
6 I H o l l o l a n K i r k o n s e u d u n K y l ä t r y : n t i e d o t u s l e h t i Yhteistyöllä
NUKEISTA NYKYAIKAAN
Viime vuoden lehdessä nostimme
esiin Lauran Salmen suunnittelemat
Jättiläiset, Hollon ja Martan.
Salmen toiveena oli, että jo purku-kunnossa
olevien jättiläisnukkejen
kunnostukseen löytyisi sopiva poruk-ka,
tila ja halu. Ennen kuin Kyläposti
oli kerennyt jokaiseen jaettavaan
talouteen, olivat kylän aktiivit tutki-neet
tilanteen ja ryhtyneet toimeen.
Nuket olivat tosiaan jo niin huonossa
kunnossa, ettei niiden entisöinti olisi
ollut enää järkevää. Ajatukset lähti-vätkin
kulkemaan suurien kuvasuu-rennosten
suuntaan. Ensin piti löytää
kunnollinen, riittävän resoluution
omaava kuva, vielä kunnossa olevista
jättiläisistä.
Kuvalöydöksen jälkeen etsittiin
yritys, joka pystyisi ns. tulostuskuvan
tarpeeksi isoon muotoon tekemään.
Näin ollen huomasimmekin pian,
että meillä on pari metriä korkea,
komeahko pariskunta säänkestävälle
metallilevylle tehtynä.
Jättien arvo kylillä tunnetaan hyvin
ja yhden puhelinsoittoringin myötä
kuvasuurennosten kustannukset
saatiin jaettua viiden kylillä toimivan
ison yhdistyksen kesken. Jätit ovat
esillä erilaisissa tapahtumissa ja tem-pauksissa.
Tällä hetkellä ne nukkuvat
vielä talviunta Kioskin kätköissä,
puhtaasti kokonsa vuoksi.
Kiitos Hollolan kirkonseudun maa-talousnaiset,
Hollolan kotiseutuyh-distys,
Hollolan oluen ystävät HOLY
sekä Hollolan keskiaikaseura yhteis-työstä.
Ja toivottavasti näemme jättejä
esillä erilaisissa tapahtumissa mah-dollisimman
paljon.
Näin hienosti paikallinen kansan-taru
on jälleen tullut eläväksi. •