Page 9

P-H KiinteistöViesti | 2016 • No2

TALOYHTIÖIDEN KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ RUNKOJOHTOTYÖT Tonttijohto- maksuistamme myönnetään 30 % kun saneeraus tehdään runko- johtotyön yhteydessä. MARTTI LIPPONEN toimitusjohtaja Lahti Aqua Oy Vesihuoltoverkostojen UUSIMINEN KIIHTYY LAHDESSA alennus, Lähivuosina Lahdessa jou- tuu vesihuoltosaneerausten alle 2−3 asuinaluetta vuodes-sa, mikä tarkoittaa noin 4−6 miljoonan euron vuosi-inves-tointeja. Saneerauskohteet ovat Jalkarannan, Liipolan, Niemen, Soltin, Metsäpellon, Nikkilän, Kerinkallion ja Rii-helän alueella. Vesijohto- ja viemäriver-koston saneeraukseen liittyy kiinteästi katurakenteiden ja usein myös energiaverkkojen ja tietoliikennejärjestelmien uusimista. – Töiden yhteensovittami-nen niin, että kokonaisuus saa-taisiin koordinoidusti toteutet-tua, on iso haaste, sanoo Lahti Aquan toimitusjohtaja Martti Lipponen. Tästä hyvä esimerkki on Patomäen alueella käynnissä oleva vesihuoltoverkoston saneeraus. Töiden alku siirtyi siellä vuodella, vaikka Lahti Aqualla oli kaikki valmista ja yleisötilaisuudet melkein koolle kutsuttu, kun Lahden kaupungin teknisellä toimella ei ollut valmiutta käynnistää hanketta. – Kaupungin pitää pystyä suunnittelemaan ja rahoitta-maan katuinvestoinnit, koska muuten tätä ei voida tehdä. Esimerkiksi Patomäessä häviää katu kokonaan sieltä, missä meidän urakoitsijamme on töissä, Lipponen sanoo. Vesihuoltoverkoston saneeraukset jopa kolminkertaistuvat Lahdessa lähivuosina, kun kaupungin kasvu-vuosina, 1960- ja 1970-luvuilla ra-kennetut verkostot tulevat käyttöi-känsä loppuun. Lahti Aquan toimitusjohtaja Martti Lipponen, mitkä ovat sanee-rattavan runkoputken piirissä ole-vien kiinteistönomistajien velvoit-teet? – Lahdessa kiinteistönomista-ja omistaa ja vastaa tonttijohdosta runkojohdolta rakennuksen sisälle asti. Runkojohtotöiden yhteydessä Lahti Aqua kuitenkin saneeraa run-kojohdolta tontin rajalle ulottuvat tonttijohdot. Tontilla olevien johto-jen uusiminen kuuluu kiinteistön-omistajalle. – Emme voi pakottaa kiinteis-tönomistajia töihin omilla tonteil-laan. Toivomme silti, että he uusisi-vat oman osuutensa tonttijohdois-ta, jotka ovat tavallisesti samani-käisiä kuin runkojohto. Työn teke-minen on edullisinta runkojohto-töiden yhteydessä, ja koko verkos-to saadaan kerralla kuntoon raken-nukselle saakka, mikä nostaa myös kiinteistön arvoa. Miten kannustatte kiinteistön-omistajia liittymäputkien uusimi-seen? – Tonttijohtomaksuistamme saa 30 prosentin alennuksen silloin, kun saneeraus tehdään runkojohto-työn yhteydessä. Voiko hulevesiviemäröinnistä kieltäytyä? – Ei voi. Kiinteistön on liityttävä hulevesiviemäriin, jos sellainen ra-kennetaan asuinalueelle. Liittymi-nen on tehtävä kolmen vuoden ku-luessa hulevesiverkoston valmis-tumispäivästä lukien. Perimme 1,5-kertaisen jätevesimaksun, jos kiinteistö johtaa hulevesiä jäteve-siviemäriin ilman lupaamme. Hu-levedet voi myös imeyttää tontin alueella, mikäli maaperä sen sallii. Lahti Aquan asiakaspalvelupäällik-kö Soile Toivonen, missä vaihees-sa kiinteistöomistajat saavat tiedon alueellaan tehtävistä runkojohto-töistä? – Seuraavan vuoden saneeraus-kohteet varmistuvat joulukuus-sa hyväksyttävässä budjetissamme. Ensi vuoden kohteista lähetämme tiedon kiinteistönomistajille vuo-den kolmen ensimmäisen kuukau-den aikana. Sitä ennen hankkei-ta on kuitenkin valmisteltu jo aina-kin vuoden päivät ja oltu yhteydes-sä asiakkaisiin ja selvitetty heidän liittymissopimuksiaan. Voisiko ilmoituksia aikaistaa, jot-ta taloyhtiöt voisivat budjetoida sa-neeraustyöt talousarvioonsa, jotka laaditaan pääsääntöisesti vuoden-vaihteen jälkeen? – Olemme tietoisia ongelmasta ja kehitämme parhaillaan uusia pal-velumuotoja asiakkaille vesihuolto-saneerausten ennakointiin. Taloyh-tiöiden kannattaa ajoittaa putkire-monttinsa runkojohtotöiden yhte-yteen, koska silloin myös tonttijoh-dot saa helpoiten uusittua. Taloyhtiöiden kannattaa hyödyntää runko-johtotyöt uusimalla samalla omalla tontillaan olevat vesi- ja viemärijohdot, jotka ovat usein samanikäisiä kuin runkojohdot. tekst i PIRJO KUPILA kuva LAHTI AQUA OY Iso infra-urakka PÄIJÄT-HÄMEEN KI INTEISTÖVIESTI 9


P-H KiinteistöViesti | 2016 • No2
To see the actual publication please follow the link above