Page 26

Korjausrakentaminen 2 / 2015

P Ö LY N T O R J U N TA PÖLYT SÄKKIIN PÖLYNTORJUNTAAN KAIVATAAN STANDARDIRATKAISUJA Mikkelin ammattikorkeakoulun opinnäytetyö osoittaa, että huolellisesti tehdyt suojaseinät ja alipaineistaja oikein käytettynä torjuvat tehokkaasti pölyä linjasaneerauksissa. Standardiratkaisuja kuitenkin kaivataan esimerkiksi suojaseinän rakentamiseen. HTeksti: Kaisa Salminen Kuvat: Antti Väisänen uhtikuussa 2015 valmistuneen opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia pölyn leviämistä työntekijän ja asukkaan näkökulmasta. – Rakennuspöly on yksi suurimmista ongelmista saneeraustyömailla ja asukkaat muuttavatkin yleensä putkiremontin alta evakkoon. Tavarat ja laitteet on kuitenkin suojattava. Työntekijöille voi aiheutua myös terveyshaittoja, työn toteuttanut Eero Tuovinen kertoo tutkimuksen taustoista. MUISTA SUODATUS Tutkimuskohteina oli kaksi 1960-luvun alkupuolen asuinkerrostaloa. Molemmissa 26 | KORJAUSRAKENTAMINEN tehtiin perinteinen linjasaneeraus eli lähes kaikki talotekniikka uusittiin, kylpyhuoneet purettiin ja rakennettiin uudestaan. Työn aikaiset suojaseinät tehtiin olohuoneen ja keittiön väliin sekä makuuhuoneen oveen. Asbestityönä purettavissa kylpyhuoneissa käytettiin lisäksi jonkin aikaa pölynhallintaovea tai suojamuovia sekä alipaineistajaa kierrättämässä ja puhdistamassa ilmaa. – Joskus näkee, että alipaineistajalla kerätty pölyinen ilma johdetaan ilman suodatusta ulos. Aina pitäisi käyttää suodatusta, ettei häiritä naapurustoa, muistuttaa toimitusjohtaja Frank Russi Consairista, jonka toimesta opinnäytetyö toteutettiin. – Suojamuovin takana tehdään laastia ja betonin purkua myös ilman pölynpoistoa, hän jatkaa. TURHA TRAFIIKKI POIS Huoneistoissa tehtiin hiukkasmittauksia 25 päivän ajan. Pölypitoisuuksia vertailtiin saneerausten eri vaiheissa. Mittauksia tehtiin vain kiinteissä mittauspisteissä, työntekijäkohtaista altistumista ei mitattu. Lisäksi tutkittiin pölyntorjuntamenetelmien toimivuutta. Huolellisesti tehdyn suojaseinän vaikutus oli merkittävä. – Suojaseinä on hyvä ratkaisu pölyn rajoittamiseen, kunhan kulkuaukot pysyvät suljettuina pölyävien töiden ajan. Asukkaan tavarat pysyvät silloin melko hyvin suojassa pölyltä, Eero Tuovinen sanoo. – Vai olisiko suojaseinät syytä tehdä aina tuplana, jolloin niiden välistä voi kulkea vapaammin, hän pohtii. – Periaatteessa ainakin asbestityöksi tarkoitetussa kohteessa pitäisi olla myös toinen osastointiseinä, Frank Russi täydentää. ALIPAINEISTAJA PÄÄLLÄ KOKO AJAN Alipaineistajaa ei kannata Eero Tuovisen havaintojen mukaan sammuttaa työn aikana lainkaan, ei edes taukojen ajaksi. – Jos alipaineistaja sammutettiin en- Laastikamu imee pölyt säkkiin.


Korjausrakentaminen 2 / 2015
To see the actual publication please follow the link above