PÄÄKIRJOITUS
Heinolan toimiva arki
vetää puoleensa
Viime vuosina Heinolan kaupungista on tehty mo-nenlaisia
asukaskyselyitä ja -tutkimuksia. Heinolaan
muuttaneilta on kysytty, miten Heinola on koettu.
Asukkailta on kysytty, millaisia tunteita Heinola he-rättää.
Olemme kartoittaneet, millaisena Heinolaa
pidetään, jotta osaamme viedä kehitystä hyvään
suuntaan.
Heinola saa tällaisista kyselyistä useimmiten varsin
hyvät arvosanat. Heinolaa pidetään viehättävänä
toimivan arjen, monipuolisten vapaa-ajan mahdolli-suuksien
ja uudistuvan työelämän kaupunkina. Hei-nola
herättää positiivisia tunteita. Asukkaat haluavat
suositella Heinolaa asuinpaikkana!
Asukaskyselyjen lisäksi esimerkiksi konsulttiyritykset
tekevät aika ajoin kuntavertailuja erilaisiin kriteerei-hin
perustuen. Viimeisin näistä on Ramboll Oy:n teke-mä
Manner-Suomen kuntien LIVCY-elävyysvertailu.
LIVCY-mallissa elävyys merkitsee sitä, että elämän ja
ihmisen perustarpeiden mukaiset välttämättömim-mät
palvelut ja toiminnot, kuten ruokakaupat, kou-lut
ja terveydenhuollon palvelut tai viheralueet, ovat
lähellä ja niitä on monipuolisesti.
Tässä tutkimuksessa Heinola asettui sijalle 30, joka
on Heinolan kokoluokan kokoluokassa erinomainen
sijoitus. Tutkimuksessahan väkiluvultaan suuret mut-
2 HEINOLA PIENI KAUPUNKI, ISO ELÄMÄ
HEINOLAN
KAUPUNGIN
MARKKINOINTI-LEHTI
Julkaisija:
Heinolan kaupungin
elinvoimatoimiala,
kulttuuritoimisto
Toimitus ja mediamyynti:
Heinolan kulttuuritoimisto
Mediamyynti:
Marita Terävä
Taitto:
Kamua Oy
Paino:
Sata-Pirkan Painotalo Oy
Lehti jaetaan 115 000
talouteen Helsingin alueella,
sekä Lahdessa (45 000) ja
Heinolassa (10 000). Lisäksi
lehteä jaetaan heinolalaisissa
yrityksissä, infopisteissä sekä
tapahtumissa.
Painos yhteensä 175.000.
Heinolan kaupungin
matkailuinfo
Kauppakatu 4, 18000 Heinola
kulttuuritoimisto@heinola.fi
puh. 03 849 3606
Ma–pe 08.30–15.30
Lähileipää
Heinolasta
Tuoreutta
lämmöllä
Avoinna:
ma-pe 6.30-17
la 8.30-13
su suljettu
(myös arkipyhät)
Heinolassa on useita kaupungin
ylläpitämiä kotia, laavuja ja
nuotiopaikkoja, jotka ovat vapaasti
retkeilijöiden käytettävissä
Upeita luontopolkuja löydät vaikka
aivan kaupungin keskustasta.
Lähde siis rohkeasti
kokemaan Heinola!
Lue lisää
heinola.fi/
vapaa-aika
ta pinta-alaltaan pienehköt kaupungit sijoittuvat
automaattisesti kärkipaikoille. Heinolan kaupunkira-kenne,
jonka kehitys alkoi jo 1700-luvun lopulla, on
osoittautunut toimivaksi. Sijoitus kuvaa Heinolan toi-mivuutta
ja palveluiden saavutettavuutta.
Menestys ei tapahdu itsestään. Heinola panostaa
tulevaisuuteen. Vuoden 2021 aikana on valmistunut
upea Sinilähde-talo ja huippumoderni lukio. Työn
alla on keskusta-alueen 1.-6.-luokkalaisten Kailaan
koulun uudisrakennus.
Siksi Heinola ei pärjää ainoastaan tutkimuksissa vaan
myös käytännössä. Muuttoliike on kääntynyt positii-viseksi.
Heinolassa on kasvavaa pito- ja vetovoimaa.
Tervetuloa Heinolaan!
Heikki Mäkilä, elinvoimajohtaja, Heinolan kaupunki