Page 9

MOODI | 2017 / No2

2/2017 Moodi 9 matisoitujen tietokoneohjattujen kromatografialaitteistojen tuloon myös kliiniseen laboratoriolääketieteeseen. Sain ensimmäisen mikroprosessoriohjatun kaasukromatografin käyttööni vuonna 1976. Sillä tehtiin pääasiassa lääkeaineanalytiikkaa, ja siinä oli myös automaattinen näytteenvaihtaja. Analyyttinen kapasiteetti lisääntyi merkittävästi, mutta laitteen tulostimelta oli ”piikit” vielä kirjattava käsin ja vertailtava niitä standardeihin. Myöhemmin 1980-luvun alussa Veripalvelussa otimme käyttöön plasmatuotteiden laadunvalvonnassa vastaavan nestekromatografin – jopa preparatiivisen nestekromatografin. Seuraavan vuosikymmenen aikana laitteet kehittyivät huimaa vauhtia, ja ne tulivat yhä automaattisemmiksi. HUSLABin ja sen edeltäjäorganisaatioiden kromatografit keskitettiin lopulta samaan laboratorioon, eräänlaiseen osaamiskeskukseen. Sinne sijoitettiin myös uudet LC-massaspektrometrit. Kliinisen kemian laboratoriotutkimusten sarjatuotannon automaatio alkoi Suomessa 1960-luvun puolessa välissä. Kun kesällä 1966 menin taas tuttuun Marian sairaalan laboratorioon kesäsijaiseksi, kolmannen kerroksen huoneessa odotti lukuisia pahvilaatikoita ja matala, noin 3 m x 3 m pöytä. Tehtäväkseni oli annettu kasata, käynnistää ja ohjeistaa nelikanavainen Auto-Analyzer. Maahantuoja oli Instrumentarium, jonka perehtyneisyys laitteeseen ei vielä ollut kovin syvällistä. Laitekokonaisuus käsitti näytteensyöttöjärjestelmän, letkupumput, ”dialyysiyksikön” ja analysaattorit eli liekkifotometrin ja kaksi kolorimetria. Sillä tuli analysoida potilaiden Na, K, krea ja prot. Kesän aikana sain laitteiston käyttökuntoon ja perehdytin sen käyttöön muutaman hoitajan. Myöhemmin näitä laitteistoja oli ympäri Suomea monissa eri laboratorioissa mitä erilaisimpina versioina. Ne toimivat pitkälle 1980-luvulle saakka, jolloin vielä suuremmat analysaattorit ottivat niiden paikan. Hematologiassa solut laskettiin 1960–70-luvulla pääsääntöisesti mikroskopoimalla. Toisen maailmansodan lopussa Japaniin pudotetut ydinpommit olivat aiheuttaneet laajat verenkuvien seurantaohjelmat, joiden avuksi kehitettiin Coulterin periaatteella toimivia verisolujen laskentalaitteita. Niiden yleistyessä solulaskennan kapasiteetti kasvoi ja laitteita automatisoitiin. Trombosyyttien laskenta tapahtui kuitenkin vielä pitkään mikroskopoimalla, kunnes laitteet pystyivät analysoimaan koko partikkelikirjon verinäytteistä. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin HUSLABin patologian akkreditointiin valmistautuessamme näin, miten yksittäiset patologitkin haluavat saman värjäyksen, mutta erilaisilla sävyillä. Hematoksyliini-eosiini värjäyksissä pääsimme sentään jonkinlaiseen standardisointiin. Siirryttyäni vuonna 1979 SPR Veripalveluun noin kymmeneksi vuodeksi ja lopulta osastonjohtajaksi, pääsin tutustumaan todella suuren kapasiteetin hematologian automaatiolaitteisiin. Tuona aikana verenluovutuksia tehtiin noin 330 000 vuosittain, ja kaikista luovutetuista pusseista analysoitiin tärkeimmät verensiirtoon vaikuttavat suureet. Post-analyyttinen vaihe Kliinisessä kemiassa siirryttiin Suomessa jo 1970-luvun alussa SI-järjestelmään tulosten raportoinnissa. Kaikkia tuloksia ei tosin saatu mukaan, sillä esimerkiksi proteiinien molekyylipainot olivat usein vaikeita sovittaa järjestelmään. Myös fysiologisten mittausten tulosten raportointi SI-järjestelmän mukaisina osoittautui vaikeaksi – ilmoitetaanhan esim. verenpaineet edelleen mmHg:na. HYKSin laboratorion laatupäällikkönä suurimpia haasteitani oli heti alussa saada laboratorioon jäljitettävät SI-perussuureet ja johdannaiset. Oli hämmästyttävää havaita, ettei Suomesta löytynyt kaikille suureille kansainvälisesti jäljitettävää referenssiä. Mittatekniikan keskuksen (MIKES) perustaminen olikin merkittävä edistysaskel myös SI-järjestelmän implementoinnin kannalta laboratorioissa. Laboratoriolääketieteessä keskusteltiin aikoinaan paljon siitä, montako kertaa sama näyte tulisi mitata, jotta lopputuloksen epävarmuus vähenisi. Näyte mitattiin usein kaksi, jopa kolme kertaa, joista laskettiin keskiarvo tai pudotettiin eniten poikkeava tulos pois. Nykyaikainen laboratorioautomaatio on tehnyt toistomittaukset jokaisesta näytteestä tarpeettomiksi, sillä