Page 8

Keilaaja 1 / 2016

Keilailu on loistava kuntoilulaji seniori-iässä Maajoukkueissa aikanaan pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt Jaana Puhakka on opiskelunsa puitteissa tehnyt tutkimuksen keilailun soveltuvuudesta terveys- liikuntalajina seniori- ja veteraaniikäisille. Kaikki tulokset osoittavat keilailun olevan erittäin hyvä kunto-liikuntalaji. TEKSTI:H SEIJA LANKINEN, KUVAT: JAANA PUHAKKA aaga Helian ammattikorkeakoulussa 8 | KEILAAJA opiskeleva Jaana Puhakka valitsi keilailun tutkimuksensa kohteeksi, koska häntä kiinnosti, miten keilailua voitaisiin tehdä tunnetuksi kuntolajina. Jaanan aviomies Jari Ratia toimii yrittäjänä Tapiolan keilahallissa. – Olimme tarkastelleet veteraanitoimintaa hallilla. Innostuneita vanhempia ihmisiä, jotka käyvät kerran viikossa keilaamassa, on meilläkin todella paljon. Halusimme lähteä kehittämään keilailua yhdeksi liikuntamuodoksi myös sellaisille iäkkäämmille ihmisille, jotka muuten eivät juuri liikuntaa harrasta, Jaana kertoo. – Olemassa on paljon tutkimustietoa ikäihmisten liikuntatottumuksista ja kaikki liikunta on hyväksi. Keilailussa tasapaino on merkittävä elementti, koordinaatio paranee ja onhan keilailu myös liikkuvuutta lisäävää. Se vaatii ja ylläpitää kuntoa yhtä paljon kuin kävely. Ja ennen kaikkea keilailu on virikkeellistä ja aivotoimintaa ylläpitävää. Tärkeimpänä on etenkin iäkkäämmille ihmisille vielä lajin sosiaalinen puoli, Jaana luettelee lajimme plussia. Tutkimukseen liittyen Jaana Puhakka, Tapiolan keilahalli ja Espoon kaupungin liikuntatoimi toteuttivat keilailutapahtuman seniori- ja Espoossa järjestetty lajitutustuminen houkutteli Tapiolan radoille 30 keilailusta kiinnostunutta seniori-ikäistä. ”Suurin osa koki keilailun itselleen sopivana sosiaalisena ja hyvänä liikuntalajina.” Jaana Puhakka


Keilaaja 1 / 2016
To see the actual publication please follow the link above