Page 40

Korjausrakentaminen | 2015 • 1

V Vesikattotyömaalla on jouduttu korjaamaan osin vaurioituneita kantavia rakenteita, mutta muilta osin työt ovat edenneet Rakennus Oy Paanurakenteen Petri Parikan mukaan suunnitelmien mukaisesti. – Suurin osa valoullakon ikkunoista poistetaan ja jäljelle jääviin ikkunoihin vaihdetaan energiatehokkaat eristyslasit sekä uudet teräsrakenteet. Siinä on omat haasteensa, kun ikkunat kunnostetaan kittaamalla, hän toteaa. Työmaa on jaettu kuuteen lohkoon ja esimerkiksi ensimmäisen lohkon vesikatosta on poistettu kaikki valoullakon ikkunat. – Ateneumin vesikatto palautuu tavallaan vanhaan tilaansa, koska se oli alun perinkin melko umpinainen. Energiatehokkuus paranee ja kosteusriskit vähenevät, kun katossa on vähemmän vuotokohtia ja rakenteesta tehdään tuulettuvampi, projektipäällikkö Harri Toivonen Kansallisgalleriasta täydentää. Kansallisgalleria on Senaatti-kiinteistöjen pitkäaikainen vuokralainen ja korjaushankkeita viedään yhteistyössä eteenpäin. Samanaikaisesti on käynnissä useita investointi-, korjaus- ja ylläpitohankkeita. Ateneumin kohde on siitä erikoinen, että Senaatti-kiinteistöt on palkannut työmaalle oman rakennuskonservaattorin. Lisäksi työmaalla on toistakymmentä valvojaa. Museoviraston kanssa neuvotellaan yhteistyössä kaikista muutoksista. – Ateneum on rakennushistoriallisesti ja käyttötarkoituksensa puolesta niin arvokas kiinteistö, että se vaatii erityistä huolenpitoa. Korjauksia tehdään jatkuvasti pitkän tähtäimen suunnitelman mukaisesti, 40 | KORJAUSRAKENTAMINEN Kansallisgallerian viestintäpäällikkö Vivikka Richt toteaa. Lisäksi suunnitteluun käytetään tavallista enemmän aikaa ja suunnittelijoiden valintaan kiinnitetään erityishuomiota. – Suunnittelijoiden kilpailutuksessa ja hankinnassa on arvokohteissa perusvaatimuksena, että heillä pitää olla referenssejä arvokiinteistöjen suunnittelusta, rakennuttajapäällikkö Lena Iskala Senaatti-kiinteistöistä täydentää. TIUKAT OLOSUHDEVAATIMUKSET Näyttelytoiminta jatkuu remontin aikana, mikä asettaa lisävaatimuksia vilkkaasti liikennöidyllä paikalla sijaitsevan museon työmaan turvallisuudelle. Itse museon kannalta yhtä lailla tärkeää on huolehtia siitä, että sisäolosuhteet pysyvät muuttumattomina remontin aikana. – Lämpötilan on pysyttävä kahden asteen sisällä ja suhteelliselle kosteudelle on asetettu tiukat vaatimukset. Jos emme pysty osoittamaan, että sisäolosuhteet pysyvät vaadituissa lukemissa, on turha miettiä, mitä näyttelyitä saadaan maailmalta lainaksi suomalaisen yleisön nähtäväksi, LVI-asiantuntija Teppo Malm Senaatti kiinteistöistä toteaa. – Ateneumissa on hyödynnetty paljon kiertoilmaa, koska kosteuden ja lämpötilan vaihtelut pysyvät sen ansiosta vähäisinä. Lämpötilaa, suhteellista kosteutta ja ulkoilmamäärään vaikuttavaa hiilidioksidipitoisuutta on tarkkailtava kuitenkin jatkuvasti, ettei happi pääse loppumaan talosta. Remontissa on kiinnitetty erityishuomiota näyttelyvalaistuksen suunnitteluun. Aikaisemmin valaistus perustui pitkälti päivänvaloon, mutta jatkossa se toteutetaan led-valoilla päivänvalosimulaationa ja johdetaan sisällä olevien kattoikkunoiden kautta näyttelytiloihin. – Tämä on museon kannalta merkittävä asia, koska keinovalaistuksella voidaan parantaa teosten säilyvyyttä ja museon käytettävyyttä, Harri Toivonen sanoo. – Pystymme säätämään valon aallonpituutta ja värilämpötilaa ensimmäistä kertaa hyvin tarkasti. Sen ansiosta olemme voineet minimoida valon taideteoksia haurastuttavan vaikutuksen, talotekniikan asiantuntija Pasi Hyyppä Senaatti Kiinteistöistä täydentää. Remontin suunnitteluvaiheessa on tutkittu esimerkiksi erilaisia mallivalaisimia. Pasi Hyyppä kertoo, että sitä kautta on pyritty mahdollisimman luonnolliseen valaistustasoon niin valaistuksen kuin värilämpötilan osalta. – Projektissa on tehty matemaattisia 3D-laskentamalleja ja 3D-simulointeja eri valaisin-, lasi- ja kalvoyhdistelmillä. Lisäksi on tutkittu, minkälaista lasilevyä ja kalvoja tarvitaan, jotta valoalakatto tuot- Ateneumin taidekokoelman helmiin pääsee kurkistamaan työmaa-aitoihin tehdyistä luukuista. Ensimmäisen lohkon vesikatto on palautettu entiseen tilaansa ja kaikki valoaukot on suljettu. Kuvassa näkyvät valoaukot kun- nostetaan vaihtamalla tilalle SG-lasirakenteet. UUSI VALAISTUS TOIMII LEDVALOILLA


Korjausrakentaminen | 2015 • 1
To see the actual publication please follow the link above