Page 8

Kirkonseutu | No 8 • 2016

8 Kirkonseutu 8/2016 23.4.2016 Seurakunta mukana HEINOLAN seurakunta on monin tavoin mukana auttamassa Heinolaan tulleita turvapaikanha-kijoita. Seurakunnan työntekijöitä on mukana SPR:n kummitoiminnassa, jossa toiminnan vetäjän, Tuula Kekkosen, apurukkasena toimii kappalainen Pia Särkelä seurakunnasta. Kummitoimintaan kuuluu kerran viikossa kokoontuva käsityökerho, miesten puutyökerho, kokkikerho sekä lauantaisin Tehdään yhdessä -parituntinen, jossa käyty luistelemassa, hiihtä-mässä, museoissa jne. Seurakunnan keittiössä kokoontuu kerran kuussa kokkailuporukka, jossa on mukana turva-paikanhakijanaisia, marttoja ja kummeja. Siellä kokataan aina jotain turvapaikanhakijoiden omaa toiveruokaa ja jotain suomalaista ruokaa. Kaksi pappia pitää hengellistä piiriä, jossa on mukana kuutisen miestä. Se on syntynyt miesten omasta yhteydenotosta seurakuntaan ja halusta tutustua kristinuskoon. Seurakunnan vapaaehtoisporukka pitää kerran viikossa Kohtaamispaikka-kahvilaa Arkilla. Afgaaniperhe ”omia ihmisiä” Pakolaisperheen pieni poika kutsuu Orvokki Rosbergia mummukseen. Laura Visapää Heinolalainen Orvokki Rosberg näyttää va-lokuva- albu-mistaan vanhaa kuvaa, jossa pienessä tuvassa istuu 13 ihmistä. Seitsemän heistä on evakkoa ja muut Rosbergin lapsuudenperhettä. Eletään vuotta 1940 Alavudella Pohjanmaalla. Maalaistalo on vaatimaton, vain kolme pientä huonetta. Ruuastakin on puutetta, sillä talvisodan syttyessä ei ollut osattu varautua sotaan. Kaikilla kolmellatoista oli kuitenkin paikka nukkua ja ruokaa syötäväksi. – Äiti puhui aina kauniisti, miten hänen oli surku evak-koja, jotka olivat joutuneet jättämään kaiken. Äiti teetti evakkoperheen äidille joulu-lahjaksi villahousut pakkasia vastaan. Näitä housuja evak-koäiti ei kuitenkaan pitänyt itsellään, vaan lähetti ne pojalleen rintamalle. Siellä oli vielä kylmempää ja varusteet heikot, kertoo Rosberg. Orvokki Rosbergin isä Arvo Palomäki oli syntynyt 1895 maatilalla Alavuden Sydänmaan kylässä. En-simmäisen maailmansodan syttyessä alkoivat myös Suo-messa sotaväen pakko-otot, jotka olivat Porvoon valtio-päiväsopimuksen vastaisina laittomia. 19-vuotias Arvo päätti, että ”hänhän ei ala ryssän takia itseään tapatta-maan”. Palomäki matkusti Pohjois-Amerikkaan ja oli siellä 1914-1924 metsä- ja kaivostöissä, ja hankki myös varauksen maatilaan Erie-järven lähettyville Kanadaan. Jos Suomen historia olisi jouduttu kirjoittamaan toisin, Orvokki Rosbergista itses-täänkin olisi tullut evakko. – Vasta muutama vuosi sitten kuulin, että isällä oli ollut pakosuunnitelma Suomen miehityksen varalta. Hän oli suunnitellut, että kuormataan perhe hevosen kyytiin ja mukaan evästä perheelle ja hevoselle niin kuin voidaan. Tavoitteena oli lähteä Haaparantaan ja ajatuksena pyrkiä sitten Kanadaan. – Olen kiitollinen, että olen saanut elää omassa isänmaassa rauhallisen ja turvallisen elämän. Oma joutuminen pakoon koti-maasta kolmivuotiaana oli lähellä, melkeinpä hiuskarvan varassa. Minua liikuttaa, kun luonamme on nyt ih-misiä, joille se todella on tapahtunut. Näistä kokemuksista Ros-bergille on tullut tarve tehdä