prosessin kokonaishallintaan kuuluvat automaattisesti määrävälein sarjoissa olevat kontrollit ja niiden trendianalyysit. Laitteiden säännöllinen vakiointi ja kalibrointi, jäljitettävyyden hallinta ja vielä laboratorioiden välinen kontrollinäytteen analysointi määräajoin ovat johtaneet hämmästyttävän pieniin tulosten kokonaisepävarmuuksiin suurissa saman organisaation yksiköissä toimivissa laboratorioissa. Epilogi Vuonna 1993 olin yliopistourallani tutkimusryhmäni kanssa Rovaniemen Rajavartioston esikunnassa. Teimme tutkimusta Lapin rajamiesten kolesterolilääkityksen vaikutuksista lihasten ubikinonipitoisuuksiin. Esikunnassa oli myös taukotilat, jossa pelasimme biljardia, kun kännykkäni soi. HYKSin laboratorion johtaja soitti ja ehdotti, että tulisin laittamaan laboratorion akkreditointikuntoon. Pyysin vastausaikaa yön yli, kuten pohjolassa on tapana. Aamulla soitin ja kerroin suostuvani tehtävään. Parin viikon kuluttua soitosta istuin Meilahden sairaalan laboratorion nurkassa työpöytäni ääressä. Oli kulunut lähes kaksikymmentä vuotta siitä, kun olin ollut siellä viimeksi töissä. Sieltä siirryin Lastenklinikan laboratorioon, sitten Korvaklinikan laboratorioon ja edelleen Naistenklinikan laboratorioon. Aloittaessani laatupäällikön reviirini kattoi silloisen HYKSin laboratoriot eli Meilahden, Sädehoitoklinikan, Lastenklinikan, Korvaklinikan, Naistenklinikan, Töölön sairaalan ja Kirurgisen sairaalan. Myöhemmin myös Helsingin kaupungin sairaaloiden ja terveysasemien laboratoriot siirrettiin HYKSin laboratorioon, samoin Helsingin Yliopiston Haartmaninkatu 3:n laboratoriot. Työmaani laajeni uusilla, ennestään minulle tutuilla laboratorioilla: Marian sairaala, Laakson sairaala, Malmin sairaala, Kivelän sairaala, Kätilöopiston sairaala ja Koskelan sairaala. Yliopistolta siirtyivät patologian ja kliinisen mikrobiologian laboratoriot myös samaan organisaatioon. Vuoden 2000 alussa muodostettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ja syntyi HUS-laboratorio. Silloin mukaan tulivat Jorvin sairaalan, Peijaksen sairaalan, Hyvinkään sairaalan, Lohjan sairaalan, Porvoon sairaalan ja Tammisaaren sairaalan laboratoriot sekä HUSin alueen terveysasemien laboratoriot. Kaikki laboratoriolääketieteen erikoisalat, mukaan lukien kliininen fysiologia, kliininen neurofysiologia ja isotooppilääketiede yhdistyivät HUSLABiin. Työntekijöitä näissä näytetutkimuksia ja potilastutkimuksia tekevissä laboratorioissa oli lopulta yhteensä noin 1500. Ensimmäinen akkreditointi saatiin maaliskuussa 1996, jolloin kliinisen kemian vastuualue akkreditoitiin lähinnä automaateilla tehtäviä tutkimuksia sisältävällä tutkimusvalikoimalla. 2000-luvulla akkreditoitiin kliinisen mikrobiologian, perinnöllisyyslääketieteen, patologian, kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen sekä lopuksi kliinisen neurofysiologian vastuualueet. Vuonna 2010 HUSLAB oli Euroopan suurin kaikki laboratoriolääketieteen erikoisalat kattava akkreditoitu laboratorio standardien EN ISO/IEC 17025 ja EN ISO 15189 -mukaan. Myös laboratorioiden näytteenotot kuuluivat pätevyysalueeseen. Koko operaatio kesti yhteensä noin kuusitoista vuotta. HUSLABin potilastutkimukset siirrettiin pian ensimmäisten potilastutkimusten akkreditointien jälkeen HUS-Kuvantamiseen omiksi yksiköikseen. Pian tämän jälkeen siirryin HUS-Kuvantamiseen mentoroimaan ja tutoroimaan toimintajärjestelmän rakentamista ja sen laajentamista muille alueille. Jäin sieltä eläkkeelle huhtikuussa 2013 toimittuani lähes tasan 20 vuotta laatupäällikön tehtävissä eri puolilla HUSia. Olin myös koko HUSin ensimmäinen osa-aikainen laatupäällikkö yli kymmenen vuoden ajan. Minulle kuuluivat mm. laatuneuvoston puheenjohtajuus, potilaspalaute-järjestelmät ja niiden kehittäminen sekä HAIPRO-järjestelmän implementointi HUS-alueella. Olen kiitollinen siitä, että sain nähdä laboratoriolääketieteen valtavan muutoksen vuosikymmenten aikana. Sain tutustua satoihin hienoihin alansa osaaviin ja sitä kehittäviin ihmisiin. Yhdessä kehittämämme toimintajärjestelmäratkaisut voimaannuttivat yksityiset työntekijät ja tiimit kehittämään omaa työtään. Se kelpaisi yhä esimerkiksi lukuisille työpaikoille. 


MOODI | 2017 / No2
To see the actual publication please follow the link above