
Etelä-Sudanissa aseet ovat – Vihollinen on ilmiselvästi
rauhaton silloin, kun seurakunnat
päättävät yhteisvoimin kertoa miljoonille
pääkaupungin asukkaille
evankeliumin sanoman. Jumala on
silti väkevämpi. Koemme myös tappioita,
mutta tämän mission voitto
on Jumalan.
- Juban kaupunki muistuttaa Nineven
kaupunkia ja missio muistuttaa
Nineve-missiota, IRR-TV:n
toiminnanjohtaja Hannu Haukka
toteaa.
Evankeliumia
lukutaidottomille
Sanomaa sovinnosta levitetään
Jubassa television, radion, ulkomainosten
ja sosiaalisen median kautta.
Lisäksi missiota varten hankitaan 20
000 digitaalista toistolaitetta, sillä
UNESCOn mukaan Etelä-Sudanissa
on lukutaidottomia peräti 70 % väestöstä.
Aurinkokennolla toimiviin
kämmenen kokoisiin kuuntelulaitteisiin
on talletettu paikallisella murteella15
muutostarinaa, Johanneksen
evankeliumi, hengellisiä lauluja
sovinnosta, vastauksia elämän polttaviin
kysymyksiin sekä Raamatun
parhaita kertomuksia lapsille.
Yhdellä 20 euroa maksavalla kuuntelulaitteella
tavoitetaan kokonainen
pieni kylä. Laite voidaan liittää megafoniin
ja ripustaa puunoksaan, jolloin
jopa kaksisataa ihmistä voi kuunnella
hengellistä sanomaa samaan aikaan.
Suuremmissa kylissä useat laitteet
kiertävät ryhmältä ryhmälle.
– Kuuntelulaite tekee tästä missiosta
yhä merkityksellisemmän. Sen
kautta evankeliumi leviää satoihin,
ehkä tuhansiin kyliin sekä pääkaupunkiin,
jossa suuri osa kansasta ei
osaa lukea, Haukka sanoo.
Etelä-Sudan on poikkeuksellinen
haaste missiolle
kivalta on omaa luokkaa. Kansa
Etelä-Sudanin missio poikkeaa aiemmista
IRR-TV:n järjestämistä
missioista monessa suhteessa. Vä-
36 ITÄPORTTI syksy 2018
Evankeliumia lukutaidottomille - Yksi kuuntelulaite tavoittaa
kokonaisen kylän evankeliumin sanomalla. Lapsia ei ole unohdettu.
Laite sisältää raamatunkertomuksia lapsille.
on rutiköyhä ja korruptio rehottaa
kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.
Kaikesta huolimatta on olemassa
ASEET OVAT PUHUNEET LIIAN PITKÄÄN sotilaille on varattu kuuntelulaite omalla kielellä
kaikki mahdollisuudet saada aikaan
hienoja tuloksia. Eräs YK:n edustaja
kertoi, että evankeliumin voima voi
muuttaa koko Etelä-Sudanin tule-