11//22001155 Mooooddii 2193 Preanalyyttiset virhelähteet patologian diagnostiikassa MIRVA SÖDERSTRÖM Kirjoittaja on patologian erikoislääkäri ja dosentti, joka työskentelee erikoislääkärinä TYKS-SAPA-liikelaitoksen patologian yksikössä. Mittausepävarmuus on mittaustulokseen liittyvä parametri, joka kuvaa mittaussuureen arvojen odotettua vaihtelua. Standardi ISO/IEC 17025 määrää, että laboratoriolla tulee olla riittävä tulosten tarkkuus ja siihen liittyvän mittausepävarmuuden arviointi. Siksi laboratorion mittausepävarmuuden osatekijät tulee tunnistaa ja arvioida niiden merkitys. Patologian laboratorion mittaustulos on kuitenkin harvoin numeroarvona esitettävissä oleva suure, vaan yleensä histo- tai sytopatologinen diagnoosilausunto, joka sisältää diagnoosin lisäksi muita näytteeseen liittyviä hoidon kannalta oleellisia tuloksia. Patologian diagnostiikka onkin luonteeltaan sellaista, että tarkkaa metrologisesti ja tilastollisesti pätevää epävarmuuslaskelmaa ei voida laatia. Toisaalta tulee kuitenkin ainakin yrittää tunnistaa kaikki epävarmuustekijät sekä järkevällä tavalla arvioida ja varmistaa, että tulosten esitystapa ei anna virheellistä kuvaa menetelmään liittyvästä epävarmuudesta. Näytekohtaisen epävarmuusarvon määrittäminen ei yleensä ole mahdollista, koska eri näytteisiin ja diagnooseihin liittyvät virhemahdollisuudet vaihtelevat ja ovat usein riippuvaisia näytteen tutkijasta. Patologiassa mittausepävarmuuden voidaankin ajatella olevan väärien diagnoosien ja ennalta määriteltyjen laatuvaatimusten kannalta puutteellisten lausuntojen osuus laboratorion kaikista annetuista diagnooseista. Preanalyyttiset virhelähteet patologian diagnostiikassa Patologian diagnostiikassa mittausepävarmuuteen vaikuttavat preanalyyttiset tekijät liittyvät näytteenottoon, kuljetukseen, vastaanottoon sekä näytteen esikäsittelyyn laboratoriossa (taulukko 1). Toisin sanoen preanalyyttinen vaihe sisältää näytteelle tehtävät asiat ennen sen varsinaista valmistusta ja mikroskooppista analysointia. Preanalyyttinen vaihe alkaa kliinikon tekemästä tutkimuksen tarpeen toteamisesta, tutkimuspyynnön lähettämisestä hoitojärjestelmään ja näytteen ottamisesta. Lisäksi preanalyyttiseen vaiheeseen kuuluu näytteen säilytys, kuljetus laboratorioon sekä vastaanottaminen ja näytteen esikäsittely patologian laboratoriossa. Preanalyyttinen virhe voi johtua missä tahansa näissä vaiheissa tapahtuneesta virheestä. Jos näytettä ei voi tutkia luotettavasti preanalyyttisten virheiden vuoksi, pyydetään uusi näyte. Näytteenottoon liittyviä virhelähteitä voivat olla väärä näytteenottokohta, toimenpiteeseen soveltumaton näytteenottolaite, liian pieni näytemäärä ja näytteen fysikaalinen tai kemiallinen vaurioituminen esimerkiksi väärän kiinnitteen tai kiinnitteen puuttumisen vuoksi. Joskus näytteenoton yhteydessä käytetään apuaineita, esimerkiksi UÄ-ohjatun näyttenoton yhteydessä geeliä tai Papa-näytteenoton yhteydessä liukastusainetta. Käytetyt aineet saattavat kuitenkin hankaloittaa näytteen tulkintaa tai hajottaa soluja pilaten näytteen. Esimerkiksi sytologisissa näytteissä on tärkeää, että solut säilyvät hyvin, ja merkittäviä näytteen käsittelyyn liittyviä tekijöitä ovat solujen fiksoituminen sekä näytelasien valmistaminen oikealla menetelmällä. Papa-näytteen yleisin preanalyyttinen virhelähde onkin sivelyvalmisteen tekovaiheessa tehty liian niukka tai paksu näyte. Niukoissa näytteissä tutkittavia soluja on liian vähän luotettavan tuloksen saamiseksi, ja paksuissa puolestaan soluja on niin