Page 8

LEHTO | Putkiremontti

Lehto-konserni KORJAUSRAKENTAMISEN HALUTUIN KUMPPANI Lehto on Suomen suurimpia rakennus- ja kiinteistöalan konserneja – vahva kasvumme ja kehityksemme on alan nopeinta. Olemme uudistaneet rakentamisen ja remontoinnin vanhoja, hitaita ja kalliita toimintatapoja sekä tuoneet suunnitteluun ja toteuttamiseen lisää tehokkuutta uusilla, sarjatuotantoon soveltuvilla innovatiivisilla ratkaisuilla. KORJAUSRAKENTAMINEN ASUNNOT TOIMITILAT HYVINVOINTITILAT KONSERNIN NELJÄÄ PALVELUALUETTA yhdistää valtakunnallisen suursuosion saavuttanut Lehdon talousohjattu rakentaminen. Konserniin kuuluu kempeleläisen Lehto Group -emoyhtiön lisäksi yhdeksän tytäryhtiötä. Työllistämme yhteensä n. 650 henkilöä ja liikevaihtomme vuonna 2015 oli 276 miljoonaa euroa. • Toimistot • Tehtaat Oulu KEMPELE Oulainen Jyväskylä Humppila Turku Vantaa Kajaani Tampere Kuopio KUNNIA-ASIAMME on asiakaslähtöinen ja kokonaisvastuullinen toimintatapamme. Toimimme yhden sopimuksen periaatteella, sovitussa aikataulussa ja kiinteään hintaan. Olemme rakentamisen halutuin kumppani ja tuotamme asiakkaillemme merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä. Sarjavoittaja 2013 Tuotanto UUTTA! Huipputuote ja mahtavat edut! NOUSUELEMENTIN EDUT PUTKIREMONTISSA OVAT YLIVERTAISET: Lehdon kehittämät nousuelementit nopeuttavat putkiremontin läpimenoa ja tuovat selvää säästöä kokonaiskustannuksiin! Tyylikkäät nousuelementit valmistetaan Oulun tehtaallamme tarkasti valvotuissa olosuhteissa, aina asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Moderni ja siivousta helpottava seinä-wc sisältyy nousuelementin hintaan. Innovatiiviselle nousuelementille on haettu patentti- ja hyödyllisyysmallisuojaa. 8


LEHTO | Putkiremontti
To see the actual publication please follow the link above