AJANKOHTA I S TA 22 Moodi 1/2013 TEEMA: K L I I N I N E N K E M I A HbA1c-analytiikan tilanne Suomessa ja muualla maailmassa ILKKA PENTTILÄ Kuopion Liikuntalääketieteen Tutkimuslaitos HARRI LAITINEN Labguality Oy KARRI PENTTILÄ Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA ADiabetes ja virtsan ja veren glukoosi rviolta lähes puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetes-ta, ja sairastuneiden määrä li-sääntyy nopeasti (1). Diabetes vaikuttaa mm. hermoston, li-hasten, munuaisten ja silmien toimintaan elimistön glukoosiaineenvaihdunnan häi-riintyessä. Diabeteksen toteaminen tapah-tuu potilaan yleisoireiden (jano, väsymi-nen, polyuria) ja veren (plasman) glukoo-sin, glukoosin toimintakokeiden ja glykoi-tuneen hemoglobiinin (HbA1c) avulla (1,2). Diabetes todettiin aluksi virtsan ja myö-hemmin veren sokerin (glukoosin) perus-teella joko osoituskokeilla tai kvantitatii-visilla mittauksilla. Näiden tutkimusten perusteella oli vaikeaa ennakoida alka-vaa tai tulevaa diabetesta. Rahbar vuonna 1968 osoitti (3), että diabeetikkojen veres-sä agar-geelin elektroforeesin (pH 6,2) glo-buliiniosassa on huomattavan suuri vär-jäytynyt fraktio verrattuna terveen hen-kilön näytteeseen (kuva 1), alkoi glykoitu-neen hemoglobiinin analytiikan kehittä-minen (2). Ensimmäinen tärkeä työ ilmes-tyi v. 1971, jossa Trivelli ym. (4) osoittivat, että kaikkiin hemoglobiinin pienfraktioi-hin HbA1a, HbA1b, HbA1c ja HbF liittyy hii-lihydraatteja enemmän diabeetikoilla kuin terveillä ja että tämä ilmiö on voimakkainta fraktioon HbA1c. Mitä suurempi on veren glukoosipitoisuus, sitä enemmän hemoglo-biinia glykoituu. Tästä alkoikin sitten vilkas glykohemoglobiinimenetelmien kehitystyö eri maissa, mikä toisaalta johti varsin suu-reen tulosten kirjavuuteen eri menetelmi-en ja laboratorioiden väillä (2,5,6). Tämän kirjavuuden osoitti hyvin Weykampin työ-ryhmän tutkimus (7), missä selvitettiin 111 laboratorion ja 21 eri menetelmän tuloksia lähetetyistä vertailunäytteistä. Työryhmä myös esitti mahdollisuuden parantaa tilan-netta vakioinnilla (kuva 2). HbA1c -analytiikan vakiointi ja kehitys Suomessa Suomessa kvantitatiivinen HbA1c:n analy-tiikka käynnistyi 1970-luvun aikana aluk-si minipylväillä ja elektroforeesilla ideoiji-na mm. Helena Holmberg, Veikko Koivisto, Kaarina Ojala, Ilkka Penttilä, Raija Puukka, Ulf-Håkan Stenman ja varsin pian tämän jälkeen myös meillä saatiin käyttöön tarkat nestekromatografiset menetelmät HbA1c:l-le (8,9). HbA1c-määritystä on käytetty diabetek-sen tyypin 2 hoidon seurantatutkimukse-na, sittemmin useimpien muidenkin diabe-testyyppien hoidon seurannassa ja edel-leen vuodesta 2010 läntien myös diabetek-sen diagnostiikassa (2). Glykoidun hemoglobiinin määritys pe-rustuu nykyisin lähes yksinomaan veren hemoglobiinin HbA1c-fraktion määrityk-seen. Vanhemmat veren ”kokonaisglyko-ituneen Hb:n määritykset” esim. nopeil-la pikamittauksilla ovat jääneet historiaan jo vuosia sitten. 1990-luvulla International Federation of Clinical Chemistry (IFCC) pe-rusti työryhmät kehittämään spesifiset va-kiot ja menetelmän HbA1c:n analytiikkaa varten tulosten yhdenmukaistamiseksi. Veren hemoglobiinin fraktiot voidaan erottaa toisistaan esim. nestekromato-grafian avulla (2,3,7,8), kuva 3. Vastaavas-ti nestekromatografia-ajoa hyödyntäen Finke ym. (9) eristivät puhtaat HbA1c- ja HbA0-fraktiot (kuva 4). Nämä spesifisiä peptidit hyväksyttiin sitten kansainvälis-tä HbA1c-analytiikkan vakiointia varten (10). Kuten 3 kuvasta nähdään, olivat molemmat fraktiot täysin puhtaat soveltuen näin IFCC:n primaarivakioiksi. Verinäytteen HbA1c:n referenssimene-telmää varten IFCC:n työryhmä Jeppsso-nin ym. (11) johdolla kehitti spesifisen me-netelmän HbA1c:n määrittämiseksi. Veres-tä poistetaan plasma, hajotetaan erytrosyy-tit, käsitellään näytteen hemoglobiinit en-dopeptidaasilla, erotetaan saadut fraktiot nestekromatografialla ja analysoidaan lo-puksi peptidit βA ja βA1C niiden pitoisuuk-sina joko massaspektrometrialla tai kapil-laarielektroforeesilla ja tulostetaan moo-liosuutena. Useissa kansainvälisissä kokouksissa keskusteltiin sitten HbA1c-analyysin va-kioinnista ja ehdotettiin jo v. 2004, et-tä HbA1c-analyysin valmistajien ja käyt-täjien tulisi ottaa käyttöön IFCC:n työryh-män mukaiset vakiot ja referenssimenetel-mään jäljitettävissä olevat analyysit (12). Edelleen IFCC ehdotti (Nordin ja Dybkaer, 13), että kliiniseen analytiikkaan käytettäi-siin tämän N1-deoxyfructosyyli-hemoglo-biini- analyysin nimeä HbA1c ja yksikköä mmol/mol. Tarkoituksena oli ottaa käyt-töön jäljitettävät menetelmät ja yksikön yhdenmukaistaminen. Kuinka siinä onnis-tuttiin selviää seuraavassa osassa. Molaarisen yksikköjärjestelmän synty Vuonna 1959 sovittiin perusalkuaineek-si vety (H), joka yhdenmukaisti atomipai-not kemistien ja fyysikoiden kesken. So-pimuksen takanahan olivat tuolloin Pure and Applied Physics (IUPAP) ja Internatio-nal Union of Pure and Applied Chemistry (IUPAC) sekä edelleen myöhemmin IFCC ja NFKK, kun puhuttiin yhdisteiden konsent-raatioista näytteissä (14). Tarkoituksena oli asteittain siirtyä molaaristen yksiköiden käyttöön kliinisessä laboratorioanalytii- 110 Moodi 3-4/2016
Moodi No 3-4 | 2016
To see the actual publication please follow the link above