Page 45

Moodi No 5 | 2016

Viestinnän juuret lähtevät LAADUSTA 5/2016 Moodi 45 LABQUALITY NYT Sari Krappen mielestä mikään työ ei ole motivoivampaa kuin laadukas terveysviestintä. Labqualityn uusi viestintäpäällikkö Sari Krappe on pitkän linjan terveysviestijä, vaikka työuran alku näytti aivan muuta. Ennen sote-sektorin kutsuhuutoa Krappe oli ollut työskennellyt useiden vuosien ajan kulttuurin ja koulutuksen parissa, aluksi Sibelius-Akatemiassa. - Aloitin sekä pianonsoiton että kirjoitusharrastuksen jo ennen kouluikää. Nämä kaksi harrastusta veivät mukanaan aina yliopisto opintojen loppuvaiheeseen asti, jolloin minulle tarjoutui mahdollisuus ryhtyä vetämään Sibelius-Akatemian avointa yliopistoa. Se tuntui hienolta, koska siinä sain yhdistää itselleni kolme hyvin läheistä asiaa – koulutuksen, musiikin ja kirjoittamisen. Sari Krappe siirtyi suunnittelijasta ammattiviestijäksi juuri ennen vuosituhannen vaihdetta saatuaan Radion sinfoniaorkesterin tiedottajan äitiyslomasijaisuuden. - Yleisradio oli hieno mutta myös vaativa koulu. Ensimmäinen tiedotusprojektini oli suora TV-lähetys RSO:n 70-vuotisjuhlakonsertista Tampere-talosta. En ollut koskaan ennen sitä osallistunut mihinkään TV-taltiointiin saati lähettänyt sellaisesta lehdistötiedotteita. Opin nopeasti, ettei käsiohjelmissa tule olla pilkkuvirheitä, eikä juhlissa kuohuviiniä kaatava käsi saa vapista. Tekstien pilkut ja pisteet alkoivat mennä Sarin tiedostoissa lopullisesti kohdilleen, kun hän siirtyi Suomen tietokirjailijat ry:n tiedottajaksi. Jäsenistö oli tottunut vaatimaan hiottuja ja monipuolisia hengentuotteita niin itseltään kuin yhdistyksen tiedottajalta erilaisten tiedotteiden, verkkosivutekstien ja jäsenlehtiuutisten muodossa. Yhdistyksen palveluksessa Sari pääsi myös Helsingin ja Turun Kirjamessujen ohjelmatoimikuntiin suunnittelemaan mm. Helsingin ensimmäisiä kirjamessuja suurten kulttuuripersoonien kuten Anja Snellmannin kanssa. Terveysviestintään Krappe siirtyi vuonna 2009. Lopullisesti toimiala nielaisi mukaansa, kun hän aloitti työt tiedottaja-toimittajana Suomen Hammaslääkäriseura Apolloniassa. Vaihe jäi kuitenkin melko lyhyeksi Sarin siirryttyä runsaan vuoden jälkeen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön viestintäpäälliköksi. Moderni viestintä on visuaalista, kohdennettua ja vuorovaikutteista Seitsemän YTHS-vuoden aikana Sari Krappe oppi, mitä tämän päivän yliopisto-opiskelijat – huomisen akateemiset työntekijät ja terveyspalveluiden kuluttajat – haluavat terveydenhuollon viestinnältä. Enää ei riitä yksisuuntainen tiedotus taikka yksipuolinen verkkouutisointi. Enää eivät myöskään yritysten verkkosivut ole staattisia tekstejä sen toiminnasta mahdollisesti kiinnostuneille, vaan sivustoilta vaaditaan hyvää palvelumuotoilua, visuaalisuutta, ja kullekin asiakasryhmälle tarvitaan omat, aktiiviset ja vuorovaikutteiset kokonaisuudet, joita voi jakaa, peukuttaa, tilata ja ennen kaikkea kehittää mobiilin ehdoilla. Entä mihin terveysviestintä on menossa? Voiko tämä hurja digiedistys vielä kiihtyä? - Terveysviestinnän suunta on nopeasti, online 24/7, etänä, diginä, visuaalisesti, luotettavasti, mobiililla, jonottamatta, tietoturvallisesti, tasa-arvoisesti, ekologisesti, keskustellen ja jakaen sekä omaa terveyttä seuraten ja edistäen, Krappe tiivistää. - Lähitulevaisuudessa suunta on vielä virtuaalimaailmassa, videoina ja tarinallisesti. Kun nopeus ja elämyksellisyys korostuvat, voi Krappen mielestä seurauksena olla terveydenhuollon ydintoiminnan heikentyminen ja laadun merkityksen osittainen unohtaminen. Sen vuoksi Sari on iloinen päästyään töihin laatutalo Labqualityyn, joka on jo nyt antanut lisää viestintätermejä: ”laadukkaasti, asiakaslähtöisesti ja ennakkoluulottomasti kohti entistä parempaa potilasturvallisuutta”. - Labquality on ihan mahtava yritys. Nälkä yrityksemme digitaalisen viestinnän kehittämiseen sekä sen innovatiivisesta ja laadukkaasta toiminnasta kertomiseen on kova, uusi viestintäpäällikkö hehkuttaa Sari Krappen tavoite on, että Labquality näkyy ja kuuluu terveydenhuollon palveluissa, mediassa sekä verkossa aina, kun läsnä on laatu ja potilasturvallisuus. - Laadukas terveysviestintä lähtee sydämestä – ja Labqualityn sydän on suuri.  Fakta: SARI KRAPPE Ura: Sibelius-Akatemian koulutussuunnittelija sekä välissä RSO:n tiedottaja vuosina 1994–2001, Suomen tietokirjailijat ry:n tiedottaja 2001-2007, Suomen hammaslääkäriseura Apollonian tiedottaja-toimittaja 2007-2009, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön viestintäpäällikkö 2009-2016, Labqualityn viestintäpäällikkö 5 / 2016 -. Koulutus ja perhe: valtiotieteiden maisteri 1994, viestintäpäällikön erikoistutkinto (VPK) 2010. Perheessä on aviomies, kaksi teini-ikäistä poikaa ja tyttökoira. Motto: Jos seuraat sydäntä, et voi koskaan mennä vikaan. Lähitulevaisuudessa suunta on vielä virtuaalimaailmassa, videoina ja tarinallisesti. KUVA: SAMULI KNUUTILA


Moodi No 5 | 2016
To see the actual publication please follow the link above