Page 12

Taitoluistelu No6 | 2016

teksti Kaisa Viitanen • kuvat Sari Niskanen Isoja vai pieniä? Muodostelman SM-noviisisarja haastaa niin luistelijat, valmentajat kuin tuomaritkin. Jokainen joutuu miettimään sitä, kuinka paljon sarjan iässä ollaan vielä lapsiurheilijoita, kuinka paljon jo aikuisuuden kynnyksellä. – Olin juuri tuomarina muodostelmaluistelun kansainvälisessä Winter Cupissa Belgiassa ja sielläkin tuomarit keskustelivat siitä, millaiset ohjelmat ylipäänsä ovat sarjan joukkueiden ikäkaudelle ja taitotasolle sopivia, kertoo kansainvälinen tuomarimme Tuija Toivakainen. Toivakainen sanoo, että vaikka tuomarit eivät pohtisi pakettia laajemmin, aika usein joudutaan miettimään musiikkien valintaa: ovatko ne liian aikuismaisia nuorille. – Mielestäni noviisit ovat vielä aivan selkeästi lapsia, toki nuoruuden alkuvaiheessa, mutta eivät missään nimessä aikuisia. Noviisisarjassa on kyse lasten urheilussa, joten se tulee näkyä myös puvuissa. Niiden tulee olla urheilullisia, ei liian paljastavia tai show-henkisiä. – Toisaalta tietty hauska rempseys, pilke silmäkulmassa tehdyt ohjelmat tai suunnitellut puvut, ovat varmasti myös lasten mieleen, Toivakainen lisää. Naantalin VG-62:n muodostelmaluistelun päävalmentaja Essi Kivistö tuntee noviisiikäisten maun. – Meillä on seurassa käytäntö, että luistelijat saavat aina ennen uuden kauden ohjelmien valintaa tehdä omia ehdotuksiaan. Kun sitten tutkiskelen niitä, pääsen kärryille, missä maailmassa luistelijani elävät. Ehdotukset antavat minulle hyviä vinkkejä, vaikka varsinaisen valinnan teenkin itse. Kivistön valintoja helpottaa se, että muodostelmaan panostavassa seurassa SM-noviisijoukkueen sisäinen ikähaarukka on yleensä maksimissaan kolme vuotta. – Minulle meidän seuran noviisit ovat ilman muuta teinejä, eivät enää lapsia. Heille ei voi teh- SM-noviisisarjan luistelijoiden pitää sääntöjen mukaan olla täyttäneet kilpailukauden alkuun mennessä 10 vuotta mutta eivät vielä 15 vuotta. Samassa joukkueessa voi siis olla vielä alakoulua käyviä lapsia ja toisaalta myös yläkoulua päättäviä, jatko-opintoja miettiviä nuoria. Finettes on tällä kaudella mustanpuhuva huulipunia myöten "Under Pressure" -ohjelmassaan. 12 TAITOLUISTELU 6 • 2016


Taitoluistelu No6 | 2016
To see the actual publication please follow the link above