Page 4

Metsäteollisuus | Työhyvinvointia

Ihmisten johtaminen on yksi esimiehen tärkeimpiä tehtäviä. Miten johtaa ihmisiä heidän omista lähtökohdistaan niin, että yrityksen tavoitteet ja tulokset voidaan saavuttaa? Stora Enso panostaa tähän esimiesvalmennuksissaan. 4 Esimiesvalmennuksen järjestäminen nousi Stora Ensossa esiin, kun henkilöstökyselyn tulokset osoittivat johtamisen tärkeäksi kehityskohteeksi. Valmennus viedään läpi hyvin tiiviillä aikataululla. Noin puolessatoista vuodessa ovat kaikki yhtiön noin 700 esimiestä Suomessa saaneet valmennuksen. ”Esimiesvalmennuksemme tavoitteena on varmistaa, että yhtiön arvot ja johtamisen teemat näkyvät jokapäiväisessä esimiestyössä, jokaisen esimiehen kohdalla. Samalla haluamme tukea esimiehiä heidän vaativassa tehtävässään”, sanoo henkilöstönkehityspäällikkö Sari Pöllänen. Kolmipäiväisessä valmennuksessa annetaan eväitä niin itsensä kuin muidenkin johtamiseen ja korostetaan valmentavaa johtamistapaa. Muita keskeisiä koulutusaiheita ovat suorituksen johtaminen ja rakentava palautteen anto sekä tiimin johtaminen ja kehittäminen. ”Esimiehet joutuvat myös arvioimaan omaa johtamistaan ja laatimaan oman kehittymissuunnitelmansa. Kaikki uudet esimiehet koulutetaan lisäksi työlainsäädäntöön liittyviin asioihin ja toimimaan Stora Enson henkilöstökäytäntöjen mukaisesti”, kertoo Sari. Monipuolinen valmennuskokonaisuus Valmennuskokonaisuus koostuu monesta eri osiosta. ”Ennen valmennusta ja valmennuksen jälkeen osallistujat käyvät kehityskeskustelun oman esimiehensä kanssa. Valmennusmoduulien välillä he tekevät puolestaan tehtäviä, jotka edistävät niin asenteen, tyylin kuin johtamiskulttuurinkin kehittymistä. Valmennuksen jälkeen on opit saatava käytäntöön eli osallistujan on pohdittava, mitä ne tarkoittavat hänen jokapäiväisessä työssään ihmisten johtajana”, selvittää Sari koulutuksen kulkua. Sarin mukaan Stora Ensossa lähdetään siitä, että oppimisesta 70 prosenttia opitaan työssä, 10 prosenttia koulutuksessa ja 20 prosenttia valmennuksen ja palautteen kautta. Esimiesvalmennuksen vaikuttavuutta seurataan muun muassa vuosittaisella henkilöstötutkimuksella sekä kehityskeskusteluiden, tavoitteen asetannan, läsnäoloprosenttien ja työhyvinvointi-indeksien kautta. Entistä parempaa ihmisten johtamista


Metsäteollisuus | Työhyvinvointia
To see the actual publication please follow the link above