100420

Kirkonseutu | No 13 • 2016

Kirkonseutu 1 4 3/2016 20.8.2016 Palvelut ja tapahtumat ERIKOISHAMMASTEKNIKKO ’’HAUTAUSTESTAMENTTI’’ Noutakaa meiltä veloituksetta tietopaketti hautausasioiden ennakkosuunnittelua varten. Seudun vanhin hautaustoimisto KALLIOINEN www.hautaustoimistokallioinen.fi Saarnapankki yli 1000 saarnaa KOTIMAA-LEHDEN saarnapankki, Digipostilla, on avoinna ja va-paasti kiinnostuneiden käytössä. Hakutoiminnolla varustetusta arkistosta löytyy tähän mennessä jo noin 1200 saarnaa. Saarnat on pidetty eri puolilla Suomea viime vuosina, ja ne on jaoteltu kirkkovuoden ja Suomen luterilaisen kirkon evankeliumi-kirjan mukaan. ”Digipostilla herättää varmasti kiinnostusta saarnoja kohtaan. Saarnat ovat edelleen keskeinen osa jumalapalvelusta, vaikka niiden merkityksestä ja muodosta käydään jatkuvasti keskustelua”, sanoo Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä. Digipostillassa saarnoja voi etsiä vapaalla sanahaulla tai esimerkiksi saarnaajan nimellä, kirkkovuoden pyhän, Raamatun tekstin, vuoden ja seurakunnan mukaan. Digipostillan ajatuksena on, että osa joka sunnuntai kirkoissa pidettävistä sadoista saarnoista päätyisi tuoreeltaan tietokantaan. Saarnoja Digipostillaan ovat syöttäneet yksityiset papit, mutta mukaan on liitetty myös saarnoja, jotka jo nyt ovat verkossa eri si-vustoilla. Esimerkiksi useimmat piispat ovat antaneet luvan verkossa olevien saarnojensa liittämiseksi osaksi Digipostillan tietokantaa. Digipostilla on ilmainen sivusto, eikä siis edellytä Koti-maan maksullisen verkkosisällön hankkimista. Digipostilla osoitteessa: www.kotimaapro.fi/digipostilla Tervetuloa! Tervetuloa! Minisun vahva monivitamiini 120 tabl. (17,35 €) Terveyden puolesta asiakkaan parhaaksi. ja Minisun Junior Tähtimarja monivitamiini 200 tabl. (18,80 €) Apila Apteekki • Prismakeskus Laune nyt 30 tablettia kaupanpäälle! Palvelemme ma-pe 8.30–19.00, la 8.30–15.00 Puh.Apila 03 Apteekki 876 220 • •www. Prismakeskus apilaapteekki.Laune com Palvelemme ma-pe 8.30–19.00, la 8.30–15.00 Puh. 03 876 220 • www.apilaapteekki.fi Heli Kivioja kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset Aleksanterinkatu 3, Lahti katutaso puh. 044 7882088 HAMMASHOITO OY S. ALATUPA Hammaslääkärit: Seija Alatupa Minna Fredriksson Elena Gustafsson Nastola, Gsm. 044 062 4270 • Myös ilta- ja viikonloppuaikoja • Kelan suorakorvaus Yrjönkatu 1, katutaso Gsm. 044 051 0805 Hampaiden valkaisut ja proteesityöt. ASIANAJOTOIMISTO Ossi GustafssOn yli 30 vuotta ASIANAJOPALVELUJA. Rauhankatu 20. 15110 Lahti 03-7818960, 0500-840585  asianajotoimisto.ossi.gustafsson@pp.phnet.fi www.asianajajalahti.fi Vielä on kesää jäljellä.. ..varmistathan etteivät vaivaisenluu, kovettumat, känsät kesämenoja rajoita! NÄIN MINÄ HALUAN Hämeenkatu 11 Puh. (03) 752 0205 Kiitämme kaikkia mukana olleita, talkoolaisia, Joutjärven seurakuntaa ja yksityisiä tukijoita arvokkaasta panoksesta Elojuhlien hyväksi. Jumalan lohdutus oli tämän vuoden aihe Lahden Elojuh-lilla. Tämän teeman äärellä saimme rakentua Paavalin oh-jeen mukaan: ”Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissam-me, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.” (2. Kor. 1:4) TAPAAMISET MYÖS ILTAISIN SEKÄ VIIKONLOPPUISIN. Mervi Reini-­Kaukinen p. 044 973 1498 www.sinfonialahti.fi Asuntoarviot ja asuntokaupat yli 40 vuoden kokemuksella. Soita 0400-490 773 keskustellaan enemmän. SINFONIA LAHDEN 17. KANSAINVÄLINEN SIBELIUS-FESTIVAALI 2016 8.-11.9.2016 SIBELIUSTALO, LAHTI L A H D E N K AUPUNGINORKES T E R I Sinfonia Lahti – Dima Slobodeniouk, kapellimestari ORKESTERIKONSERTIT MUUT KONSERTIT To 8.9. klo 19 Sibeliustalo POHJOLAN TYTÄR TAPIOLA SINFONIA NRO 1 Pe 9.9. klo 19 Sibeliustalo DRYADI MYRSKY, KONSERTTISARJA SINFONIA NRO 4 Klo 18 Johdatus konsertti in Janne Koskinen: Sibeliuksen asut ja viinit La 10.9. klo 17 Sibeliustalo PAN OCH ECHO PELLÉAS JA MÉLISANDE SINFONIA NRO 3 Klo 16 Johdatus konsertti in Heini Moisio haastatt elee Dima Slobodenioukia La 10.9. klo 12.30 Kalevi Aho -sali, Lahden musiikkiopisto SIBELIUKSEN PIANOMUSIIKKIA Johannes Piirto, piano Su 11.9. klo 11 Sibeliustalo SIBELIUSTA PYHÄAAMUNA Kamus-kvartetti LIPUT: Ticketmaster Suomi Sibeliustalon lipunmyynti puh. 0600 393 949 (1,53 €/min+pvm) Orkesterikonserti t 47-19 € aik. ja eläk. / 23,50-9,50 lapset, opisk. ja tyött ömät Muut konserti t 15 € / 8 € Sibelius-festi vaali EXPRESS Helsinki-Sibeliustalo-Helsinki Lähtö Kiasman edestä to-pe klo 17 ja la klo 15. Menopaluu: 20 € (sis. toimituskulun) PÄIJÄT-HÄMEEN OIKEUSAPUTOIMISTO Aleksanterinkatu 24 A 2.krs, Lahti Puh: 029 566 0640 / ajanvaraus Sp: lahti.oikapu@oikeus.fi Hoidetaan yksityishenkilöiden oikeudellisia asioita. Tulorajat. Kts www.oikeus.fi/oikapu/lahti HELSINGIN RAAMATTU-KOULU KIITTÄÄ HELSIN GIN RAAMATTUKOULU Jari A. Jolkkonen Ammattitaitoisesti ja luotettavasti mervi.reini-­kaukinen@asiakirjapalvelu.fi www.asiakirjapalvelu.fi ASUNTOMARKET SYYSLAHTI LKV (A) Kauppakatu 6 A, 4.krs, 0400-490 773 myös iltaisin


Kirkonseutu | No 13 • 2016
To see the actual publication please follow the link above