Nukleiinihappotutkimusten preanalytiikan erityispiirteitä MINNA ULMANEN Kirjoittaja on bioanalyytikko ja Näytteenoton asiantuntijaryhmän jäsen HUSLABin Virologian ja immunologian osastolta. Mikrobiologiset nukleiinihappotutkimukset 18 Moodi 1/2015 TEEMA: P R EANALY T I I K KA 14 ovat enenevässä määrin osa sairauksien diagnostiikkaa. Nukleiinihappotutkimusmenetelmiä ja niihin pohjautuvia testitarvikkeistoja on lukuisia kaupallisia ja ei-kaupallisia, käsin tehtäviä sekä automatisoituja sovelluksia. Yhtä kaikki, sovelluksille pätevät samat laatuvaatimukset. Menetelmien käyttö vaatii asiantuntemusta, huolellisuutta ja jatkuvaa sisäistä sekä ulkoista laadunvalvontaa, niin analytiikan kuin preanalytiikankin osalta. Preanalytiikka on vaihe ennen analytiikkaa. Preanalytiikassa tavoitellaan optimitilannetta, jossa otetaan oikeasta potilaasta, oikeaoppisesti oikealla näytteenottovälineellä oikeaan näyteastiaan oikeasta paikasta oikea näyte oikea-aikaisesti ja pyydetään oikea tutkimuspyyntö. Lisäksi näyte tulee säilyttää oikein, pakata oikein ja kuljettaa oikein analysoivaan laboratorioon. Nukleiinihappotutkimusmenetelmät Ominaista nukleiinihappotutkimusmenetelmille on niiden ylivertainen herkkyys löytää tutkittava kohde. Menetelmillä voidaan osoittaa hyvinkin pieniä virusmääriä: teoriassa on mahdollista todeta tutkittavasta näytemäärästä yksi viruspartikkeli. Vaikka herkkyys on suuri etu, sen kääntöpuolena on menetelmien kyky havaita yhtä herkästi myös näytteeseen kuulumaton kohdemikrobi. Tämä lisää kontaminaatioriskiä ja näin ollen myös väärien positiivisten tulosten riskiä. Jopa siis yksittäisen viruspartikkelin joutuminen näytteeseen ympäristöstä voi johtaa väärään positiiviseen tulokseen näytettä analysoitaessa. Tällöin ei voida enää tietää, mistä löydös on peräisin. Herkkyys asettaa työlle ja toiminnalle vaatimuksia, jotka on huomioitava jo preanalyyttisessa vaiheessa. Diagnostiikan kulmakivenä voidaankin pitää huolellista näytteenottoa, jossa noudatetaan aseptisia työskentelytapoja, kuten koko prosessin ajan. Näytteenotto Nukleiinihappotutkimuksia varten tulee varata oma näyteputki tai -astia. Näin menetellään, olipa kyseessä sitten kokoveri-, seerumi-, tai plasmanäyte, tai esimerkiksi likvor-, imulima-, tikku-, uloste- tai virtsanäyte. Näyteputken/astian tulee olla vähintäänkin tehdaspuhdas, tiiviisti suljettava, muovinen ja kierrekorkillinen. Näytteenotossa käytetään kertakäyttöhansikkaita ja tarvittaessa hengityssuojainta. Lannepistoa tehtäessä likvorin annetaan tippua punktioneulasta näyteputkeen ilman välivaiheita ja putki suljetaan tiiviisti. Kudos-ja ruumiinavausnäytettä tarvitaan 3 mm3- 1 cm3:n palanen steriilissä purkissa keittosuolassa tai keittosuolalla kostutettuun harsotaitokseen käärittynä. On tärkeää, että pala säilyy kosteana. Näytteenoton jälkeen näyteputki suljetaan välittömästi, eikä sitä tulisi avata enää tämän jälkeen. Näyte pussitetaan salpapussiin, yksitellen, ja pussi suljetaan huolellisesti. Jos näytettä on välttämätön myöhemmin jakaa, se tulee tehdä biosuoja/ laminaarivirtauskaapissa, yksi näyte kerrallaan, käyttäen vain steriilejä tavaroita ja nestemäisen näytteen kanssa filtterillisiä pipetinkärkiä (filtteri estää aerosolien kulkeutumisen pipetin runko-osan ja näytteen välillä). Jos filtterikärkiä ei ole saatavilla, on näytteen jakaminen mahdollista kertakäyttöisen steriilin/tehdaspuhtaan Pasteur-pipetin avulla. Edestakaisin pipetointia tulee välttää aerosolien muodostumisvaaran vuoksi. Kontaminaatioriskit - Mahdollisuuksien mukaan