Page 5

YRITTÄJÄNAINEN | 2016 No4

Ajjaassssaa Ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia yrittäjänaisen elämästä. YRITTÄJÄNAINEN KIITTÄÄ & MOITTII. 5 YRITTÄJÄNAINEN SARI NYBY Säihkettä Salossa > SUOMEN YRITTÄJÄNAISTEN liittokokouspäivät järjestettiin tänä vuonna Salossa. Osallistujia oli ympäri maata yhteensä yli 150. Puheiden, tanssin ja juhlahumun keskellä mukana olleita yrittäjänaisia tsempattiin osallistumaan Instagram-kilpailuun. Jos et siis päässyt tällä kertaa mukaan, voit käydä kurkkaamassa tunnelmia #säpinääsalossa-tunnuksen alta. ”KUN JÄRJESTÄTTE tapahtuman, suunnitelkaa siihen myös some- strategia. Miettikää etukäteen, miten tapahtumanne näkyy ulospäin.” TIINA VAINIO YRITTÄJÄAKTIIVI JA INNOSTAJA ”NAISYRITTÄJIEN ON vaikeampi saada rahoitusta kuin miesyrittäjien. On suurta haaskausta, ettei naisten potentiaalia ymmärretä.” KIRSI VAINIO-KORHONEN SUOMEN HISTORIAN PROFESSORI ”SE, MITÄ ME yrittäjinä tarvitsemme, on parhaita yhteistyökumppaneita, joihin voimme luottaa. Lisäksi he voisivat olla hyviä tyyppejä.” TERHI LAVONEN TYÖNOHJAAJA YRITTÄJÄNAINEN TIETÄÄ, mitä hänen kannattaa tehdä terveytensä eteen: ajatella myönteisesti, liikkua, verkostoitua, syödä terveellisesti ja nukkua kunnon yöunet. Selkein yhteys jaksamiseen on kuitenkin riittävällä vapaa-ajalla ja onnistumisten juhlimisella. Nimittäin Ilmarisen kyselytutkimuksen mukaan 65 prosenttia onnistumista juhlivista ja tarpeeksi vapaa-aikaa viettävistä yrittäjänaisista kokee jaksavansa hyvin. Muista siis kiittää itseäsi hyvin tehdystä työstä. NAISET OHJAUTUVAT edelleen yllättävän paljon perinteisille naisten aloille. Naisyrittäjyyden historiasta ja nykypäivästä luennoinut professori Kirsi Vainio Korhonen muistutti Salossa, että naisten on tietoisesti pyrittävä rikkomaan rajoja. Vanhempien kannattaa kannustaa tyttöjä opiskelemaan esimerkiksi pitkää matematiikkaa. Kyse on koulutusvalinnoista eikä mitään kannata rajata pois. Sieltä se tasa-arvo lähtee. Kaikki yhdessä rajoja rikkomaan!


YRITTÄJÄNAINEN | 2016 No4
To see the actual publication please follow the link above