Page 26

Tatsi 1 / 2016

Tatsi seuraa helsinkiläisen Katjan elämää masennuksesta kohti parempaa. Katjan kuulumiset kirjaa ylös Tatsin projektisuunnittelija Laura Rantanen. Omaan elämään Nukkumiskierteestä uuteen arkeen Huonoimpina aikoina helsinkiläinen Katja, 22, ei jaksanut nousta sängystä koko päivänä. Nyt elämään on löytymässä rytmi ja kyky olla läsnä. Teksti: Laura Rantanen Kuvat: Jukka Erätuli KUN KATJA LIIKKUU kaupungilla, 26 Tatsi 2016 hänellä ei ole koskaan niin kiire, ettei hän ehtisi katsomaan ympärilleen. Kun liikkuu julkisilla paikoilla avoimin mielin, seuraa usein mieleenpainuvia kohtaamisia. ”Junassa huomaa, miten monet ovat koteloituneet ja kääntyneet sisäänpäin. Nykyään monella on selailupakkomielle ja jatkuva tarve virikkeille. Läheinen ystäväni on Netflix-koukussa”, Katja miettii. Hän haluaisi vaikuttaa siihen, että ihmiset rohkaistuisivat poikkeamaan totutuilta uriltaan. Kanadalaisen kirjailijan Eckhart Tollen läsnäoloharjoitukset ovat olleet apuna Katjalle itselleen. TAPAHTUI TOISSAPÄIVÄNÄ: Seison kadulla, katson vastapäisen talon ylimmistä ikkunoista sisään. Kokeilen katsoa huolestuneena, kiinnostuneena, paheksuen. Kukaan ei kiinnostu, eikä katso ylös. Yritän innostaa ihmisiä katsomaan uusiin suuntiin. Kukaan ei jaksa nostaa katsettaan maasta tai puhelimistaan, eikä Helsinginkadulla välttämättä kannatakaan. Saattaa nähdä kauheita. Jatkan ylös tuijottamista ja huomaan jouluvalot, jotka on laitettu minua varten koristeeksi roikkumaan. Huomaan ne silloin, kun kukaan ympärilläni ei huomaa niitä. Alan olla lumoutunut ylimmistä ikkunoista ja silloin nainen tulee kaupasta ja katsoo ylös. Silmien avaaminen maailmalle tuntuu tärkeältä siksi, että Katjalla on kokemusta myös oman pään sisälle jumiutumisesta. ”Oli aika, jolloin minä ja aurinko emme olleet koskaan samaan aikaan hereillä. Menin nukkumaan, kun oli pimeää ja heräsin, kun oli pimeää. Valoisaan aikaan olin unessa”, hän kertoo. KATJALLA ON OLLUT aina runsas unen tarve, mutta masennus lisäsi sitä entisestään. On yhä päiviä, joina Katja herää uuteen päivään vasta iltaseitsemältä. Silloin olo tuntuu lannistuneelta. Aikaisemmin hän ei ei osannut nukutun päivän jälkeen lähteä kotoa mihinkään. ”Meni päiviä, etten päässyt edes rappuun asti. Nyt olen saanut lähtemisen kynnystä madallettua. Olin ennen niin väsynyt, että tahdoin olla aina lähellä sänkyä, koska piti päästä nopeasti lepäämään.” KATJA TARVITSEE aamuheräämisiin apua. Sitä hän on saanut kämppäkaverista, joka lähtee aamuisin työpajatoimintaan. Viime syksynä Katja sai arkeensa ryhtiä


Tatsi 1 / 2016
To see the actual publication please follow the link above