
Vuosinäyttely-2019 valintaraadin terveiset
Raadissa vasemmalta
SKsL:n edustajana
ja näyttelyvastaavana
Liiton puheenjohtaja
Jukka Kosonen, SKsLM, AFIAP,
Heikki Rautio
ja Sanna Vornanen
Kouvolan Kameraseurasta
sekä Mika Honkalinna
luonnonkuvaaja ja
kirjailija Limingasta
5
Näyttelyyn tarjottiin 2313 teosta. Tämä kertoo siitä,
että sekä aktiivinen valokuvausharrastus että kame-raseuratoiminta
voi edelleen hyvin Suomessa. Tätä
tukee myös raadin kokeneimman vuosi- ja teema-näyttelytuomari
Jukka Kososen tekemä havainto
siitä, että etenkin digisarjoissa mukana oli aiempaa
enemmän hyvin perinteisiä kuva-aiheita, mikä kertoo
siitä, että uusia kameraseuralaisia on tullut runsain
määrin mukaan toimintaan. Saman havainnon teki
myös Mika Honkalinna todetessaan, että kuvaus-tyylit
olivat hyvin perinteisiä ja mitään tässä ajassa
liikkuvia ja kuvaustyyleihin liittyviä muoti-ilmiöitä
tai avantgardismia ei – muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta – erityisesti pompannut esille. Tosin osallis-tuneiden
nuorisojäsenien määrä jäi melko alhaiseksi
ja keskittyi vain kouralliseen kameraseuroja.
Kaikilla tuomareilla kuva-aiheista erityisesti mieleen
jäi hienojen muotokuvien suuri osuus varsinkin print-tisarjoissa,
joista Sanna Vornanen totesi ytimekkäästi
”Kyllä se on printti, joka viimeistelee valokuvan. Yksit-täisen
printtien seasta parhaimmat kuvat nousivat
selkeästi esiin taidokkaalla valon käytöllä, tyylikkäällä
sävytyksellä ja tarkalla viimeistelyllä.”
Vedossarjoissa näyttelykelpoisten teosten määrä
loi valintaraadille myös ison haasteen. Raati punta-roi
yksittäisiä kuvia seuraavien kriteerien pohjalta:
Kuvailmaisun kannalta; eli puhutteleeko kuva kat-sojaa,
oliko kuvassa tarinaa ja tulkinnan eri tasoja.
Teknisen osaamisen osalta Heikki Rautio totesikin
osuvasti; ”Tekniikassa, jonka ei pitäisi olla pääosassa,
mutta kuitenkin hallinnassa, oli kohtalaisen suuriakin
heittoja. Ehkä seuroissa kannattaisi paneutua näytön
kalibroinnin tärkeyteen ja värioppiin, sillä hyviä kuvia
jäi ilman hyväksyntää sävyjen latteuden, harmauden
ja voimattomuuden takia”. Yksi yksittäinen seikka,
joka kaikilla raadin jäsenillä jäi mieleen, oli laajamit-tainen
kuvien ylisaturointi ja/tai -terävöinti. Moni
kuva olisi saanut enemmän pisteitä maltillisem-malla
käsittelyllä. Tätä ilmenee ja korostuu varsinkin
luontokuvissa.
Tänä vuonna kuvasarjoissa -ja varsinkin vedok-sissa-
oli ennätysmäärä todella paljon korkeatasoisia
kuvakokonaisuuksia ja niiden kärki oli sitäkin tiu-kempi
ja kantaaottavuus joissakin teoksissa oli
kiitettävän rohkeaa. Tällaista näkisi mielellään jat-kossa
enemmän – hyvä tarina on se, millä jyvät
erottuvat akanoista.
Vaikka kaikkien tuomareiden genretausta oli erilainen
-joka on itse tuomaroinnissa rikkaus ja mahdollistaa
erilaiset näkökulmat aiheisiin- niin siitä huolimatta
suuremmilta ”tappeluilta” vältyttiin. Koska fyysiseen
näyttelytilaan mahtuu aina rajallinen määrä teoksia,
niin vedosten osalta valintaraati joutui jälleen ker-ran
tekemään todella raakaa karsintaa, mutta samalla
tulee sitten poimittua parhaista parhaat mukaan
näyttelyyn.
Lopuksi kiitoksen sana kaikille kuviaan lähettäneille
ja onnittelut hyväksyntöjen ja kunniamainitojen saa-jille.
Ilman teitä ei näin hienoa näyttelyä olisi saatu
aikaiseksi. Vaikka valintaraadin työmäärä oli suuri,
niin tunnemme olevamme etuoikeutettuja saades-samme
katsoa valokuvianne. Lämpimät kiitokset
myös Kamera-73 Kuusankoski ja Kouvolan Kame-raseuran
vapaaehtoisille toimivista järjestelyistä
tuomarointipäivän aikana. Nauttikaa näyttelystä!
Jukka, Heikki, Sanna ja Mika