Page 30

Metsäteollisuus | Työhyvinvointia

”Osa-aikatyö on hyvä vaihtoehto, jos ihmisellä on jonkin verran työkykyä jäljellä. Palautuminen ja sairaudesta parantuminen tapahtuvat nopeammin osa-aikatyötä tekemällä kuin että olisi kokonaan pois töistä.” Professori Mikko Härmä, Työterveyslaitos 30 Osa-aikatyöstä portti työelämään Pirjo Eerikäinen oli työskennellyt 30 vuotta Metsä Boardin Simpeleen kartonkitehtaalla kun hän sairastui vakavasti. Nyt hän on palannut kuntoutuksen jälkeen tehtaalle osa-aikatyöhön. Osa-aikatyö on ollut Pirjo Eerikäiselle portti takaisin työelämään. Jouduttuaan olemaan yli vuoden pois töistä, Pirjo pääsi harjoittelemaan työssä oloa ja työntekoa osa-aikaisesti. ”On hyvä, että aloitetaan mahdollisimman rauhallisesti, eikä lähdetä heti yrittämään 8-tuntista työpäivää. Tein ennen salimiehenä kolmivuorotyötä, mutta se ei sovi minulle enää. Nyt teen 20-tuntista työviikkoa näytevarastossa, jossa pakkaamme ja postitamme eri kokoisia kartonkinäytteitä asiakkaille”, kertoo Pirjo. Työkokeilu toimii hyvin Pirjo ei ole 100-prosenttisesti työkykyinen, mutta hän kykenee kuitenkin työntekoon, kun vaan työ on hänen työkyvylleen sopiva. ”Kävimme keskustelun Pirjon ja työterveyslääkärin kanssa siitä, mitä työtä hän voisi tehdä. Totesimme, että sen pitää olla kevyempää päivätyötä ja näytevarastossa oli sopivasti tarve lisähenkilölle. Myös vakuutusyhtiö on mukana tukemassa työkokeilua”, sanoo henkilöstöpäällikkö Vesa Vaittinen. Pirjolle on myönnetty osakuntoutustuki noin vuodeksi, jona aikana hänen työssä jaksamistaan ja selviytymistään seurataan. ”Olen oikein tyytyväinen kokeiluun. Lyhyt työpäivä riittää minulle nyt mainiosti. Työnvaihdoskaan ei ole ollut mikään ongelma. Ensi syksynä sitten näemme, antaako työkyky periksi johonkin muuhunkin. Tärkeää on, että tuntee omat rajansa”, sanoo Pirjo.


Metsäteollisuus | Työhyvinvointia
To see the actual publication please follow the link above