuntaan, Adventtikirkkoon, Islamilaiseen kulttuuriyhdistykseen, Mormoneihin, Bahá’í-yhteisöön ja Ortodoksikirkkoon. Kukin esittelee omaa toimintaansa ja suurin osa myös tilojaan. Kierros kestää noin 3 tuntia. Tapahtuma on osa Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon ohjelmaa. Tänä vuonna viikon teemana on Monien uskontojen ja katsomusten Suomi. Vuonna 2010 YK:n yleiskokous julisti helmikuun 1. viikon vuosittaiseksi maailmanlaajuisen uskontojen välisen yhteisymmärryksen viikoksi (World Interfaith Harmony Week). Päätöslauselmassa rohkaistaan kaikkia valtioita vapaaehtoisuuden pohjalta tukemaan katsomusten välisen yhteisymmärryksen ja hyvän tahdon viestiä kunkin oman perinteen tai vakaumuksen mukaisesti. Suomessa viikkoa koordinoi Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry.


Kirkonseutu | No 1 • 2017
To see the actual publication please follow the link above