Page 15

Advokaatti | 2017 No2

ajassa ADVOK A AT T I / 2-2 017 15 Kylmäpäinen uimari Asianajaja Emma Niemistö, 33, harrastaa avantouintia, koska mikään ei hillitse stressiä paremmin kuin säännöllinen pulahdus hyiseen veteen. ”Kannattaa ensin ottaa tukalat löylyt, että tekee mie-li lähteä ulos vilvoittelemaan. Sitten kävellään sen enempää miettimättä laiturin nokkaan ja jatketaan portaat veteen. Näin kokeneemmat aikanaan opastivat, kun kokei-lin lajia parinkymmenen asteen paukkupakkasessa. Se on hyvä neuvo edelleen, sillä tässä touhussa ei hyödytä epäröidä turhia. Olen harrastanut avantouintia viitisen vuotta, ja veteen meno on jo helppoa. Kylmä ei tunnu pahalta ja elimistö käynnistää lämmityksen ennen kuin ehtii saunaan. Tulee todella euforinen fiilis, kun verenkierto suhisee korvissa ja ihoa kihelmöi. Käyn Taivallahdessa Helsingin kanoottiklubin talviuintiseurassa pari kertaa viikossa – yleensä iltasella ennen nukkumaanmenoa. Asun lähes naapurissa Töölössä, ja jäsenyys seurassa korvaa taloyhtiön saunavuo-ron. Vedessä käyn yleensä noin kolmesti ja teen pienen kierroksen rin-tauintivetoja. Saunon aina välissä. Päätän käynnin uintiin, jotta ihana jälkiolotila kestää kotiin asti. Kylmän veden aiheuttama shokki laskee stressiä. Esimerkiksi oi-keudenkäyntiä edeltävinä iltoina käyn avannossa nollaamassa pään. Se auttaa myös yöuniin: avannosta jää raukea olo, minkä seurauksena nukun tosi sikeästi. Siinäkin on perää, että ajatukset kirkastuvat avannossa. Näissä mai-semissa sinetöityi muun muassa päätökseni siirtyä osakkaaksi Meri-lammelle.” TEKSTI SUSANNA CYGNEL // KUVA EMMA NIEMISTÖ SUOMI 100 -VASTAANOTTO IBAN VUOSIKONGRESSIN YHTEYTEEN ASIANAJAJIEN KANSAINVÄLINEN liitto IBA (International Bar Association) järjestää vuosikongressinsa tänä vuonna Australian Sydneyssä 8.–13. lokakuuta. Muun muassa erin-omaiset verkostoitumismahdollisuudet keräävät tapahtu-maan vuosittain 5 000–6 000 asianajajaa ympäri maailman. – Päivisin on ammatillista ohjelmaa ja iltaisin eri toimis-tojen järjestämiä vastaanottoja. Niissä käydään tyypillisesti piipahtamassa, minkä jälkeen jatketaan seuraavalle vastaan-otolle tapaamaan uusia ihmisiä, asianajaja Pekka Jaatinen Castrén & Snellmanilta kertoo. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi suomalaiset asianajo-toimistot suunnittelevat tänä vuonna yhdistävänsä voiman-sa järjestääkseen yhteisen Suomi-teemaisen vastaanoton. – En muista, että koskaan ennen olisi mikään maa jär-jestänyt yhteistä vastaanottoa IBAn kongressissa, Jaatinen toteaa. Hän toimii Suomi-hankkeen puuhamiehenä. – Meidän ideamme kuitenkin on, että vastaanotto olisi kaikkien kongressiin osallistuvien suomalaisten ja heidän taustayhteisöjensä yhteinen. Tarkoituksena on järjestää kahden tai kolmen tunnin mit-tainen tilaisuus, jonne kaikki mukana olevat tahot saavat kutsua yhteistyökumppaneitaan. Tilaisuudessa maistellaan suomalaisia makuja ja kuullaan suomalaista musiikkia jon-kin suomalaisen taiteilijan esittämänä. – Viisi- tai kuusisataa ihmistä voi hyvinkin tulla käymään, Jaatinen tuumaa. Viime vuonna IBAn vuosikongressiin osallistui sata suo-malaista asianajajaa 21 eri toimistosta. – Kansainvälinen verkostoituminen on asianajajille tärkeää, jotta voimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Helpointa verkostoituminen on, jos osallistuu aktiivisesti IBAn eri toimielimiin. Toimintaan pääsee mukaan, kun vain avaa suunsa IBAssa ja ilmoittaa kiinnostuksestaan, Jaatinen kertoo. TEKSTI KATARIINA KRABBE H ENG Ä HDY S TAUKO OSASTOJEN VUOSIKOKOUKSET PIDETTY KAIKKI ASIANAJAJALIITON 12 paikallisosastoa pitivät jälleen vuosikokouksensa tammi-helmikuussa. Vuosikokouksissa valitaan muun muassa edustajat paikallisiin ja valtakun-nallisiin liiton luottamustehtäviin. Tänä vuonna osastojen puheenjohtajat vaihtuivat Hämeessä, Vaasassa ja Oulussa. Näissä osastoissa nuijanvarteen siirtyivät Tomi Kauppinen, Kari Autio ja Olli Siponen. Perinteeksi muodostuneella tavalla myös liiton johto vie-raili osastokokouksissa esittämässä ajankohtaiskatsauksen. Liiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola pitää vuosikokouksia tärkeinä aktiivisuuden mittareina. – Osallistumisinnokkuus vaihtelee osastoittain. Toisinaan minulta kysellään vinkkejä, miten väkeä saisi liikkeelle, Ruohola kertoo. – Tämän vuoden perusteella selittäviä tekijöitä on kol-me: Ensinnäkin joissakin osastoissa vuosikokous on vakiin-nuttanut erinomaisesti paikkansa mukavana vuotuisena kokoontumisena. Toisekseen osallistumisaktiivisuutta li-sää vieraileva puhuja ja hänen tuomansa substanssisisältö sääntömääräisten asioiden oheen. Kolmanneksi ei pidä vähätellä osallistujille tarjotun illallisen vetovoimaa, Ruo-hola hymyilee.


Advokaatti | 2017 No2
To see the actual publication please follow the link above