
A asian islamilaisiin valtioihin
nezhissa. Voronezhin hiippakunnan
koko papisto tuki missiota julkisesti.
Missio tavoitti yli miljoona kaupungin
asukasta. Mission aikana
yli 16 000 kaupunkilaista ilmoitti
rukoilleensa pelastusrukouksen.
Lisäksi kirjattiin 20 000 pyyntöä
lisäyhteyksiä varten.
"Jihad!" Sodan julistus!
Islamilaisessa Kazakstanissa, kahden
miljoonan asukkaan Almatyn
kaupungissa kampanjan nettisivut
hakkeroitiin mission ensimmäisenä
päivänä.
Kotisivun koko pituudelle oli
kirjoitettu isoin verenpunaisin kirjaimin
teksti "JIHAD!” (suom. pyhä
sota).
Sivusto saatiin puhdistettua ja
missio pidettiin.
Islamilaisuuden ympäröimänä
seurakunnat saivat sanomalleen ennennäkemätöntä
näkyvyyttä, joka
sai aikaan kasvua monissa seurakunnissa.
Kazakstanin tasavallan TV-16
välitti mission muutostarinoita iltaisin
yli kymmenelle miljoonalle
katsojalle.
Kazakstanin presidentin sisäpiiristä
soitettiin ja ehdotettiin yhteistyötä
kaupungin nuoriso-ongelmien
ratkaisemiseksi. Mission aikana
päihde- ja huumevastaanottokodit
täyttyivät apua etsivistä.
Islamilainen maailma
IRR-TV:n medialähetystyö islamilaiseen
maailmaan koki voimakasta kasvua
Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.
Vuonna 2001 egyptiläinen Hani
Henein liittyi IRR-TV:n lähetystiimiin
ja käynnisti arabiankielisen
televisiotyön.
Pian ohjelmatuotanto laajeni
koskettamaan Irania, Turkkia ja Pakistania.
Nykyään IRR-TV:n Keravan
studiolla tuotetaan evankelioivia
TV-ohjelmia arabiaksi, farsiksi sekä
Sudanin arabiaksi. Projektiluontoisesti
ohjelmia tuotetaan myös hin-
ITÄPORTTI syksy 2018 15
2006 ALMATY, KAZAKSTAN
2006 KAZAKSTAN Suurkaupunkimissio tavoitti 11 miljoonaa ihmistä. Sanoma saavutti
presidentin lähipiirin. Avajaispäivänä hakkeroitiin mission nettisivut. Etusivulle oli kirjoitettu
verenpunaisella värillä "JIHAD!" eli pyhä sota. Yli 4 000 muslimia soitti missiopuhelimiin ja tilasi
muutostarinoita sisältävän kirjan.