Ajankohtaisia luentoja ja vertaistukea 44 Moodi 1/2013 LABQUA L I T Y KÄVIJÄGALLUPISSA KIINNOSTAVIA AIHEITA TODETTIIN OLEVAN PALJON. TEKSTI: MINNA SEPPÄ • KUVAT VESA LAITINEN Kysymykset: 1. Monettako kertaa olet Labquality Days -kongressissa? 2. Mitä olet tehnyt? 3. Mistä erityisesti pidit? 4. Miten tapahtumaa kehittäisit? JENNI VIERIMAA laboratoriohoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä 1. Ensimmäistä kertaa. 2. Osallistuin torstaina hematologian sessioon ja perjantaina mikrobiologian sessioon. Lisäksi olen kuunnellut työhyvinvoinnin luentoja ja kaikille yhteisiä luentoja. 3. Patrick Degerman oli innostava. 4. Viestiseinä oli hyvä, mutta sille tulleiden kysymysten ja kommenttien purkuun ei ollut tarpeeksi aikaa. TUIJA TUOMINIEMI laboratoriohoitaja, osastonhoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä 1. Kolmatta kertaa. 2. Osallistuin työhyvinvoinnin sessioon. Torstain hematologian sessiossa kiinnostava aihe oli ainakin solulaskijoiden ja hyytymistutkimuslaitteiden sisäisen laadunarvioinnin järjestäminen ja bakteriologiassa veriviljelynäytteenoton problematiikka. Myös esimerkiksi EKG-tunnistusseminaari oli hyödyllinen, samoin laatujärjestelmiin liittyvät luennot. 3. Pidin Lean Veripalvelussa -luennosta, samoin hyytymistutkimusten preanalytiikkaan ja veriviljelynäytteenottoon liittyvistä luennoista. 4. Kaipaan kongressikirjaa abstrakteineen. Tieto katoaa, kun se on erillisillä lappusilla. EIJA KOKKO laboratoriohoitaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä 1. Ensimmäistä kertaa. 2. Kuuntelin perjantaina kantasoluluennon. Lisäksi olen valikoiden käynyt seuraamassa esityksiä endokrinologian, virologian, immunologian, parasitologian ja työhyvinvoinnin sessioissa. 3. Mikrobiologian sessiot olivat antoisia. 4. Joidenkin luentojen pitopaikat olivat vaihtuneet käsiohjelmassa ilmoitetusta, mistä tuli turhia siirtymiä. HEINI FLINCK erikoistuva sairaalamikrobiologi Fimlab Laboratoriot Oy 1. 5. tai 6. kertaa. 2. Olen osallistunut mikrobiologian ja immunologian luennoille sekä kaikille yhteisille luennoille, eli paneelikeskusteluun ja kantasoluluennolle. 3. Tarjolla oli todella paljon mielenkiintoisia luentoja, joihin kaikkiin ei päällekkäisyyksien vuoksi päässyt. Yleiset fasiliteetit ovat hyvät. On myös hienoa, että luentoihin pääsee tutustumaan jälkikäteen nettisivuilla. 4. Seurasin Bruce Oreckin esitystä näyttelytilassa, mutta se oli vaikeaa kehnon äänentoiston vuoksi. KATJA KAUPPI laboratoriohoitaja Pellon terveyskeskus 1. Noin 15. kertaa. 2. Osallistuin muun muassa hematologian sessioon. Immunologian sessiossa kiinnostivat gluteiiniyliherkkyyteen ja keliakiaan liittyvät luennot, kliinisessä kemiassa taas sydäninfarktin laboratoriodiagnostiikka. 3. Olen kokenut sisällöt hyviksi: kongressin luentojen aiheet ovat riittävän lähellä omaa työtä ja ajankohtaisia. Täällä pääsee myös keskustelemaan kollegoiden kanssa, ja saa siten vertaistukea omaan työhön. Se on pienessä yksikössä työskentelevälle arvokasta. Labquality Days -kongressissa on myös hieno tilaisuus tutustua eri laite- ja tarvikevalmistajien tuotteisiin. 4. Joidenkin luentosalien löytäminen oli hankalaa, joten opasteita voisi parantaa. 86 Moodi 2/2016
Moodi No2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above