vältetään näytteen ottamista tilassa, jossa on potilaita, joiden tiedetään erittävän runsaasti virusta. Esimerkiksi norovirukset säilyvät pinnoilla pitkiäkin aikoja. - Näyte voi kontaminoitua otettaessa esimerkiksi potilaan ihon mikrobeilla. - Kontaminaatio voi aiheutua myös näytteenottajasta. Näyteastiaan ei saa joutua esimerkiksi sylkipisaroita, joten puhumista ja yskimistä avonaisen näyteastian lähettyvillä on vältettävä (hengityssuojaimen käyttö). Jos näytteenottajalla tai avustajalla on esimerkiksi aktiivinen huuliherpes tai hengitystieinfektio, ei nukleiinihappotutkimusnäytteen otto ole suositeltavaa. - Näyteastian jatkokäsittelyllä on suuri merkitys kontaminoitumisvaaran ja testiä inhiboivien tekijöiden kannalta. Näyteastiaa tulee jatkossakin käsitellä hanskat kädessä. - Näyteastian availu altistaa näytteen kontaminoitumiselle esimerkiksi ilman hiukkasilla ja aerosoleilla. Kaikki näytteen avaaminen (erottelu, välttämätön jakaminen) tulee suorittaa biosuoja/ laminaarivirtauskaapissa. - Näytteen yksittäispakkaus salpapussiin on ensiarvoisen tärkeää ja välttämätöntä varsinkin, kun lähetetään kerralla useita näytteitä. Muutoin yhden esimerkiksi ulostenäytteen vuotaessa koko lähetys on vaarassa kontaminoitua. Jos näin on käynyt, jää koko pussin sisältämä näytemäärä tutkimatta. Säilytys ja lähetys Seerumi- ja plasmanäytteet tulisi erottaa mahdollisimman nopeasti muun muassa veren sisältämien PCR-reaktion inhibiittoreiden vuoksi. Eri testeihin on omia suositusaikoja erotukselle (4-6 tuntia – 1 vuorokausi). Hepariiniverestä erotettu plasma ei käy näytteeksi nukleiinihappotutkimuksiin, sillä niin ikään hepariini toimii tehokkaana inhibiittorina testeissä. Näyte toimitetaan määritystä tekevään laboratorioon mielellään näytteenottopäivänä. Mikäli näytettä ei voida toimittaa heti, sen voi säilyttää jääkaappilämpötilassa 1-3 vuorokautta. Jos näyte ehtii tuossa ajassa tutkivaan laboratorioon, sen voi lähettää tavallisena postikuljetuksena. Kylmäkuljetusta tulisi kuitenkin suosia, varsinkin pidemmillä matkoilla. Pidempiaikainen säilytys tapahtuu pakastettuna -20°C:ssa, jolloin myös kuljetus tutkivaan laboratorioon tapahtuu pakastettuna. Epäselvissä tilanteissa on parasta sopia laboratorion kanssa toimintatavasta. Huomioitavaa Näyteputket ja otto-ohjeet saattavat vaihdella eri puolella Suomea tutkivan laboratorion käyttämien menetelmien mukaan. Yksityiskohtaista tietoa näytteen otosta, säilytyksestä ja kuljetuksesta löytyy laboratorioiden ohjekirjoista, lähetteistä ja nettisivuilta. KIRJALLISUUTTA • •HUSLAB Preanalytiikan käsikirja 2015: Erityistoimenpiteet geenimonistusnäytteenotossa. Mannonen L. http:// huslab.fi/preanalytiikan_kasikirja/virologiset_naytteet/ erityistoimenpiteet_geenimonistusnaytteenotossa.pdf • •Lappalainen M, Söderlund M, Piiparinen H, Puolakkainen M, Mannonen L, Suni J, von Bondsdorff C-H, Koskiniemi M, Hyypiä T, Vaheri A, Hedman K. Geenimonistusmenetelmät virusdiagnostiikassa. Duodecim 1999;115: 1031–1036. • •Lippi G, Guidi GC. Risk management in the preanalytical phase of laboratory testing. Clin Chem Lab Med. 2007;45(6):720-7. • •Pasternack R. Nukleiinihappomenetelmien käyttö kliinisen mikrobiologian rutiinilaboratoriossa. Moodi 2002; 1:17-18. • •Simundic AM, Lippi G. Preanalytical phase – a continuous challenge for laboratory professionals. Biochemia Medica 2012; 22(2):145-9. • •Vuorinen T. PCR- tutkimukset virusinfektioiden diagnostiikassa. Moodi 2005;1: 33-34.
Moodi | 1/2015
To see the actual publication please follow the link above