VESA LAITINEN — Valtimoverenkierron häiriöt ovat iäkkäiden ihmisten vaiva, ja potilaat ovat usein monisairaita, Sorjo Mätzke sanoo. 1/2013 Moodi 31 renkierron uudelleen ilmaantuminen mansetin distaalipuolella mitattavassa raajassa. Verenkierron ilmaantumisen mittaamiseen voidaan käyttää valopletysmografia-anturia, laser-doppler-anturia ja doppler-anturia. Myös oskillometristä menetelmää käyttäviä laitteistoja on tullut markkinoille. Mittauksia voidaan suorittaa levossa ja rasituksen jälkeisinä mittauksina. Doppler-anturin etuna on sen huokea hinta ja hyvä saatavuus. Käytännössä jokaisessa terveyskeskuksessa on doppler-anturi käytettävissä. Doppler-anturi on kuitenkin altis mittaajakohtaisille virheille. Lisäksi doppler-anturilla voidaan mitata vain nilkkatason paineita. Sitä pienempiä suonia ei tavallisella doppler-anturilla voi mitata. Helpommin standardoitavissa ovatkin fotopletysmografia- ja laser-doppler-mittarilla tehtävät mittaukset. Näiden laitteiden haittapuolena on kuitenkin hinta. Yleensä laitteet ovat hintavia sairaalatason laitteistoja, joiden mittaustarkkuus ei riipu niin selvästi mittaajasta. Markkinoille on nyt uutena tullut tavallisista verenpainemittareista tuttua oskillometrista tekniikkaa käyttäviä alaraajapaineiden mittalaitteita, jotka soveltuvat erityisesti perustason nilkkapainemittauksiin. Mittaustarkkuus ei ole edellisten luokkaa, mutta puoliautomaattisten laitteiden käytettävyys ei riipu kovinkaan paljon mittaajan kokemuksesta, ja laitteet soveltuvat hyvin seulontatarkoituksiin. Kaikissa mittaustekniikoissa olennaista on potilaan kyky olla paikallaan mittauksen aikana. Liikkeestä voi seurata artefaktoja, jotka saattavat vääristää mittaustuloksia. Mittauksia tehtäessä on lisäksi olennaista hallita oma mittauslaitteisto, ja ymmärtää sen mahdolliset virhelähteet. Tärkein ja hankalin mittavirhettä aiheuttava tekijä on erityisesti sokeritaudin yhteydessä esiintyvä valtimon seinämän keskikerroksen kalkkeutuminen (=mediaskleroosi), joka ei välttämättä ahtauta itse suonta, mutta vääristää mittaustuloksia. Mediaskleroosia havaitaan yleisimmin keskisuurissa suonissa, ja sitä voi esiintyä paitsi nilkkatasolla, myös joskus olkavarsitasolla. Se ei välttämättä esiinny lineaarisesti, vaan voi olla myös paikallista. Normaalisti nilkkatason paineet ovat samaa luokkaa kuin olkavarresta mitatut paineet, aivan terveellä jopa aavistuksen verran korkeammat. Mediaskleroosi voi kuitenkin nostaa mitattuja paineita todellista suuremmiksi, jolloin puhutaan pseudohypertensiosta. Ylisuuret painearvot onkin kohtuullisen helppo tulkita virheellisiksi. Mikäli painearvot ovat järkevällä tasolla, on mahdollista pseudohypertensiota kuitenkin vaikea havaita, jos käytettävissä ei ole muita mittausmenetelmiä kuin nilkkapainemittaukset. Siksi ainakin sairaalatasolla on hyvä varmistaa tulos sekä pulssivolyymikäyrien että varvaspaineiden avulla. Pseudohypertension mahdollisuus on hyvä pitää mielessä erityisesti diabeetikoilla, munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla ja pitkään glukokortikoideja saaneilla, jos potilaan painemittausarvot eivät vastaa kliinistä kuvaa tai käyttäyvät hyvin oudosti. Tämä on hyvä muistaa myös olkavarsipaineita mitattaessa. MIKÄLI RASITUKSESSA esiintyvien alaraajakipujen (=klaudikaatio) mahdollista valtimoverenkierrollista syytä on tarve selvittää, ei pelkkä lepomittaus välttämättä riitä, vaan tarvitaan kuormituskoe, jossa tehdään ensin lepomittaukset. Sen jälkeen potilasta kävelytetään määrätyn rasituksen verran, ja painearvot mitataan uudestaan heti rasituksen jälkeen. Mikäli taustalla on merkittävä alaraajojen valtimonkovettumatauti, aiheuttaa lihasten lisääntynyt hapen ja verenkierron tarve yhdessä puuttuvan verenkierron lisäyksen kanssa iskeemisen suonten laajenemisen. Tällöin alaraajapaineet laskevat lähtötasoon verrattuna merkittävästi. Pientä hetkellistä paineen laskua voi esiintyä terveemmälläkin henkilöllä, mutta yli 20 %:in paineen laskua, joka kestää kolmen minuutin ajan rasituksen loppumisesta, pidetään merkittävän suonisairauden merkkinä. Rasituksessa esiintyvän klaudikaatio-oireen taustalla olevaa suonisairautta ei usein tarvitse hoitaa operatiivisin keinoin. Vain pienellä osalla tauti etenee kriittiseksi hapenpuutteeksi. Valtaosalla tilanne stabiloituu, ja hoito koostuukin riskitekijöiden hoidosta ja erityisesti tupakoinnin lopettamisesta. Potilailla, joilla tauti on edennyt kriittisen alaraajaiskemian tasolle, voi kirugisen hoidon tarve olla sen sijaan varsin kiireellinenkin. 2/2016 73
Moodi No2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above