Page 10

Moodi No 6 / 2015

10 Moodi 1/2013 AJANKOHTA I S TA Topeliuksenkadun tähti valmiiksi etuajassa UUDISRAKENNUKSELLA HUSLAB SAI LISÄTILAA JA PUITTEET ERIKOIS-ALOJEN SYNERGIAN LISÄÄMISELLE. MINNA SEPPÄ HYVIN SUUNNITELTU on puoliksi tehty. Tä-mä näyttää pätevän HUSLABin uuteen ra-kennukseen Helsingin Topeliuksenkadulla. Talo valmistui kaksi kuukautta etuajassa, ja on jo vastaanottanut ensimmäiset asuk-kaansa. Uudenkarheaan miljööseen ovat jo muuttaneet hallinto, genetiikka, erikoishe-matologia, hematopatologia ja elinsiirtopa-tologia. Marraskuussa muuton tekevät erikois-kemia, virologia, immunologia ja Meilah-den kemian laboratorio. — Tavoitteena on, että kemian automaa-tiolaboratorio toimii vuodenvaihteessa, HUSLABin toimitusjohtaja Piia Aarnisalo sanoo. Topeliuksenkadulle muuttavat myös mikrobiologiset nukleiinihappotutkimuk-set. Sen sijaan esimerkiksi bakteriologia, verikeskus ja tietyt patologian toiminnot jäävät nykyisiin tiloihinsa. Talon ensimmäisen kerroksen näytteen-ottotilat avautuivat marraskuun alussa. Nii-hin keskitetään koko Meilahden kampuk-sen, Laakson sairaalan sekä Iho- ja allergia-sairaalan elektiivinen näytteenotto, keski-määrin 500 potilasta päivässä. Eri potilas-ryhmille on omat erilliset odotustilansa. TARVE UUDISRAKENNUKSELLE syntyi HUSLABia perustettaessa vuosina 2004– 2005. — Kun Meilahden kliininen kemia yh-distyi kuntien vastaaviin toimintoihin, ha-vaittiin, että lisätilaa tarvitaan. Pääosin 1960-luvulla rakennetut, hajautetut tilat eivät muutoinkaan vastanneet täysin vaa-timuksiamme. Lisätiloja suunniteltiin niin Paciuksen-kadulle kuin Peijaksen sairaalan yhteyteen-kin. — Näytteitä otamme enenevästi siellä, missä ihmiset liikkuvat. Meillä on jo näytteenottotilat muun muassa Kampissa ja muutamassa ostoskeskuksessa, ja vastaava palvelu on pian saatavilla myös Espoossa Iso Omena -kauppakeskuksessa, Piia Aarnisalo kertoo. Topeliuksenkatu valikoitui rakennus-paikaksi Helsingin yliopiston muiden kiin-teistöjärjestelyiden vuoksi. Lähtölaukauk-sen hankkeelle antoi lopulta päätös raken-taa Meilahden kampukselle uusi trauma-sairaala, joka sijoittuu aikanaan Meilahden sairaalan laboratoriosiiven paikalle. Toisena tavoitteena oli erikoisalojen vä-lisen synergian lisääminen. — Tavoite on, että investointi maksaa it-sensä takaisin 20 vuodessa. Kustannushyö-tyjen lisäksi turvataan osaamisen säilymi-nen, henkilöstön riittävyys ja työhyvin-vointi sekä tulosten laatutaso. Topeliuksenkadun 4. kerrokseen on jo saatu yhteiset tilat erikoishematologialle, hematopatologialle ja elinsiirtopatologial-le sekä niiden käyttämille virtaussytomet-risille laitteistoille. — Nukleiinihappotutkimusten osalta ra-kennetaan genetiikan ja mikrobiologian yh-teistyötä. — Mikrobiologian automaatiota kasvate-taan erityisesti virologiassa ja immunolo-giassa. Puhumme kliinisen kemian labora-torion sijaan yhteisautomaatiolaboratorios-ta, mikä merkitsee muun muassa immuno-logian ja kliinisen kemian välisen synergian syventämistä. SUUNNITTELUVAIHEESSA tavoitteena olivat mahdollisimman hyvin laboratorion pro-sesseja tulevat tilat. Tärkeimpiä prosesseja hiottiin Leanin avulla vuosina 2011–12. Suunnittelua ohjasivat osaltaan paitsi nykyisen laitteiston asettamat vaatimuk-set, myös muuttuvasta teknologiasta joh-tuvat kehitystarpeet. — Tontin rajallisuus asetti reunaehtonsa, mutta saimme kaiken olennaisen mahtu-maan, eikä laboratoriotoiminnan tarpeista jouduttu tinkimään. Henkilöstö- ja turvallisuusnäkökoh-dat olivat tärkeä osa suunnitteluprosessia. HUSLABin toiminnasta on tehty riskimat-riisi, jonka perusteella laadittiin varautu-missuunnitelmat varatekopaikkoineen. Kriisitilanteiden ennakointi on erityisen tärkeää erikoisaloilla, joilla volyymit ovat isot. HUSLABissa tehdään vuodessa 19,5 miljoonaa suoritetta, joista 16,5 miljoonaa kliinisessä kemiassa. — Olemme varautuneet siihen, että au-tomaatiolinjastoilla kulkee enimmillään 4000 putkea tunnissa. »Näytteenottotiloissa on eri potilasryhmille omat odotustilansa.» VESA LAITINEN 178 Moodi 6/2015


Moodi No 6 / 2015
To see the actual publication please follow the link above