paljon, että ne menevät lasilla päällekkäin, jolloin niiden tarkastelu on vaikeaa. Näytteen kuljetukseen liittyviä virhelähteitä ovat esimerkiksi näyte- tai kuljetusastian rikkoutuminen sekä näytteen vaurioituminen esimerkiksi näytteen jäätyminen kuljetuksen aikana. Kuljetukseen liittyviä virhelähteitä voidaan minimoida toimittamalla näyte mahdollisimman nopeasti asiakkaalta patologian laboratorioon. Tässä auttavat asiakkaan ohjeistus, kuljetuksille valitut oikeat reitit ja toimijat, selkeät toimintatavat ja -ohjeet sekä sähköiset pyynnöt ja viivakoodilliset näytteet. Näytteet saapuvat patologian laboratorioon potilaan nimellä varustetuissa näyteastioissa joko tuorenäytteinä tai fiksoituina formaliiniin tai etanoliin. Sytologinen näyte lähetetään etanolipohjaisessa kiinniteliuoksessa tai lasille siveltynä, ja joko kiinnitettynä tai ilmakuivattuna. Ennen näytteen kirjaamista bioanalyytikko tarkistaa, että henkilötiedot ovat samat lähetteessä ja näyteastiassa tai lasissa, ja että lähetteen ja näyteastian tiedot näytteen ottopaikasta sekä laadusta vastaavat toisiaan. Lisäksi tarkastetaan, onko näyteastioissa tai laseissa lähetteessä ilmenemättömiä tai ristiriitaisia tietoja. Tärkeimpiä ovat tiedot näytteenottoajasta, -paikasta ja –kohdasta, oireista sekä kuvaus näytteestä. Jos tiedot ovat puutteelliset, niitä tulee tarkentaa näytteen lähettävästä yksiköstä. Ristiriitaiset tiedot kirjataan tietojärjestelmään ja lähetteeseen merkitään puuttuvat tiedot. Tämän jälkeen saapuneet näytteet kirjataan laboratorion tietojärjestelmään, jossa niille annetaan tutkimusnumero sen mukaan, mitä materiaalia näytteet ovat, ja mikä tutkimus niistä tehdään. Näytetyypin lisäksi numerosta ilmenee näytteenottovuosi ja ko. vuoden mukainen järjestysnumero. Jokaisen näyteastian kylkeen, joskus lisäksi myös kanteen, liimataan näytenumerotarra. Sama näytenumerotarra liimataan myös potilaan lähetteeseen ja muihin tarvittaviin potilasasiakirjoihin. Sisäänkirjaamisen jälkeen näytteet lähetetään eri valmistuspisteisiin sen mukaan, mitä tutkimuksia niistä halutaan tehdä ja millä tekniikalla ne valmistetaan. Näyte on kirjaamisensa jälkeen fiksaatiossa yön yli. Näytteen esikäsittelyssä pienten koepalojen ja stanssibiopsianäytteiden yhteydessä bioanalyytikko lataa näytemateriaalin kokonaisuudessaan numeroituihin näytekasetteihin ja siirtää kudoskuljetukseen. Keskikokoiset näytteet bioanalyytikko mittaa, hopeoi sekä pilkkoo näytekasetteihin, ja suurempien kudosnäytteiden sekä leikkausresekaattien yhteydessä patologi ottaa edustavat viipaleet kasetteihin. Tämän jälkeen näytteet ovat kudoskuljetuksessa yön yli, jonka jälkeen ne valetaan parafiiniin, ja blokkien leikkaamisen jälkeen leikkeet värjätään sekä päällystetään. Teknisten virhelähteiden lisäksi esitiedoilla on suuri merkitys luotettavaan diagnosointiin, ja yksi yleisimmistä preanalyyttisistä virhelähteistä patologian laboratoriossa on lähetteen puuttuminen. Lisäksi lähetteessä voi olla puutteelliset tai virheelliset esitiedot, ja pahimmassa tapauksessa lähete on kirjattu väärälle potilaalle, mikä johtaa näytteen puutteelliseen tai virheelliseen tulkintaan. Puutteellisin tiedoin varustetuista näytteistä soitetaan tutkimusta pyytäneeseen yksikköön ja tapahtuma kirjataan laboratoriotietojärjestelmään. Esimerkiksi gynekologisessa sytologiassa tulee esitiedoissa olla maininta potilaan iästä, mahdollisesta raskaudesta/synnytyksestä, hormonihoidosta sekä kuukautiskierron
Moodi | 1/2015
To see the actual publication please follow the link above