Kun minusta tuli amerikansuomalainen Vuodenvaihteen Australian lomalla se vihdoin tapahtui. Matkamuistomyymälän myyjä ihmetteli, kuinka luottokortissani ei ole PIN-koodia, ja kysyi:”Are you from the US?” TEKSTI: JENNI OJALA Kyllä, minä vastasin, olen Coloradosta. Myyjä hymähti ja kysyi, olenko edes allekirjoittanut luottokorttini kääntöpuolen. ”Amerikkalaiset eivät koskaan allekirjoita luottokorttejaan”, myyjä naureskeli – enkä ollut tehnyt sitä minäkään. Ojensin myyjälle coloradolaisen ajokorttini ja vaihdoimme pari lausetta Kalliovuorten kauneudesta. Myyjä toivotti hyvää kotimatkaa takaisin Yhdysvaltoihin. Lapsuusmuistoja Ensimmäiset muistoni Yhdysvalloista ovat 10-vuotiaana, kun vanhempani pakkasivat kymmenen matkalaukkua ja muuttolavan ja lensimme perheenä Bostoniin. Seuraavat pari vuotta julkisessa koulussa koin itseni vahvasti suomalaiseksi. Euroopan maantieteen kokeesta tuli A+, kun taas USAn osavaltioita piti opetella pitkään ja hartaasti. Koulubussin sijasta usein pyöräilin kouluun, koska koulumatka sujui niin nopeammin. Paikallisessa uimahallissa ihmetytti sauna, joka oli kielletty alle 18-vuotiailta. Kun parin vuoden päästä isäni työkomennus loppui, olin innosta soikeana. Kotiin! Pari vuotta USA:ssa olivat antaneet paljon: paremman ymmärryksen vieraista kulttuureista, itsevarmuutta epävarmoissa tilanteissa sekä erinomaisen englanninkielen taidon vahvalla Bostonin murteella ja kaikilla mahdollisilla teinikielen ilmaisuilla. Silti tunsin, että paikkani oli Suomessa. Kohteliaisuuteen totutteleminen Kun muutin takaisin Yhdysvaltoihin aikuisena, moni asia oli tuttu lapsuudesta, mutta näkökulma oli toisenlainen. Ajokulttuuri iski ensimmäisenä vasten kasvoja. Suomalaisten sääntöorientoitunut ajotyyli puuttui täysin, ja liikennesäännöt tuntuivat olevan lähinnä ohjeellisia. Ensimmmäistä kertaa elämässäni törmäsin ilmiöön, jossa liikennesääntöjä rikottiin kohteliaisuudesta. Auto saattoi pysähtyä vihreisiin valoihin ja viittilöidä jalankulkijan tien ylitse punaisia päin vain antaakseen tietä – ja minä suomalaisena kauhistuin, kun sääntöjä ei seurattukaan. Kohteliaisuuteen kesti tottua kauan liikenteen ulkopuolellakin. Yhdysvaltoihin muuttaneet suomalaiset jakautuvat tässä asiassa kahteen kastiin: osa ihastuu amerikkalaisten ylitsevuotavaan mukavuuteen, toiset taas kokevat sen ahdistavaksi. Luulin pitkään kaikkien amerikkalaisten kokevan kohteliaisuudet luonnollisina, kunnes eräänä päivänä työkaverini valitti minulle, kuinka ei jaksaisi aloittaa joka sähköpostia pinnallisuuksilla. Liekö sattumaa, että kyseisen työkaverin isoäiti oli suomalainen? Olen yhä ensisijaisesti suomalainen. Haen tasaisin väliajoin näkkileipää ja salmiakkia Ikeasta. Yritän työelämässä tietoisesti ladella kehuja ja kohteliaisuuksia, koska tiedostamatta ne eivät vieläkään tule, enkä halua vaikuttaa moukalta. Syön voileipiä aamiaiseksi enkä lounaaksi. Haaveilen puusaunasta taloni takapihalle ja mietin, miten sen saisi selitettyä naapurustoni arkkitehtuurikomitealle. Toisaalta vuodet Yhdysvalloissa ovat muuttaneet minua. Vielä en ole niin pitkällä, että järkyttyisin Suomen lomilla suomalaisten lyhytsanaisuudesta, mutta asiakaspalvelun laadusta helsinkiläisravintolassa olen ehtinyt jo tuohtua. Tippaan mielelläni ja luontevasti, eikä verojen ja maksujen lisäys loppusummiin häiritse. Selvin muutos tuli esille Australian matkalla. Vaikka en koe itseäni amerikkalaiseksi, en näe enää tarpeelliseksi painottaa suomalaisuuttani, koska identiteetissäni on vähän molempia. Minusta on tullut kai amerikansuomalainen. Tulijoita riittää yhä Vaikka suomalaisten muuttoliike Yhdysvaltoihin on laantunut sen huippuvuosista 1900-luvun alkupuolelta, tulijoita riittää yhä. Yhdysvaltoihin on muuttanut 2000-luvulla Tilastokeskuksen mukaan yli 12 000 suomalaista. Näistä kaksi kolmesta palaa tai on palannut takaisin, mutta kolmasosa suomalaisista muuttaa Atlantin yli jäädäkseen. Usein jo muuttohetkellä suomalaisilla on käsitys siitä, onko muutto vain väliaikainen, vai ovatko he muuttaneet jäädäkseen. Monella työn tai opintojen perässä muuttavalla kyse on vain parin vuoden keikasta, jonka jälkeen palataan takaisin Suomeen monta kokemusta rikkaampana. Rakkauden perässä muuttavat taas helpommin kokevat itsensä maahanmuuttajiksi, joilla muutto on yksisuuntainen – ellei sitten puoliso innostu muuttamaan Suomeen. Se, miten hyvin suomalaisuus säilyy näillä pysyvästi muuttavilla, vaihtelee valtavasti. Olen tavannut suomalaisia, jotka eivät ole hakeneet Suomen passia vuosikymmeniin eikä suomen kielikään enää oikein suju ja suomalaisia, joiden USA:ssa syntyneet lapsetkin puhuvat virheetöntä Suomea ja joiden koti on täynnä Marimekkoa ja Muumi-mukeja. Jotkut eivät ole vierailleet Suomessa enää vuosiin ystävyyssuhteiden katkettua ja vanhempien kuoltua, kun taas toiset pyrki- Haaveilen puusaunasta taloni takapihalle. 10 SUOMI – USA
Suomi-USA | No1 2017
To see the actual publication please follow the link above