Page 13

Advokaatti 1 | 2017

ajassa ADVOK A AT T I / 1-2 017 13 HENGÄHDYSTAUKO Teräsnainen Asianajaja Salla Viitikko, 29, haaveilee triathlonin MM-kisoista Havaijilla. ”Osallistuin ensimmäiseen täyspitkään triathloniin viime elokuussa Kööpenhaminassa. Täydellä matkalla uidaan 3,8, pyöräillään 180 ja juostaan 42 kilometriä. Ennen kilpailua jännitin, että miten ylipäänsä suoriudun koko urakasta. Kilpailussa keskityin kuitenkin lajiin ja hetkeen kerrallaan. Maalissa oli aivan älytön fiilis: takana oli lähes kymmenen tunnin suoritus ja tunsin itseni edelleen hyvävoimaiseksi. Sitä oloa ei pysty millään sanoilla kuvailemaan. Kaksi vuotta sitten osallistuin ensimmäiseen triathlonkisaani Vantaan Kuusijärvellä ja innostuin heti lajista. Olen harrastanut urheilua aina, mutta noin kymmenen vuotta sitten aloin osallistua erilaisiin juoksutapahtumiin. Vuosina 2014 ja 2015 tutustuin maantiepyöräilyyn, kun pyöräilin Team Rynkeby -hyväntekeväisyysjoukkueessa Pariisiin. Kun sekä juoksu että pyöräily olivat tulleet tutuiksi, päätin opetella uimaan kunnolla. Niinpä liityin triathlonseuraan ja menin uintivalmennukseen. Saan monipuolisesta harrastuksestani energiaa, joka auttaa jaksamaan töissä. Ajatukset tuulettuvat. Juoksu- ja pyörälenkeillä tulee vaihdettua kuulumiset kavereiden kanssa. Myös tavoitteellisuus on tärkeää: ensi kesänä osallistun puolimatkan SM-kisoihin Joroisilla ja täyspitkään Hampurin Ironmaniin. Tavoitteeni on harjoitella noin kymmenen tuntia viikossa. Töissä menee arkena myöhään, joten treenaan eniten viikonloppuisin. Perjantaiiltaisin en siis voi riekkua myöhään juhlissa. Triathlonissa riittää aina haastetta. Vaikka ajattelen olevani ihan hyvä juoksemaan, se ei välttämättä tunnu enää niin sujuvalta uinti- ja pyöräilyosuuksien jälkeen. Kunnon pitää tässä lajissa tietysti olla kohdallaan, mutta kaikkein eniten kyse on henkisestä kantista.” TEKSTI SUSANNA CYGNEL // KUVA SALLA VIITIKON ARKISTOT TUOMAREILLE SIDONNAISUUS- JA SIVUTOIMIREKISTERI TUOMAREIDEN sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri on otettu käyttöön vuoden 2017 alusta. Rekisteriin merkitään tiedot tuomarin, tuomioistuimen asiantuntijajäsenen ja käräjäoikeuden lautamiehen sidonnaisuuksista sekä tuomarille ja tuomioistuimen esittelijälle myönnetyistä sivutoimiluvista ja sivutoimista saaduista tuloista. Rekisteriä ylläpitää Oikeusrekisterikeskus. Tuomari, tuomioistuimen asiantuntijajäsen ja lautamies ovat velvollisia ilmoittamaan sidonnaisuutensa rekisteriin. Sivutoimiluvan kirjaa sen myöntänyt tuomioistuin. PAKKOAVIOLIITTOJEN YLEISYYTTÄ SELVITETÄÄN HELSINGIN YLIOPISTON yhteydessä toimiva Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti selvittää oikeusministeriön pyynnöstä avioliittoon pakottamisen esiintymistä ja ilmituloa Suomessa. Pakkoavioliitolla tarkoitetaan yleensä avioliittoa, joka on solmittu vastoin jommankumman puolison suostumusta. Hankkeen tavoitteena on hankkia tietoa pakkoavioliitosta ilmiönä, minkä avulla voidaan edelleen varmistaa, että viranomaisyhteistyö ja rikosprosessiketju toimivat asianmukaisesti myös avioliittoon pakottamista koskevissa LAIN LUKU 42 % ALLE 18-VUOTIAISTA TYTÖISTÄ AVIOLIITOSSA LÄNSI- JA KESKI-AFRIKASSA asioissa. Selvityksessä arvioidaan, kuinka laaja ilmiö Suomessa asuvien henkilöiden avioliittoon pakottaminen on ja millaisia tapaukset ovat. Avioliittoon pakottaminen on Suomen rikoslain nojalla rangaistavaa ihmiskauppana, törkeänä ihmiskauppana tai pakottamisena. Teko on rangaistava riippumatta siitä, tapahtuuko pakottaminen Suomessa vai ulkomailla. Selvityksen arvioidaan valmistuvan viimeistään 30. syyskuuta 2017. RAJAT YLITTÄVÄ VELKOJEN PERINTÄ TEHOSTUU LAKI eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä tuli voimaan 18. tammikuuta. Lain taustalla on eurooppalaista tilivarojen turvaamismääräysmenettelyä koskeva EU-asetus, jonka soveltaminen alkoi tammikuussa. Uuden menettelyn tavoitteena on tehostaa rajat ylittävää velkojen perintää. Asetuksella parannetaan erityisesti velkojien asemaa rajat ylittävissä tilanteissa. Uusi laki sisältää asetusta täydentävät kansalliset säännökset. Asetuksen mukaan velkoja voi hankkia tuomioistuimelta tilivarojen turvaamismääräyksen, jolla estetään velallista siirtämästä tai nostamasta varoja EU:n alueella sijaitsevalta pankkitililtä. Triathlon päättyy maratoniin.


Advokaatti 1 | 2017
To see the actual publication please follow the link above