Page 44

Moodi No1 | 2016

44 Moodi 1/2013 LABQUA L I T Y Potilasturvallisuuskoulutus käynnistyy helmikuussa KUN TURVALLISUUTTA HALUTAAN KEHITTÄÄ, TARVITAAN KOKONAIS- VALTAISTA AJATTELUA. UUSI KOULUTUS ANTAA VASTUUHENKILÖILLE EVÄÄT RISKIEN ENTISTÄ PAREMPAAN HALLINTAAN. MINNA SEPPÄ LABQUALITY KÄYNNISTÄÄ helmikuussa potilasturvallisuuden asiantuntijan oppimispolun, joka koostuu viidestä vuoden 2016 aikana järjestettävästä lähijaksosta. Ne käsittelevät potilasturvallisuuden keskeisiä teemoja vaaratapahtumien analysoinnista potilasturvallisuuden johtamiseen. Koulutus tarjoaa käytännönläheistä osaamista ja runsaasti työkaluja potilasturvallisuusjärjestelmän rakentamiseen tai kehittämiseen, ja on suunnattu potilasturvallisuuden parissa toimiville sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Kokonaisuuteen sisältyvien kehittämistehtävien avulla jokaisen osallistujan on mahdollista edistää potilasturvallisuutta omalla työpaikallaan. — Jos nyt innostuu, helmikuussa järjestettävässä ensimmäisessäkin koulutuksessa on muutamia vapaita paikkoja. Oppimispolun voi suorittaa kokonaisuutena, eli hyödyntää kaikki viisi lähijaksoa, tai poimia siitä itselle soveltuvat osiot. — Sisällöt antavat erityisesti potilasturvallisuuden vastuuhenkilöille ainutlaatuiset edellytykset terveydenhuoltolain vaatimusten toimeenpanoon, koulutusta vetävä Arto Helovuo Qreform Oy:sta kannustaa. POTILASTURVALLISUUS ON Suomessa tärkeä osa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä. Vuoden 2009 potilasturvallisuusstrategia (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2009) viitoitti tietä uudelle terveydenhuoltolaille, jonka asetuksessa vaaditaan toimintayksiköiltä suunnitelma laadun ja potilasturvallisuuden toimeenpanosta. Strategian kaikkia tavoitteita ei ole saavutettu, ja STM onkin julkaisemassa uuden toimeenpano-ohjelman. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asettanut kansalliseksi tavoitteeksi haittatapahtumien puolittamisen vuoteen 2020 mennessä. POTILASTURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN vaatii uudenlaista ajattelua. Katse on suunnattava kohti organisaation toimintaa: prosesseihin, toimintatapoihin ja työolosuhteisiin. Potilasturvallisuus on organisaation riskien hallinnan ydin, ja sen varmistaminen tulisi olla näkyvä osa jokapäiväistä toimintaa. Tämä edellyttää toimivaa potilasturvallisuusjärjestelmää, eli menettelytapojen kokonaisuutta, jonka avulla riskien tunnistaminen kanavoituu muutokseksi toiminnassa. Lisäksi potilasturvallisuuden keskeiset periaatteet ja käytännöt tulee tuntea. — Useat haittatapahtumat voitaisiin välttää yksinkertaisilla keinoilla, joiden vaikuttavuus on tutkitusti suuri. MAURI RATILAINEN — Potilasturvallisuus on organisaation riskien hallinnan ydin, ja sen varmistaminen tulisi olla näkyvä osa jokapäiväistä toimintaa, Arto Helovuo muistuttaa. 40 Moodi 1/2016


Moodi No1 | 2016
To see the actual publication please follow the link above