Page 36

Orimattila 150 vuotta

34 | ORIMATTILA 150 VUOTTA Teksti SIRKKU HUISKO Kuvat ARVO HUISKO Kylästä kaupunkiin ja maailmalta metsään? SIRKKU HUISKO Lahden kaupungin strategiapäällikkö Sirkku Huisko on Orimattilalainen ja Orimattilasta kotoisin oleva maisema-arkkitehti. Viimeisen kymmenen vuotta Huisko on työskennellyt Helsingin seudulla erityisesti kaavoitukseen ja strategiseen maankäytönsuunnitteluun liittyvissä tehtävissä, viimeisimpänä Uudenmaan liitossa kehittämispäällikkönä. Elokuussa 2015 Huisko siirtyy Lahden kaupungille strategiapäälliköksi. Paikat ovat merkityksellisiä. Jo vanha kiinteistöliiketoiminnan totuus location-location location, eli sijainti-sijainti-sijainti, joka avaa kolme tärkeintä tekijää kiinteistön arvonmuodostuksessa, kertoo, että sijainnilla, paikoilla, on merkitystä. Kiinteistöliiketoiminnan näkövinkkelistä sijainnilla on selkeät taloudelliset mittarit, jotka muodostuvat siitä, mistä ihmiset ovat lopun viimein valmiita maksamaan. Yksittäiselle ihmiselle sijainti, paikat, ovat kuitenkin taloudellista yhtälöä monitahoisempi kysymys. Paikkojen ja tilojen merkitystä ihmiselle on kuvannut Edward Relph kirjassaan ”Place and placelessness”, 1976. Hänen näkemyksensä mukaan paikoilla on suora vaikutus ihmisen kokemuksiin ja toimintaan. Jos koetamme tehdä paikoista jotain, mitä ne eivät ole, luomme ”paikattomuutta”. Tämä tarkoittaa sitä, että heikennämme pikkuhiljaa paikkojen omaa identiteettiä, jolloin tulemme luoneeksi paikkoja, jotka tarjoavat vain samoja tylsiä mahdollisuuksia kokemuksille ja toiminnalle. Globaali saavutettavuus ja kulttuurien yhdentyminen ovat omiaan luomaan paikkoja, jotka muistuttavat toisiaan. Paikallisuudesta ja paikallisista piirteistä on tullut uudenlainen arvo, kun se ennen oli perustila. Viime vuosisadan kuluessa meille on tullut yhä helpommaksi saavuttaa paikko


Orimattila 150 vuotta
To see the actual publication please follow the link above