jotain Heinolaan tulleiden pakolaisten hyväksi. – Teen sitä, mitä koh-tuudella voin. Ei se ole Äiti Teresan auttamista, sillä auttamiseni takia en itse ole puutetta kärsinyt. Liiasta tavarasta on helppo luopua, mutta omasta ajastaan pitää tarkemmin kiinni. Ja juuri aika on parasta, mitä voi antaa. Kun pakolaiset saapuivat Heinolan entisen seminaarin tiloihin, Rosberg oli muiden mukana auttamassa pako-laisia päivittäin ruokailussa salin puolella ja keittiössä tiskaamassa. 75-vuotiasta alkoi kuitenkin ikä painaa, joten Orvokki Rosberg siirtyi muunlaiseen pakolaisten auttamiseen. Lauantaisin hän on jär-jestämässä pariksi tunniksi toimintaa, esimerkiksi lii-kuntaa, pakolaiskeskuksen aikuisille ja lapsille. Taitavana käsitöiden tekijänä Rosberg ohjaa maanantaisin naisten ja lasten käsityö- ja askarte-luiltaa, johon parhaimmillaan osallistuu 30 ihmistä Ruokailujen yhteydessä hän tutustui afganistanilais-perheeseen, josta on tullut hänen epävirallinen kum-miperheensä. Yksi perheen lapsista kutsuukin Rosbergia mummuksi. Perhettä on kolmea su-kupolvea, ja he puhuvat vain muutaman sanan suomea tai englantia. – Käsillä viittomilla ja ilmeillä siinä keskustellaan. Joskus saadaan kielitai-toisemmasta pakolaisesta tulkkausapua. Koko perhe on kyllä kielikoulutuksessa, mutta vielä ei sanavarasto ole kovin suuri. – Afganistanilaisperheen kanssa on ollut hauskaa. He ovat hyvin sydämellisiä ihmisiä. En tiedä olosuh-teita, joista he ovat lähteneet liikkeelle, en mitään, mitä on tapahtunut ennen lähtöä. Kun voin tuoda pientä iloa ja virkistystä heidän päiväänsä, se riittää minulle. – Äskettäin menimme kaikki yhdessä ruokaostok-sille ja tulimme sitten ko-tiini. Afgaaniperheen naiset valmistivat hyvät ruuat. Kun emme mahtuneet keittiön pöydän ääreen, pöytäliina levitettiin lattialle ja siinä me söimme, minä tosin istuin pallilla, kun eivät jalat taipu-neet. Aloitettiin jo yhdeltä ja vasta illansuussa veimme heidät takaisin pakolaiskes-kukseen. Meitä oli 11 henkeä syömässä. Tuntui, että kaikki olivat iloisia ja onnellisia. Haastattelupäivän aamuna Rosberg oli ollut jo saman perheen kolmen lapsen kanssa ulkoilemassa. – Kumpelin lenkki kier-rettiin. Lapset ovat olleet jo keskenäänkin meillä vierailulla. Pelattiin yhdessä muistipeliä, kun siinä ei tar-vita kielitaitoa, ja videoita katseltiin. Orvokki Rosbergia oh-jaavat Matteuksen evanke-liumin kohta, joka alkaa ”Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne”. – Uskon, että jos tämä perhe saa oleskeluluvan ja jää Suomeen, pidämme edelleen yhteyttä. He ovat minulle ”omia ihmisiä”. Ei ole ihmisen omaa ansiota, että elämä menee mukavasti eikä omaa syytä, että joutuu pakolaiseksi. Elämä kohtelee meitä juuri niin kuin koh-telee. Emme ole parempia ih-misiä, koska emme ole pako-laisia eivätkä he huonompia, koska ovat. Keskus-telua käydään viitto-milla ja ilmeillä. Psykiatrian erikoislääkärinä työuransa tehnyt Orvokki Rosberg on ollut eläkkeellä toistakymmentä vuotta. Heinolan kuvataiteilijoiden aktiivinen jäsen on viime vuosina tehnyt grafiikkaa.


Kirkonseutu | No 8 • 2016
To see the actual publication please follow the link above