Page 37

Uinti | 2017 No2

02.2017 37 avovesiuinti Ohjaajakoulutus Teksti: Jussi Salminen, Kuvat: Kari Saaristo www.uimaliitto.fi/uinti/avovesiuinti/ Uutta kurssia kesäksi: Avovesiuintikoulu Vesijuoksu on tehokasta painonhallintaa. Kesävesillä juoksumaisemat ovat vertaansa vailla. Avovesiuinti on parhaimmillaan hyvin elämyksellinen harrastus. Siihen kuitenkin liittyy monenlaisia ennakkoluuloja, joiden madaltamiseen moni haluaa faktoja ja kokemuspohjaista osaamista. Tähän auttaa pian käynnistyvät koulutettujen ohjaajien vetämät Suomen Uimaliiton Avovesiuintikoulut, joista uimaseurat, kunnat ja vaikkapa kyläyhteisöt voivat ottaa tarjontaansa mielenkiintoisen tuotteen. Ensimmäisiä Uimaliiton kouluttamia avovesiuinnin ohjaajia ilmestyy luonnon vesille jo ensi kesäksi. Ensimmäinen ohjaajakoulutus on tulossa Näsi- ja Pyhäjärvien kehystämälle Tampereelle ja pian myös Lohjan Aurlahdelle. Näiltä suunnilta voi bongata kesällä noin kolmen tunnin mittaisia Avovesiuintikouluja, Aurlahdella sellainen järjestetään vesiliikuntapäivänä 29. heinäkuuta. SUH:n Viisaasti Vesillä -kiertueen tapahtumissa on mukana Avovesiuintikoulujen lisäksi avovesijuoksukokeiluja ja Turvallisuus on tärkeintä avovesiuinnissa. Varsinkinkin yksin uidessa mukana kulkeva turvapoiju on erinomainen varuste. Junior Lifesaver -hengenpelastustreenejä. Avovesiuinnin ohjaajakoulutuksessa jo uinnin ohjaamisen taitavat henkilöt erikoistuvat avovesiuinnin erityispiirteisiin, kuten lajiin yleensä termistöineen, olosuhteiden yksityiskohtiin, uuteen ympäristöön totuttautumiseen, tekniikkaan ja harjoitteisiin, varusteisiin sekä tietenkin turvallisuuteen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. – Turvallisuus on kaikki kaikessa, sitä tullaan painottamaan ohjaajien koulutuksessa. Tavoitteena on, että osaavat ohjaajat pystyvät madaltamaan avovesiuinnista kiinnostuneiden aloituskynnystä tuntuvasti alemmaksi, kertoo Altaasta avoveteen -hankkeen vetäjä Päivi Pälvimäki. Pälvimäki toimii yhdessä työryhmänsä kanssa kouluttajina sekä sisällönsuunnittelijoina. Avovesiuintipioneerit Simo Hillo, Anne Hiltunen, Tuomas Kaario ja Meri Viljanen ovat tuoneet pöytään paljon kokemusta ja ideoita. Totuttelulla eroon paniikista Monilla on käsitys avovesiuinnista liian kylmänä harrastuksena. Ja ovathan luonnon vedet uimahalliolosuhteita viileämpiä, ainakin Suomessa. Olennaista on oman kylmänsietokyvyn hahmottaminen ja totuttelu avovesiin. Uimahallia viileämpäänkin veteen voi tottua ja tärkeää on uskoa omaan sietokykyyn sekä tunnistaa olosuhteet, joissa voi uida ilman hypotermiariskiä. Toinen yleinen pelko avovesiuintia kohtaan ovat irrationaaliset pelot: – Vedessä kuvitellaan olevan vesihirviöitä. Niitä ei ole, mutta uppotukkeja voi nähdä. Turvallisuutta on se, että pystyy rauhoittamaan itsensä, jos näkee vaikka ison kalan tai vesikasvi Altaasta avoveteen -hankkeen myötä on ilmennyt vahva tarve avovesiuinnin kurssitoiminnalle. Viime kesän pilotit ovat nyt poikineet avovesiuintiin oman ohjaajakoulutuksen ja innostuneille matalan kynnyksen Avovesiuintikoulun. s s


Uinti | 2017 No2
To see the actual publication please follow the link above