Page 10

Taitoluistelu No6 | 2016

Joululahjaksi lisää voitontahtoa? Muodostelmaluistelun SM-seniorisarjassa lähdetään joululomalle jännittävissä tunnelmissa. Kaikki kolme suomalaista maailmanmestaria haastavat jälleen kerran tasaisesti toisiaan. Ja tietysti kaikki haluavat MM-kullan kauden päätteeksi. Suomi on juhlinut muodostelmaluistelun MM-kultaa kahdeksan kertaa. Suomalaiset joukkueet tekevät parhaansa, että 100-vuotias Suomi on juhlavuotenaan jälleen maailmanmestari, vaikka lajin valtikka juuri nyt on Venäjällä. Suomella on kolme aiempien vuosien maailmanmestaria, jotka joka kausi käyvät tiukan taistelun kahdesta MM-kisapaikasta. Kisa ratkeaa vasta helmikuun lopun SM-kisoissa. Alkukauden perusteella tulevia MM-kisaedustajiamme on turha edes yrittää arvailla. NELJÄN MM-KULLAN Marigold IceUnity jäi ensimmäisessä SM-valintakilpailussa kolmanneksi, mutta vei voiton toisesta. Tällä kaudella joukkue on tuonut jäälle vahvan miehisen lyhytohjelman ”Matador”. Vapaaohjelmassaan joukkue osallistuu kotimaan juhlavuoteen teemalla ”Suomi 100”. Musiikkina soi muun muassa Sibeliuksen Finlandia. Valmentaja, koreografi Anu Oksasella oli tänäkin kesänä apunaan liikekieltä luomassa kanadalaistunut jäätanssivalmentaja Maikki Uotila-Kraaz. Koko kauden on yhteistyössä mukana tanssivalmentaja Harri Antikainen. Oksanen totesi jo kauden alussa vapaaohjelman olevan äärimmäisen haastava ja ehdottomasti sellainen, joka paranee kauden aikana. Toinen valinta todensi valmentajan näkemystä. – Olen helpottunut toisen valinnan tuloksista. Vapaaohjelma oli hyvin luisteltu. Ohjelman teema on aina vain ajankohtaisempi, kun siirrytään maamme juhlavuoteen. Sen sijaan lyhytohjelma ei vieläkään ollut ihan sitä, mihin on tähdätty. KOLMINKERTAINEN maailmanmestari Rockettes voitti ensimmäisen valintakisan ja sijoittui toisessa hopealle. Joukkueen lyhytohjelma ”Mirror Mirror” peilaa kysymyksiä: Kuka minä olen? Mitä peili minulle kertoo? Mistä voin itseäni peilata? Tarinan nuori nainen haluaa tietää ja haluaa kertoa. Vapaaohjelma ”Valkyria – Surmattujen valitsija”, on kunnianosoitus kaikille vahvoille ja vahvuuteen pakotetuille naisille sekä kaikille vaikeissa oloissa eläville naisille ympäri maailman. – Joukkue onnistui tällä kertaa paljon paremmin kuin ensimmäisessä valintakisassa, vaikka tekniset tasot jäivätkin edellisen kilpailun tuloksista. Kokonaisuus meni kuitenkin eteenpäin, ja luottamus joukkueeseen on korkealla, sanoo valmentaja Kaisa Arrateig. Arrateigin mielestä Rockettesilla on mahdollisuus tehdä kaudestaan kaikkien aikojen upein. Muut saavat olla todella kovia haastaakseen joukkueen niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa. Rockettesin ohjelmat ovat syntyneet koreografi Reija Wäreen ja Arrateigin yhteistyönä. – Tänä vuonna on ollut vielä edelliskauttakin helpompi työstää ja yhdistää näkemyksiämme. Viime vuonna teimme vielä muutaman virheen luistelun näkökulmasta. Nyt tarvitsee vain harjoitella. HALLITSEVA SUOMEN mestari ja maailmanmestaruuden kertaalleen voittanut Team Unique avasi kauden jo lokakuussa Bostonissa, jossa se voitti selvästi USA:n ykkösjoukkueen Haydenettesin. Ensimmäisessä SM-valintakilpailussa se oli kakkonen ja toisessa valinnassa kolmonen. Kolmas tila toisessa valinnassa ei vie valmentaja Mirjami Penttisen yöunia. – Ihanaa, että tämä syksy on ohi. Unikit joutunevat etsimään taistelutahtoa loman kautta – hyviä etsintöjä teille, hän toteaa joukkueelleen. Mirjami Penttinen suhtautuu alkaneeseen kauteen levollisin mielin, sillä joukkueen suoritustaso on tasainen. Kauden tähtäin – MMkulta – on täysin selvä: Team Unique taistelee edustuspaikasta lyhytohjelman hulluttelevalla ”Ramalama”-tulkinnalla. Ohjelmassa on tietoisesti uskallettu tehdä asioita eri tavalla. Vapaaohjelman ”Inside of Us” teema kertoo tarinan, jota jokainen voi käydä päänsä sisällä vakavien asioiden äärellä. Ensin tulee tyhjyys, sitten tuska, kysymyksiä ja suru. Team Uniquen on tällä kaudella nähty uudistuneen. Valmentajan mielestä kehitys on jatkumoa viime vuoden tuomille opeille. Liike, tulkinta ja tekniikka menivät jo viime vuoden lyhyessä tanssivasti yhteen. Rockettesin vapaaohjelma ”Valkyria” on vahva puheenvuoro naisten asemasta. teksti Marita Kokko • kuvat Sari Niskanen 10 TAITOLUISTELU 6 • 2016


Taitoluistelu No6 | 2016
To see the actual publication please follow the link above