Page 34

Taitoluistelu No6 | 2016

teksti Minna Kontulainen, MM2017 -kilpailun viestintäkoordinaattori • kuva Lehtikuva Markku Ulander Susanna ja Petri uskalsivat unelmoida Neljä arvokisamitalia – MM-hopeaan ja Euroopan mestaruuteen vuonna 1995 päättynyt luistelu-ura hurmasi suomalaiset. Jäätanssipari Susanna Rahkamon ja Petri Kokon saavutukset ovat suomalaisessa taitoluistelussa ainutlaatuisia. Kun pari aloitti parikymppisinä panostamaan täysillä jäätanssiin, kukaan Suomessa eikä etenkään maailmalla uskonut menestykseen. Susanna ja Petri uskalsivat sanoa ääneen tavoitteensa ja unelmansa. – Meillä ei ollut mitään hävittävää. Halusimme antaa sellaisen viestin, että olemme tosissamme. Jos hommat eivät olisi menneet hyvin, eikä menestystä olisi tullut, meidät olisi vain unohdettu, Rahkamo muistelee naurahtaen. Tätä paria ei tarvinnut painaa unohdettujen kansioon. EM-pronssi vuonna 1993 oli Suomen ensimmäinen arvokisamitali taitoluistelussa yli 60 vuoteen. Urheilullisten saavutusten lisäksi yleisö rakasti tämän kaksikon tapaa esiintyä. Susanna ja Petri kokeilivat kerta toisensa jälkeen sekä jäätanssin rajoja että omia rajojaan. EM-kotikisat uran kohokohta Suomen historiallinen arvokisamitali sai lisää makeita piirteitä, kun Rahkamon ja Kokon EMpronssi tuli kotijäällä Helsingissä. – Kotikisat olivat yksi uramme kohokoh- MM-kisojen ilmeen on loihtinut mainostoimisto Orange. Jenni Saarisen kuva Mirka Kleemola. 34 TAITOLUISTELU 6 • 2016


Taitoluistelu No6 | 2016
To see the actual publication please follow the link above